© Vitonen Entertainment 2002-2009
Valid XHTML - Valid CSS - vito @ vitonen.net
Lauantai, 31.07.2010

Vitonen Entertainment

• Uutiset
• Arvostelut
• Ennakot
• Artikkelit
• TopVitonen

• Uutiset
• Arvostelut
• Ennakot
• Artikkelit

• Etusivu
• Info
• Päivitykset
• Toimitus
• Linkit
• Palaute

Capcomin legendaarinen Power Stone loi aikanaan oikeastaan täysin uuden tappelugenren. Mahdollisuus tapella vapaasti erilaisissa maisemissa niistä löytyvien esineiden avulla, nyrkkien ja jalkojen ohella, oli sanoinkuvaamattoman hauskaa. Niinpä odotukset jatko-osan suhteen olivat valtavat. Onnistuiko peli täyttämään ne?

Pelimuodot

Tällä kertaa Capcom tarjoaa sarjan faneille muutakin kuin Arcade- ja VS-muodot. Kakkosessa näiden lisäksi löytyy 1-on-1, Original, Adventure ja Item Shop. 1-on-1:ssä pelataan joko tietokonetta tai ihmistä vastaan kaksinpelinä. Originalissa voi pelata yksittäisiä otteluita erilaisissa tiimeissä tai kaikki kaikkia vastaan -menetelmällä. Pelin yksi tärkeimmistä uusista tekijöistä on siis nelinpelimahdollisuus, kun taas ykkösessä oli mahdollista pelata vain kaksistaan. Adventuressa yritetään selvitä ulos hullusta linnasta, missä on mitä merkillisimpiä ympäristöjä, joissa tapella. Tappelujen aikana pelaaja kerää uusia taistelutarvikkeita ja rahaa, joilla ostetaan lisää hyödyllisiä esineitä. Ostaminen taas tapahtuu tietenkin Item Shopissa, jossa voit myös miksata kaksi esinettä keskenään, ja katsoa, saatko tällä tavalla luotua jotain uusia esineitä. Kauppaa pitää pystyssä nainen, joka osaa antaa hyviä pelivinkkejä. Joskus tapaat kaupassa myös Falcon -nimisen tappelijan isän, joka antaa pelaajalle paljon hyödyllisiä esineitä vastineeksi jostain hänen pyytämästään esineestä (tai sitten ei).

Pelin kulku

Pelkkä ajatuskin siitä, että Power Stonen kaltaista peliä voisi pelata nelinpelinä nostaa hetkessä kuolan kielelle. Jatko-osa tarjoaa muutaman uuden hahmon ja joistakin on luovuttu. Mutta jokin pelissä mättää, nyrkin ohella. Power Stone 2:ssa ei taistella enää jatkuvasti yhdessä ja samassa neliskanttisessa tilassa. Tappelun edetessä pelaajien on pakko myös edetä kentässä. Kentästä riippuen taistellessa sortuu joko lattia jalkojen alta, kivi vyöryy päälle, sukellusvene uppoaa, tms. joten pelaajien on siirryttävä vähän väliä paikasta toiseen. Pitemmän päälle tämä alkaa käydä ärsyttäväksi. Rohkea kokeilu tappelupeliin, mutta pilaa peli-ilon nopeasti. Ongelmana pelin kentissä on niiden määrän lisäksi (7) myös se, että ne ovat liian isoja. Tällä tavalla taistelu ei pysy aina tiiviinä. Kenttien seasta löytyy myös välipahis ja loppupahis. Toinen näistä on jättimäinen robotti ja toinen 10-metrinen hirviö. Peli vaikuttaa enemmänkin sekasikiöseikkailulta, kuin tappelupeliltä.

Hahmot liikkuvat hitaasti ja muutamilla hahmoilla jalat polkevat hiukan tyhjää - klassinen animointimoka. Nelinpelaaminen on sekavaa, mutta varsin hauskaa meininkiä. Ei siltikään vedä vertoja ykkösosan tiiviille kaksinpelille. Edelleen ideana on pyrkiä keräämään kolme voimakiveä ja siirtyä erikoistilaan, jolloin saa aikaan ilkeännäköistä jälkeä vastustajalle.

Grafiikka

Nelinpeli ja sen luoma jatkuva hullunmylly vaatii veronsa. Pelin grafiikka on jo ensi silmäyksellä pelkistetympää, kuin ykkösosan. Esineet ja hupaisan näköiset hahmot ovat keskinkertaista katseltavaa. Hyvänä puolena hehkutettakoon pelin kykyä pyörittää hässäkkää sulavasti 60 framea sekunnissa. Alkuperäinen pyöri myös hyvin, mutta kumminkin alle 50 ruutua sekunnissa.

Äänet

Äänimaailma on pelin kompastuskivi (ikään kuin voimakivet eivät jo riittäisi, hehheh). Hahmojen äänet ovat ärsyttäviä, mutta musiikit ovat niitäkin ärsyttävämpiä. Hahmot ulisevat ja vikisevät nopeatempoisen sankarimusiikin tahdittamana. Tämän lisäksi matsien alkaessa taustaselostaja kertoo jotain todella kehittävää, kuten: "What?s going on here? You better watch out for traps!". Samankaltaisia fraaseja kuullaan jokaisen matsin alussa.

Turha jatko-osa

Ikävää todeta, mutta Power Stone 2 on melko turha jatko-osa. Pelin ei olisi mielestäni pitänyt tarjota juuri sen kummempaa, kuin nelinpelaamisen mahdollisuus ja enemmän pelimuotoja. Peli kaatuu turhiin uudistuksiinsa, mitäänsanomattomaan tuntumaan ja luotaansa työntävään äänimaailmaan. Jos näiden kahden osan väliltä pitää kaupassa valita, suosittelen ehdottomasti alkuperäistä.