© Vitonen Entertainment 2002-2009
Valid XHTML - Valid CSS - vito @ vitonen.net
Torstai, 11.03.2010

Leffa-artikkelit - Oscar-gaala 2005

Pelit Leffat Vitonen

Oscar-gaala 2005 Siinä meni 77. Oscarit, johan oli laimeaa. Jenkit on jenkkejä, Oscarit ovat mitä ovat, mutta lajissaankin tämänvuotinen gaala oli yksinkertaisesti todella kuiva. En ole ikuna ollut mikään Oscar-fanaatikko saati suuri leffatietäjä, mutta koska uhrasin koko yön toisella puolen maapalloa pidettäville juhlille, voinen uhrata muutaman sanan myös uskomattomasta kokemuksesta kertomiseen. Nelonen lähetti koko tapahtuman suorana maanantain ja sunnuntain välisenä yönä, ja minä sitten päätin loppujen lopuksi syynätä koko roskan. Artikkeli saattaa olla sekava, vuorokauden unettomuus ja sitä myöten promillen humalaa vastaava mielentila lähenee uhkaavasti kirjoitushetkellä. Kävin siis toimeen välittömästi lähetyksen loputtua. Puuha-Pete pauhaa ja koulu odottaa, mutta tässä välissä ehtii kirjoittaa pari lausetta vallan mainiosti.

Mikä Oscareissa olikaan tärkeintä? Leffat? Ehei. 150 maassa lähetettävä gaala houkuttaa paljon markkinapoppoota. Tärkeintä on kaunis kasa valkoisia hampaita, loistavia helyjä ja kalliita kolttuja, tärkeintä on työtovereiden ja Amerikan ylistäminen, tärkeintä on uusien roolien kauhominen. Oscar-gaala on ajan mittaan muuttunut rehellisestä elokuvapalkintojen jakotilaisuudesta naurettavan kliseiseksi Botoxin kehdoksi. Tämä on valitettavaa, erityisesti kun mitään hätkähdyttävää materiaaliakaan en sattunut näkemään. Torstain Seiska on tyhjää täynnä.

Kokonaisuus oli vähintäänkin tylsä. Ilahduttavasti muutosta oli haettu vanhaan kaavaan kahdellakin tapaa, mutta todellisuudessa uusiutuneet järjestelyt eivät korvanneet mielenkiinnotonta elokuvatarjontaa ja yliperinteistä Jeesus-halleluja-meininkiä. Juontajaksi hankitun Chris Rockin oli määrä tuoda gaalaan räväkkyyttä ja saada koko maailma kiinnostumaan Oscareista, kun suuria koko maailmaa järisyttäviä jättihittipätkiä ei ehdolla ollut. Pakko myöntää, Rock esiintyi itsevarmasti ja osasi hommansa, jopa minun huulilleni levisi hymy herran esiintyessä. Vitsit olivat USA-keskeisiä mutta toimivia eikä kuuluisaan viiden sekunnin turvaviiveen hyödyntämiseen (show ei tullut tuutista täysin suorana) jouduttu käsittääkseni turvautumaan. Alkuheittojen jälkeen Rock kuitenkin vetäytyi liiaksi jättäen lavan auki entistä onnettomimmille esityksille.

Kuten Suomen puolella lähetystä johtanut Nelosen toimittaja totesi, loppuivat Oscarit tiettävästi ensi kertaa alimittaisina. Uusi palkintojenjakosysteemi säästi kallista aikaa näemmä hiukan liikaakin. Tänä vuonna kaikkia pystejä ei luovutettu yleisön joukosta iloisina lavalle pomppiville voittajille, vaan ehdokkaita seisotettiin astetta pienimuotoisempien kategorioiden osalta lavalla valmiiksi, jotta metallimies löytää omistajansa pikaisesti. Järjestely toimi kommelluksitta, vaikka hieman kolhoilta osa ehdokkaista seisomassa koko kansan edessä näyttikin.

Lähetys sisälsi tuntikaupalla esigaalallista videokuvaa kuuluisalta "red carpetilta", eli julkimoille tarjottiin tilaisuus paistatella parrasvaloissa sekunti pari. Minua hämmästytti järkyttävä kaupallisuus. Joka haastateltava mainosti helyjään ja asujensa valmistajia, mainoskatkoja tunki väliin aivan koko ajan ja muutenkin tunnelma oli naurettavan loistelias. Tässä jäi Afrikan nälänhätä toiseksi, vaikka ironisesti kansanmurhaelokuvakin oli useammassa kategoriassa ehdolla. Itse tilaisuuden päästyä käyntiin tilanne hieman helpotti, ja tauot käytettiin fiksusti kotimaan valvojaisten kuvaamiseen.

Sitten elokuviin. En saata ymmärtää, miten näin olemattomasta määrästä kokopitkiä elokuvia saadaan aikaan yli kaksikymmentä palkintokategoriaa. Samat rainat kiersivät ehdokkuudesta toiseen, hyvinä esimerkkeinä The Aviator (Lentäjä) yhdellätoista ehdokkuudellaan ja Finding Neverland seitsemällä. Palkintojen osoitteissa ei juuri yllätyksiä tapahtunut, paljon hehkutettu Jamie Foxx pokkasi parhaan miesnäyttelijän palkinnon roolistaan Ray-elokuvassa ja Aviator kahmi pikkuoscareita vähäpätöisemmiltä osa-alueilta.

Clint Eastwoodin ohjaama ja tähdittämä Million Dollar Baby -elokuva sai palkintoja myös. Ainakin minulle ennestään tuntematon elokuva on Yhdysvalloissa ilmeisesti hyvinkin arvostettu, sillä Eastwood repäisi koko gaalan himoitumman palkinnon eli parhaan ohjaajan tittelin, ja leffan päätähti, tulevassa Seiskassa varmasti ylistetty Hilary Swank pokkasi parhaan naispääosan Oscarin. Samaisesta elokuvasta myös Morgan Freeman palkittiin sivuosasuorituksestaan. Sekä Freemanin että Eastwoodin pysteissä haiskahtaa ilkeä nuoleskelun maku, vaikuttaisi siltä, että palkinnot myönnettiin enemmänkin koko urasta kuin yhden pätkän työstämisestä.

Kuten sanottu, yö pursusi äidin, isän, työkavereiden, Jumalan, elokuva-akatemian ja oikeastaan kaiken muun kiittämistä. Suuria tunteita osoitti vain Jamie Foxx pääosapalkintonsa saadessaan, Swankin roolisuoritus lavalla ei yltänyt minua vakuuttamaan. Suuhuni jäi suorastaan olematon maku koko Oscareista, toivon kovasti otteen parantuvan seuraavaan kertaan. Hyviä elokuvia on aina sen verran, ettei nollamateriaaleilla tarvitse maailman suurinta glamourtapahtumaa järkätä. Puuha-Pete loppui, minunkin on aika lopettaa. Moikka, ensi vuonna uudestaan.

Tässä vielä lista kaikista voittajista (www.oscar.com).

Jerry Jäppinen 28.02.2005