© Vitonen Entertainment 2002-2009
Valid XHTML - Valid CSS - vito @ vitonen.net
Torstai, 11.03.2010

Vitonen Entertainment

• Uutiset
• Arvostelut
• Ennakot
• Artikkelit
• TopVitonen

• Uutiset
• Arvostelut
• Ennakot
• Artikkelit

• Etusivu
• Info
• Päivitykset
• Toimitus
• Linkit
• Palaute

Kaikki tuntevat Tomb Raiderin, mutta kerrataan jutun tausta vaikka muodon vuoksi. Tomb Raider -pelisarjan sankaritar, Lara Croft, on brittiläisen Toby Gardin luomus. Arkeologin seikkailut ovat venyneet jo sarjan viidenteen osaan, Tomb Raider: Chroniclesin myötä. Lara Croft on ilmiö, josta on tullut niin teinien kuin vähän isompienkin miesten unelma. Sarjan, tai pikemminkin Laran suosio on ollut sen verran suurta, että kyseinen polygonikissa on päässyt jopa valkokankaalle. Vastoin oletuksiani tämä surkea elokuva saa kesällä 2003 jatkoa Tomb Raider: The Cradle of Lifen muodossa.

Muistopeli

Lara Croftille on pystytetty muistopatsas. Ihmiset olettavat Laran kuolleen arkeologisella retkellään rakennuksen romahdettua. Laran tutut muistelevat hänen seikkailujaan. Juuri näihin muisteluihin koko peli perustuu. Ei ole selvyyttä, onko sankarittaremme edes elossa. Alussa kelmit käyvät Laran kimppuun oopperasalissa ja hän pääsee pakoon. Tämän jälkeen päästään pelaamaan. Voit mennä ensin joko harjoittelualueelle tai suoraan ensimmäiseen kenttään. Pelin aikana kohdataan myös ykkösosasta tutut kelmit, Pierre ja Larson.

Pakkopullaa

Tomb Raider on yksinkertaisesti loppuunkulutettu pelikonsepti. Pelisarjan ensimmäinen osa oli ainutlaatuinen; moista seikkailua ei oltu ennen nähty. Musiikki, tunnelma ja grafiikka natsasivat loistavasti yhteen. Ohjattavuuden ja kameran ongelmat ovat olleet sarjassa jo alusta alkaen, eikä niitä ole sarjan viidenteenkään osaan mennessä saatu eliminoitua. Kentät ovat nopeasti alkaneet toistaa itseään sarjan edetessä, joka on tosin harvinaisen ymmärrettävää. Core halusi lopettaa sarjan jatkamisen jo aikaa sitten, mutta kun Eidoksella on sananvalta, on väännettävä samaa pakkopullaa vuodesta toiseen. Vuosien varrella Lara on oppinut muutamia uusia asioita, kuten konttaamisen ja köysissä roikkumisen. Asevarastoon tuli jossain vaiheessa täydennyksiä, kuten harppuuna ja soihtu. Päällisin puolin sarja on siis pysynyt melko samana; ratkotaan pulmia, väännetään vipuja, kerätään tavaroita, työnnetään palikoita ja ammutaan elukoita.

Grafiikka

Chroniclesin grafiikka on lyhyesti sanottuna aivan hirveää huttua. Dreamcastin Chronicles on The Last Revelationin tapaan suora, eli varsin laiska käännös PC-puolelta. Dreamcastin ominaisuuksia ei ole pahemmin hyödynnetty, eikä pelin PC-versiokaan silmiä hivele. DC-version videopätkät ovat todella suttuisia, etenkin tummasävyisissä kohtauksissa tämä korostuu selvästi. Kentät ovat edelleen palikkamaisia. Suurin osa siitä mitä pelin aikana näet, on joko täysin vaaka- tai pystysuoraa.

Pelattavuus

Hypi, pompi, räiski. Eräässä nimeltä mainitsemattomassa pelilehdessä aikanaan hehkutettiin, kuinka kolmososan myötä päästäisiin eroon ruuduntarkoista hypyistä ja palikkamaisuudesta. Siitäkin huolimatta ohjattavuus on edelleen lähes yhtä kankeata, kuin aina ennenkin, eikä ruuduntarkoista hypyistä ole vieläkään päästy eroon. Kyllä neljän vuoden aikana on moiset asiat saatava viilattua kuntoon.

Kiitti, riitti

Alkuperäinen Tomb Raider on tullut pelattua läpi Saturnilla monta kymmentä kertaa. Sarjan uudemmissa osissa ei vain ole enään potkua. Ne eivät ole kyenneet luomaan sitä symbioosia, mikä teki ensimmäisestä osasta klassikon. Laralla on jäänyt levy päälle. Toivottavasti se pysähtyy vielä jonain päivänä.