© Vitonen Entertainment 2002-2009
Valid XHTML - Valid CSS - vito @ vitonen.net
Lauantai, 31.07.2010

Vitonen Entertainment

• Uutiset
• Arvostelut
• Ennakot
• Artikkelit
• TopVitonen

• Uutiset
• Arvostelut
• Ennakot
• Artikkelit

• Etusivu
• Info
• Päivitykset
• Toimitus
• Linkit
• Palaute

P.N.03, tai pidemmin Product Number 03, on peli, johon kiinnitin huomioni heti kun siitä ensimmäinen vilaus silmiini osui. Projekti vaikutti ensimmäisten trailerien aikaan erittäin mielenkiintoiselta, ja ennen kaikkea se tyyli, jolla koko hommaa oltiin toteuttamassa, oli mielestäni erittäin komea. Kaiken lisäksi tyylikkyyden piti olla osa pelimekaniikkaa, liikkumisen ja väistelyn roolia korostettiin. No, aikaa on nyt kulunut, ja vaikka pitkään P.N.03:n hankkimista panttasin, istuu peli nyt tukevasti hyllyssäni kaltaistensa joukossa. Ei tämä loppujen lopuksi ole aivan sitä mitä luvattiin, mutta silti meininki on keskivertoa pullonpyöritystä asiallisempaa.

P.N.03 ei ollut julkaisun aikoihin arvostelijaihmisten suosiossa. Muistan ihmetelleeni asiaa kovasti, koska toiminta näytti televisio-ohjelmissa ja trailereissa kerta kaikkiaan erittäin hienolta, enkä käsittänyt miten tunnelma voisi latistua pelin pyöriessä ihanaisen PeliKuution kannen alla oikeasti. Vastaus on yksinkertainen, ohjaustuntuma on kaukana täysin sulavasta eikä kenttäsuunnittelua voi hyvällä tahdollakaan nimittää järin mielikuvitukselliseksi. Nämä ovat isoimmat mokat, jälkimmäinen vaivasi minua oikeastaan halki pelin. Koko kokonaisuudesta on vastuussa Capcom, ja se näkyy, hyvässä ja pahassa. Capcomia on tehnyt näköisensä kokonaisuuden, mutta jotain uupuu. Ja nyt otetaan selvää mitä se on.

Vanessa selättää

Samus Aran on ollut virtuaalihameväen ykkösnimi listoillani pitkään, mutta Vanessa Z. Schneider, P.N.03:n päähahmo ja universumin koreografisin palkkasoturi kulmakunnan viileimmässä puvussa, vie kultasijan metroid-metsästäjältä.

P.N.03:n tarina on mitä on, lähinnä surkea tekosyy kaiken liikkuvan lopettamiselle. Surkean manuaaliksi nimitetyn paperiläpyskän mukaan tulevaisuudessa uusien planeettojen asuttaminen on kovassa vauhdissa, ja kaikkea puolustusaseistusta ohjaava, toimintahäiriintynyt CAMS-järjestelmä on aloittanut omat sotansa muuta olevaa vastaan. Toisin sanoen edessä on iso liuta rautaromua tuhottavana. Vanessa lähetetään paikalle laittamaan planeettaa järjestykseen. Japanilaiselle peli ei ole peli ilman päähahmon traumoja, joten Vanessan vanhemmat on kirjoitettu kuolleiksi. Juonen voi sivuuttaa saman tien, niin tekee itse pelikin.

Mistä sitten itse pelissä on kysymys? Ampumisesta, mistäpä muusta. Ampumisesta ja liikkumisesta, sekä tyylikkäistä erikoisliikkeistä. P.N.03:n idea on sulavan juoksun ja taidokkaiden väistöliikkeiden täydellinen hallinta sekä toiminnan oikea ajoittaminen. Taistelu robotteja vastaan on aina ennalta-arvattavaa, sillä jokainen vihollinen käyttäytyy sille ominaiselle tavalla, mutta jujuna onkin selvitä järkyttävistä tulitusrepertuaareista naarmuitta ja ampua tilaisuuden tarjoutuessa kämmenestä plasmatavaraa niin paljon kuin peukalo antaa myöten.

Vanessa on taipuvainen taipumaan ja väistämään vähän kaikkea. Vaikka Vanessan kontrollointi onkin pelin yksi pääajatuksista, on omituista, että erilaisia liikkeitä on kovin vähän. Pari hyppyä ja väistöliike sivulle, ei juuri muuta kyykkyasennon lisäksi. Pelaajan pitää aina siirtyä kokonaan maalitauluksi tulilinjalle CAMS-masiinoita ammuskelemaan, suojia ei voi käyttää täysin hyväkseen. Muutenkin Vanessan ohjaus on hiukan turhan suurpiirteistä.

Tietenkään kaikkia mörmöjä ei tarvitse tyytyä kurmottamaan perusammuskelulla, vaan tarjolla on erilaisia, kieltämättä komealta näyttäviä erikoishyökkäyksiä, jotka venyttävät Vanessan kireimmilleen. Vanessan Aegis-puvun päivittäminen ja uusien pukujen osto vaikuttaa käytettävissä oleviin erikoishyökkäyksiin. Koska uuden puvun hankinta ei ole mitään halpaa huvia, on parempi harkita ostopäätökset tarkkaan. Kentistä kertyy kasautuvasti ja hieman omituisella laskutavalla pisteitä, joilla sitten ostetaan uusia asuja ja päivityspalikoita. Varsinaisten tehtävien välissä pelaajalla on mahdollisuus kerätä pisteitä välitehtävissä, joissa ideana on lanata koko alue tyhjäksi vihollisista, niin kuin itse tarinassakin. Tylsää, muttei onneksi täysin välttämätöntä.

Liikunta on ilomme

Ohjaustuntuma hämmentää. Miksi ihmeessä Vanessasta on tehty tönkösti ohjautuva palikkamimmi? No, ehkä liioittelin hieman, kontrollit kyllä iskostuvat selkärankaan pelin edetessä, mutta silti en jaksa lakata ihmettelemästä. Eikö Capcom olisi todellakaan saanut ohjausta toimimaan paremmin? Vanessaa liikutetaan tietenkin vasemmalla tatilla, mutta jostain syystä juosta voi vain eteenpäin. Sivulle painettaessa Vanessa kääntyy ja taakse vedettäessä tekee pienen piruetin peruuttaen samalla hieman. Hyppääminen onnistuu vain eteen, taakse tai suoraan ylös, olkanapit ovat ainoa vaihtoehto liikkua suoraan sivulle. Z:n avulla onneksi hoituu terävien käännösten teko, mutta siitä huolimatta selän takana vaanivaan viholliseen saa parhaiten vahinkoa juoksemalla suosiolla parempaan paikkaan sen sijaan, että alkaisi vääntää jumalattomia koreografioita ja väistörutiineja. Kyllähän Vanessa näinkin käskyttyy, mutta homman olisi voinut toteuttaa paljon paremminkin.

Vanessa tähtää automaattisesti, ja taistelu sinänsä olisi varsin tylsää, jos pelaajaa ei pakotettaisi oman turvallisuutensa tähden jatkuvasti pysymään liikkeessä tai pysymään suojien takana. Tusinarobot selätetään hakkaamalla A:ta tai mahdollisesti käyttäen jotain erikoisliikettä. Spesiaalihyökkäysten teko on niin ikään inan vammaista: hommaan käytetään ristiohjainta, minkä takia liikkuminen ei onnistu hyökkäystä valmistellessa. Kovin vaikea peli P.N.03 ei tavallisilla vaikeusasteilla ole, jos unohdetaan epäinhimillisyyden maagista rajaa hipova viimeinen vastus. Continue-palluroita sattuu eteen sen verran reippaasti, että peruskentät läpäisee ongelmitta. Viimeiseen taisteluun onnistuinkin sitten käyttämään koko konttarivarastoni.

Lego-vaikutteita?

Kenttäsuunnittelu on P.N.03:n murheen kryyni. Eteneminen on tehtäväpohjaista, vaikka yhtenäisempi toteutus olisi varmasti toiminut uskottavammin. Jo valmiiksi köyhä juoni pilataan jatkuvalla keskeyttämisellä ja tylsillä keskusteluilla työnantajan kanssa, eikä Vanessan persoonaa kehitetä alkutekijöistä sitten mihinkään ennen aivan pelin loppua. Kaiken lisäksi kentätkin on jaettu huoneisiin, joita sitten tyhjennetään sitä mukaa kun edetään. Onneksi sentään ulkoilmatilojakin löytyy, mutta mekaniikka säilyy samana: raivataan alue toisen perään ja piestään loppuvastus.

Katkonaisuus ei yksinään riitä pilaamaan koko peliä. Kentät ovat itseään toistavia, samanlaisia huoneita näkyy joka tehtävässä ja uudenlaisia ympäristöjä tulee vastaan verkkaisesti. Tasojen graafinen suunnittelu on kuitenkin onnistunutta, ja vaikka paikat toisiaan muistuttavakin, katselee niitä edelleen mielellään. Jostain syystä seinien lukuisista syvennyksistä ja mielenkiintoisesta arkkitehtuurista huolimatta Vanessan pomppualustat ovat varsinkin pelin alkupäässä vain tavallisia tasanteita vailla kuperia pintoja. Lopussa monipuolistuminen alkaa, ja arkkitehtuurin potentiaali pääsee hieman paremmin oikeuksiinsa. Näkymättömät seinät rajaavat reunoja halki pelin eikä joka syvennykseen pääse suojaan, vaikka siltä näyttäisi.

Onhan se nätti

P.N.03:n Tekninen toteutus on kokonaisuutena onnistunutta. Graafisesti pelu on kaunis, Vanessan käynti on sievää, ennen kaikkea animaatio pyörii todella sulavasti. Valkeat huoneet ja varsinkin Vanessan hahmomalli ovat yksityiskohtaisia, kuten myös viholliset mahtavine tykkeineen ja upeine hyökkäysrutiineineen. Valitettavasti kehno reunapehmennys verottaa muuten komeaa ulkoasua hieman, samoin kuin kaukana olevien kohteiden sumuisuus. Yksitoikkoinen, mutta kokonaisuutena tyylikäs ympäristöjen suunnittelu on mielekästä syynättävää, ja erilaiset valaistusolosuhteet tuovat syvyyttä niin kenttiin kuin Vanessaankin. Lopputekstien aikana pyörivä demo Vanessasta näyttää, että rouvaan on selvästi panostettu polygonia ja paljon.

Musiikki tuo tunnelmaa. Peruskonejumputustahan anti sinällään on, mutta yhdistettynä hektiseen toimintaan elektroninen mossaus on omiaan nostamaan sykettä tilanteen käydessä tukalaksi. Muuten äänisuunnittelu ei herätä suuria tunteita puoleen tahi toiseen. Vaikka kuulostaahan saksalaisittain sönkkäävä Schneider kivalta.

Keinosen nimipäivä

P.N.03 kärsii parista hiukan isommasta ongelmasta, kehnosta ohjaustuntumasta ja yksitoikkoisesta kenttäsuunnittelusta. Vanessa kesyttyy kyllä ajan mittaan, mutta sitä tosiasiaa, että pelaaminen on vain sitä samaa ensimmäisestä minuutista viimeiseen, ei muuta mikään. Vaikka mikäs siinä, kyllähän pelin läpi asti kärsii. Kokonaisuuspituus jää lyhkäiseksi, oli se sitten hyvä tai huono asia.

Kokonaisuus silti potkii. P.N.03 tuo toimintapeleihin jotain uutta väistelyfilosofiallaan, P.N.03 näyttää ihanalta, P.N.03 on mielenkiintoinen. P.N.03 nousee keskinkertaisuuden suosta ja jättää puutteensa omaan arvoonsa. P.N.03 on massasta poikkeavaa laaturäisintää.