© Vitonen Entertainment 2002-2009
Valid XHTML - Valid CSS - vito @ vitonen.net
Lauantai, 31.07.2010

Vitonen Entertainment

• Uutiset
• Arvostelut
• Ennakot
• Artikkelit
• TopVitonen

• Uutiset
• Arvostelut
• Ennakot
• Artikkelit

• Etusivu
• Info
• Päivitykset
• Toimitus
• Linkit
• Palaute

Kun ensimmäisenä näin Super Magnetic Neon kansikuvan, ja varsinkin kun levy ensimmäistä kertaa lähti rakkaassa Dreamcastissa pyörimään ja ensimmäiset ehjän levyn tunnusmerkit ilmestyivät ruudulle, piti oikein ääneen kysyä: kuka tällaista tekee?! Vastaus tosin tuli mieleen hyvin pikaiseen: japanilaiset.

Mikäli ymmärsin juonen oikein, kuuluu se jotakuinkin näin: Pinki-niminen paha jengi on vallannut Pao Pao -huvipuiston ja paikka kuhisee ilkeitä robotteja. Koska puistossa on nyt runsain mitoin kaikenlaisia magneettisia tasoja ja ilmassa liikkuvia magneettipalloja, kutsuu Professori, jonka lempihuvipuiston kolme pahaa (ja erittäin kummasti pukeutunutta) ilkimystä ovat pistäneet sekaisin, apuun ns. hyperaktiivisen robotin, Super Magnetic Neon. Neon tehtävänä on kulkea koko huvipuiston läpi ja tehdä valloittajien aikeet tyhjiksi.

Neon pää tuo mieleen muropaketin, ja otsassa lukee suurilla kirjaimilla, mitäs muutakaan, kuin NEO. Kaverin naamalla on koko ajan jokin naurettava ilme riippuen tilanteesta. Juostessaan hepun kädet veivaavat ilmassa ympyrää, ja kunhan tulee seinä vastaan, on Neo selällään maassa ja tähdet lähtevät muropakettipään ympärillä. Robo on pukeutunut valkoisiin sukkahousuihin ja siniseen, hanskoiksi asti venyvään paitaan.

Omituista

Aivan heti ei tule mitään vastaavaa mieleen, ainakaan omista pelikokemuksista. Onhan nipponlaisten aikaansaannoksina nähty niin hyttyssimulaattoria kuin kitaraohjaimiakin, mutta Super Magnetic Neon omalaatuisuus on näin länsimaisen pelikuluttajan silmissä ylen hupaisaa ja piristävää. Hauskaa on kaiken aikaa.

Kuten nimestä voi päätellä, magnetismi on juuri se asia, joka erottaa Super Magnetic Neon miljoonasta muusta tasoloikasta, oli niiden grafiikoissa käytetty kuinka paljon kirkkaita värejä tahansa. Neo pystyy kytkemään päästään ympärilleen joko N- tai S-merkkisen; punaisen tai sinisen; pohjoisen tai eteläisen magneettikentän. Magneettikenttä ei pysy päällä loputtomiin, vaan ruudun alalaidassa olevan mittarin tyhjetessä magneettikenttä on hetken pois käytöstä. Myös juokseminen kuluttaa samaista mittaria.

Magnetismin ominaisuusia on Neossa hyödynnetty erinomaisesti. Koska magnetismin perusideaan kuuluu se, että eri merkkiset navat vetävät toisiaan puoleensa ja samanmerkkiset hylkivät toisiaan, pitää pelaajan oppia käyttämään kahta voimakenttää juuri oikein juuri oikeissa paikoissa sen mukaan, pitääkö magneettiseen tasoon tai leijuvaan palloon päästä kiinni vai siitä mahdollisimman kauas. Kentät ovat täynnä erilaisia paikkoja, joissa pelaajan tulee hyödyntää magneettikenttiä päästäkseen eteenpäin.

Raastavaa

Pao Pao Park koostuu neljästä maailmasta, joissa kussakin on neljä kenttää ja loppuvihulainen. Peliaika venyy alle 10 tuntiin (arvio), joka ei totta vie ole tarpeeksi. Loppuvastuksien vaikeustaso nousee aina kun moisen Magneettimasiina kohtaa. Jokainen käyttää aina tiettyjä hyökkäyksiä, mistä johtuen pelaaja nopeasti huomaa taktiikan, jolla kyseinen este voitetaan. Loppuviholliset ovat Pinki-killan koneita tai tuttavia. Maailmojen lopussa näytetään pätkiä joukon ilkeistä suunnitelmista ja lyhyet tarinat loppuvastuksien historiasta.

Kentät ovat kyllä vaihtelevia, mutta "mihin mennä seuraavaksi"-tyylisteen tuumailuun ei joudu pelin aikana kertaakaan ryhtymään. Kameraa ei voi pyörittää, ja erilaisia teitä loppuun ei käytännössä ole. Jokaisesta paikasta löytyy kymmenisen kappaletta Pinki-kolikkoja, yksi laatta erikoismaailmaan pääsemistä varten ja erikoisesine. Pelissä on muutama erikoisempi ajelukenttä, joissa hommat hoidetaan leikkihevosen selässä tai raiteilla metallisessa vaunussa.

Super Magnetic Neo ei varinaisesti ole vaikea peli. Yleisesti ottaen pelailu sujuu leppoisasti ja ihastellen vaihtelevaa ympäristöä ja Neon toimia, mutta silloin tällöin vastaan tulee kohtia, joissa kerta kaikkiaan pää räjähtää. Useimmiten tämä johtuu siitä, että tallennuspisteiden väliin on sijoitettu paljon asiaa ja niistä yhteen putkeen selviäminen ottaa aikansa. Onneksi kuitenkin lisäelämiä saa aina sadan Z-kolikon jälkeen ja jokaisen kuoleman jälkeen rahat ovat taas paikallaan. Silti Game Over ajoittain yllättää (ja ilo irtoaa animaatiosta).

Kaunista karkkia

Peli näyttää yleisesti ottaen keskivertoa paremmalta. Kentät eivät ole kovin laajoja, mutta niihin on uhrattu aikaa yksityiskohtien muodossa runsaanlaisesti. Neon animaatio on erittäin sulavaa ja mukavaa katseltavaa, eikä vähiten herran naurettavan juoksutyylin takia. Peli on erittäin värikylläinen ja raikas, ja eri maailmojen teemat on kaikki toteutettu graafiselta kantilta tuijoteltaessa erinomaisesti.

Tavallisten kadunvihollisten animointi ei mitenkään säväytä, mutta loppuvastuksien liikkeet ja hyökkäykset on tehty hienosti. Varsinkin eri muotoihin modifoituva, palikoista koostuva iso loppupahis on ilo silmille niin kämmenen, kuution kuin jalkojenkin muodossa.

Ääniefektit on toteutettu japanilaisen omituiseen tyyliin, niitä voisi kuvata söpöiksi ja erittäin asiaankuuluviksi. Musiikki ansaitsee erityismaininnan kaikessa menevyydessään ja tarttuvaisuudessaan. Kenttien sävellykset ovat toisaalta passiivista ilottelupuoliteknoa, mutta ajoittain huomio kiinnittyy niihin ja pelaaja huomaa ilokseen niiden laadun ja loiston.

Vedetään yhteen

Super Magnetic Neon huonoin puoli on sen lyhyys. Pelin 16 peruskenttää on pelattu nopeasti läpi, mutta niin kauan, kun tavaraa vielä riittää on hupi yläilmoissa ja lippu vielä korkeammalla. Uusintapeluuarvo on myös korkea. Peli tuo piristävää vaihtelua kaiken inhorealistisuuden keskellä, jota nykypelit usein aiheetta pursuavat. Ei pistooleja, haulikoita, kiväärejä, kranaatteja. Toisaalta ei myöskään pelkkää hyppimistä sienien päälle kolikoiden saamiseksi, vaan rehellistä luonnonvoimien kanssa kikkailua ja epätoivoista rukoilua lisäelämien toivossa.