Etusivu
Ohjelmakartta
Elokuvat
Historia
ELOKUVAT (Kauhujen Yö 2005)

Saw
Kaksi miestä herää pimeässä, hylätyssä pesuhuoneessa. Kumpikin on kahlehdittu jalastaan omalla seinustallaan. Huoneen keskellä makaa ruumis verilammikossa. Ruumiin vieressä on revolveri, kasettinauhuri ja SAHA. Kalastettuaan nauhurin miehille, Adam ja Tri Lawrence Gordon, paljastuu tilanteen järjettömyys. Tri Gordonin on tapettava Adam tai muuten hänen vaimonsa ja tyttärensä murhataan. Aikaa on neljä tuntia...

Traileri



Boogeyman
Päältä päin katsottuna Tim on tavallinen parikymppinen nuori mies. Mutta julkisivun taakse kätkeytyy kammottava trauma. Halvaannuttava pelko, josta hän on kärsinyt lapsuudestaan asti, repii häntä riekaleiksi ja se pahenee päivä päivältä. Timin ollessa 8-vuotias jotain järkyttävää tapahtui. Joka ilta isä kertoi hänelle iltasadun. Moni tarinoista oli kammottava, mutta isä varmisti makuuhuoneen turvallisuuden ennen kuin valot sammutettiin. Aina siihen kohtalokkaaseen iltaan asti, jolloin kummitusjuttu tuli todeksi. Nyt Timin on palattava lapsuudenkotiinsa ja kohdattava ne kauhistuttavat painajaiset, jotka ovat seuranneet häntä koko hänen elämänsä ajan. Mutta entä jos Tim onkin koko ajan ollut oikeassa? Oliko vaatekaapissa tai sängyn alla jotain? Onko se yhä siellä?

Traileri


The Hills Have Eyes
Carterien perhe ja Woodin pariskunta matkaavat autolla läpi Kalifornian autiomaan, päästäkseen peritylle hopeakaivokselle. Auto kuitenkin hajoaa kesken matkan, jättäen joukon keskelle vanhaa armeijan testialuetta. Yrittäessään löytää apua, he törmäävät alueen kallioluolissa asustavaan kannibaaliperheeseen. Todellinen painajainen alkaa, kun he joutuvat kerta toisensa jälkeen puolustautumaan kannibaalien raa'an brutaaleita hyökkäyksiä vastaan. Armottomassa taistelussa elämästä ja kuolemasta pätee vain yksi sääntö - tapa tai tule tapetuksi.





Secret Window
Mort Rainey (Johnny Depp) on menestyskirjailija, jonka mielikuvitus on saanut kylmät väreet juoksemaan lukijoittensa selkäpiissä lukemattomia kertoja.

Eräs kirjailijan tarinoista pitää sisällään kuitenkin salaisuuden, joka yllättäin herää henkiin - salaisuuden, jota edes kirjailija itse ei pysty kuvittelemaan.

Elokuva perustuu Stephen Kingin samannimiseen novelliin.

Traileri


Out for Blood
Los Angelesin poliisivoimien veteraani Hank Holten saa tutkittavakseen helpolta vaikuttavan katoamistapauksen. Hankin pomo ja hyvä ystävä John Dillings haluaa auttaa Hankin takaisin jaloilleen helpolla työtehtävällä, vaikean avioeron jälkeen.

Hank alkaa jäljittämään mystisesti kadonnutta nuorta opiskelijanaista. Jäljet johtavat Hollywoodiin, pahamaineiseen ja laittomaan rave-klubiin - syvälle pelon ja väkivallan maailmaan, josta ei ole ulospääsyä. Rutiinitutkimus muuttuu Hankin pahimmaksi painajaiseksi - armottomaksi taisteluksi elämästä ja kuolemasta.



The Bunker
1944 joukko taisteluväsyneitä sakslaissotilaita pakenee liittoutuneiden joukkoja ja puuloutuu aution panssarivaunubunkkerin syyvksiin. He valmistautuvat kohtaamaan vihollisen, vaikka heillä on enää huolestuttavan vähän ammuksia, täysin tietoisina minimaalisista mahdollisuuksistaan jäädä eloon. Sitten he löytävät maanalaisen käytävälabyrintin, mutta pelastautuminen muuttuukin pian heidän pahimmaksi paianajaisekseen...





The Legacy
Amerikkalaiset arkkitehdit Margaret Walsh ja Pete Danner saavat yllättävän työtarjouksen Englannista. Työnantaja on syrjässä maaseudulla vanhassa kartanossa asuva salaperäinen ja erakoitunut miljonääri Jason Mountonlive. Koko asetelma kartanoineen ja uhkaavine isäntineen vaikuttaa Margaretista ja Petestä kuitenkin varsin epäilyttävältä ja jopa pelottavalta. He päättävät hylätä työtarjouksen ja palata kotiin. Mutta jo vähän matkaa Mountonliven kartanosta he kohtaavat vaikeuksia, ja joutuvat jäämään viikonlopuksi miljonäärin vieraaksi. Margaret ja Pete eivät kuitenkaan ole ainoat vieraat kolkossa kartanossa, vaan myös muita toisilleen tuntemattomia mutta vaikutusvaltaisia ihmisiä on kutsuttu paikalle epäilyttävin perustein. Kun syy kutsuun lopultakin selviää vieraille, ovat he jo mukana karmivassa kuolemanpelissä - taistelussa, josta vain yksi voi selvitä hengissä.

Wishing Stairs
Yhteen koulun makuusaleista johtavan metsäpolun varrella on 28 askelman portaat, joita kutsutaan nimellä "The Wishing Stairs". Jos nouset portaat ylös ja onnistut astumaan salaiselle 29. askelmalle, käy esittämäsi toive toteen. Kukaan ei kuitenkaan tiedä toiveiden hintana olevista karmaisevista kirouksista, jotka toteutuessaan muuttavat suurimman toiveesi pahimmaksi painajaiseksesi...






The Sixth Sense
Tri Malcolm Crowe (Bruce Willis) on arvostettu lastenpsykologi, joka sisällään kantaa synkkiä muistoja nuoresta potilaasta jota hän ei voinut auttaa. Hän tapaa pelokkaan 8-vuotiaan Cole Searin (Haley Joel Osment - Forrest Gump), jolla on yliluonnollisia kykyjä. Saadakseen mielenrauhan tri Cowe ottaa Colen potilaakseen, mutta tietämättään hän samalla astuu epätodelliseen pelon ja painajaisten valtakuntaan josta ei ole ulospääsyä...






The Texas Chain Saw Massacre (2003)
Viisi nuorta ottaa Teksasin takamailla kyytiinsä järkyttyneen liftarin, joka ampuu itsensä autossa. Itsemurhan säikäyttämät nuoret hakevat apua paikallisilta, mutta tilanne muuttuu yhä epätodellisemmaksi, kun he koputtavat syrjäisen maatalon oveen. Käy ilmi, että asukkaat ovat sisäsiittoisia psykopaatteja, ja epäonniset nuoret joutuvat pakenemaan henkensä edestä. Heidän kannoillaan on moottorisahaa kantava rujo ihmissyöjä nimeltä Leatherface.





Into the Mirror
Vuotta aikaisemmin tulipalossa tuhoutunut tavaratalo aiotaan avata uudelleen. Muutamaa päivää ennen suuria avajaisia useita tavaratalon työntekijöitä löydetään kuolleena. Teot vaikuttavat itsemurhilta, mutta kuolemilla näyttäisi olevan jokin merkillinen yhteinen nimittäjä. Tapahtumat pakottavat tavaratalon turvallisuusosaston johtajan, entisen rikospoliisin Woon tutkimaan, onko tavaratalon kirouksesta kertovissa huhuissa perää. Totuuden alkaessa paljastua Woo tulee haluamattaan vedetyksi yhä syvemälle murhien varjostamaa mysteeriä...




The Amityville Horror (1979)
Kotia parempaa paikkaa ei ole... jos etsit vertahyytävää kauhua! James Brolin, Margot Kidder ja Oscar -voittaja Rod Steiger joutuvat pimeyden voimien saaliiksi "kauhistuttavassa" (Variety) tarinassa sanoinkuvaamattoman pahuuden riivaamasta talosta. Yksi kaikkien aikojen kuuluisimmista kummitustalotarinoista iskee suoraan kotisohvallesi!





My Little Eye
Viisi toiveikasta nuorta voittaa mahdollisuuden osallistua kilpailuun, jota miljoonat uteliaat seuraavat internetistä. Viisikon saamat viestit sekä tunne, että jokin vaanii heitä talon ulkopuolella alkavat pian vakavasti uhata urakan läpiviemistä. Hyytävä realismi ja öiset jaksot kauhistuttavine näkyineen tekevät My Little Eye:sta todellisen painajaisuuden.








Schoolday of the Dead
Taideopettaja ja musiikinopettajatar rakastuvat toisiinsa Tezuka Akatemiassa. Koulu kuitenkin kieltää heitä tapailemasta, ja heidän ainoa kontaktinsa on, kun taideopettaja saa kuulla rakkaansa soittavan pianoa luentosalissa. Kun piano siirretään pois, heidän suhteensa päättyy. Taideopettaja katoaa jäljettömiin ja musiikinopettaja kuolee särkyneeseen sydämeen.

80 vuotta myöhemmin draamaopiskelija tekee selittämättömän itsemurhan hyppäämällä koulun katolta. Ainoa mitä hän jättää jälkeensä on "Claire De Lune"-kappaleen arvoitukselliset nuotit – saman pianokappaleen, jota musiikinopettaja 80 vuotta sitten soitti rakkaalleen. Hänen ystävänsä päättää esittää näytelmän joka valmistui ennen kuin hän teki itsemurhan. Silloin alkaa koululla tapahtua traagisia ja kammottavia asioita..