© Vitonen Entertainment 2002-2009
Tässä äskettäin uutisoin Michael Myersin ja Pinnheadin yhdistävästä Helloween elokuvasta. Samalla ilmoitin huhusta jonka mukaan elokuvaprojektin alullepanijan lähettämä sähköpostiviesti, jolla piti valoittaa elokuvaa. Samassa hötäkässä lupasin kääntää kyseisen viestin Vitoselle mikäli siihen törmäisin. Nyt se sitten on käsiin saatu ja tässä se olisi:
"Toivon että voitte julkaista tämän tarinan, en keksinyt tätä sattumalta ja olen puhunut tästä jo pitkään. Monet ihmiset - mukaan luettuna Clive Barker - ovat nähneet tekemäni trailerin.
Ensinnäkin sain jo vuosia sitten idean tehdä Michael Myers vs. Pinhead -elokuvan. Olin antanut Freddy vs. Jason- elokuvan Sean Cunninghamin yhtiölle työskentelevälle Ross Hammerille siinä 94- tai 95-vuoden alkupuolella. Sen jälkeen aloin miettimään muiden studioiden omistamia nimikkeitä. Oli nerokasta huomata että Dimension omisti molemmat, sekä Halloween- että Hellraiser -nimikkeet, joten tein trailerin käyttäen materiaalia Halloween-elokuvista, mukaan luettuna Halloween 6, joka oli juuri tulossa ulos, Hellraiser elokuvista1-4. Tein tarinan ja nimesin sen Helloweeniksi ?tiedän ettei se ole maata järisyttävin idea ja aiheuttaa monia voihkaisuja.
Viimeistelin sen ja pyysin Mike Mendeziä (The Convent) auttamaan minua pääsemään Dimension Filmsiin, hän kun oli ICM:n agentti, jotta voisin jättää idean heille. Mike toimitti trailerin Dimension Filmsille ja se teki tarpeeksi suuren vaikutuksen, jotta he suostuivat tapaamaan minut.Tuohon aikaan tapasin Jeff Kurtzin, joka oli yksi pääkehittäjistä.Hän selitti pitävänsä trailerista, mutta kertoi etteivät he olleet valmiita menemään siihen suuntaan kummankaan sarjan kanssa. Sen sijaan hän pyysi minua kehittämään ideoita Hellraiser 5:een, joka, kuten kaikki tietävät, muodostui hyvin pitkäksi kehitysprosessiksi.
Tänä aikana tunsin että New Line oli kehityshelvetissä Freddy vs. Jasonin kanssa, joten miksi en löisi koko porukkaa pussiin. Idea joka minulla oli silloin, ja mikä minulla on edelleen toimii mielestäni hienosti, koska se sulauttaa kaksi tuotetta yhteen unohtamatta sitä mitä on jo saavutettu kummassakin sarjassa ? mutta se on minun mielipiteeni ja jokaisella on omansa.
Takaisin pitkään tarinaan. Dimension rappeutui, vuosia kului ja me saimme monenlaisia jatko-osia molempiin sarjoihin - hyvä, paha ja ruma. Jeff Kurzt lähtee Dimensionilta ja muita tulee tilalle - minä itse asiassa työskentelen Scot Spielin kanssa Hämärästä aamunkoittoon 2 -trailerin parissa, kun samalla näytän Helloweenin traileria Kevin Kazhalle ?silloiselle kotivideo tuotannon johtajalle - En ole varma onko hän siellä vielä. Speigle oli samassa huoneessa Bob Murawskin kanssa ? nyt editoimassa Hämähäkkimies 2:ta.
Freddy vs. Jason tuottaa 36,4 miljoonaa ensi-iltana viikolla. Minä kuten monet muutkin uskon että jokainen studio on etsimässä keinoa kaivaa samaa ideaa. Ystäväni Darin Scott, käsikirjoittaja/ohjaaja ja tuottaja sellaisille elokuville kuin Tales from the Hood, Caught Up ja Menage to Society, tarjoutuu ? agenttinsa kautta - ottamaan yhteyttä Dimensioniin minun puolelleni nähdäkseen voisimmeko pyyhkiä pölyt vanhasta Helloween ideasta ja antaa sitä heille. Agentti pääsee heti Dimensionin tuotantopäällikön puheille ja esittää idean. Tuotantopäälikkö sanoo...
"Pinhead on liian pieni kulttihahmo, emmekä ole kiinnostuneita hänen liittämisestään Halloween-sarjaan. Yritämme päättää haluammeko jatkaa Halloween-sarjaa. Ottakaa uudestaan yhteyttä työpäivänä."
Joten siinä on minun vastaukseni, ainakin minä yritin, ajattelin, nyt tiedän että tämä idea ei tule toteutumaan.
Olen hitusen äimistynyt sillä uskon että se voisi olla hauska elokuva, itse asiassa tiedän että se voisi olla v*tun hieno elokuva - minä oikeasti tiedän. Pysyin uskollisena Halloween-mytologian parhaille elementeille ja palautin Hellraiserin takaisin siihen mytologiaan minkä Clive Barker ja Pete Atkins vakiinnuttivat ja Dimension heitti menemään. Minulle, niin hölmöltä kuin se voi kuulostaakin, minä rakastan näitä kahta sarjaa ja minä todellakin tahdoin/tahdon tehdä jotain hyvää ? kuinka minä ja monet muut voivat nähdä miksi he pudottivat pallon näissä sarjoissa eivätkä silti tehneet sitä? Mutta tiedätkös, se on loppu, ohi, eikä minun ongelma? mutta kun se on.
Duarin Scott kuulee agentiltaan että Dimension on muuttanut mieltään, ja että he ovat nyt kamppailemassa saadakseen nämä kaksi kaveria yhteen. Tämä on se mitä ymmärrän nopeasta selonteosta. Ongelma on se että he eivät halua tavata meitä, koska heillä on muita käsikirjoittajia joiden kanssa he haluavat jutella.
Okei - katsos, minulla ei ole mitään pahaa tahtoa toista kirjoittajaa kohtaan. Olen varma että on muitakin kirjoittajia jotka ovat raataneet Dimensionin kanssa ja he haluavat ja ovat varmaankin ansainneet mahdollisuutensa. Ongelmani on se että minä rehellisesti tunnen, että minä keksin tämän idean ja jonka otin vakavasti ennen muita. Se oli jotain jota ehdotin heille jo vuosia sitten, ajoitus ei ollut oikea, mutta nyt he ovat päättäneet että se on, ja minusta tuntuu että minulla pitäisi vähintään olla mahdollisuus tavata heidät.
Näin ylimääräistä vaivaa kasatessani trailerin, käyttäen rahaa viimeistelläkseni sen, ja toivon että he voisivat edes tavata minut ja ottaa minut yhtä vakavasti kuin muut käsikirjoittajat he tapaavat.
Se on tosiaan sotkuinen asia, sillä en tahdo tulla leimatuksi "ongelman tekijäksi", ja pohjana on se että en omista enkä voi omistaa oikeuksia tähän hankkeeseen, koska en omista osaa kummastakaan sarjasta.
Jotkut ihmiset voivat sanoa "Lopeta ruikutuksesi mies!" ja olen tietoinen siitä. Lopulta Dimension omaa ohjakset ja tekee mitä haluaa, se on heidän oikeutensa. Mutta toivon että he antavat minulle edes mahdollisuuden sellaisen kanssa jolle näin potentiaalia jo vuosia sitten. Jos se ei tapahdu, minä vain elän ja jatkan muiden elokuvien kanssa, mutta se ei vain tuntuisi oikealta jos vain istuisin siellä, en tekisi mitään ja näkisin jonkun muun tekevän sen."
Elokuva valmistuu vuonna 2004. Käsikirjoituksesta vastaa Montgomery A. Erickson ja ohjauksesta Halloween-veteraani Rick Rosenthal (Halloween 2 ja 8).
Henrik Telkki 02.09.2002