© Vitonen Entertainment 2002-2009
Valid XHTML - Valid CSS - vito @ vitonen.net
Torstai, 11.03.2010

Leffa-arvostelut - Bichunmoo

Pelit Leffat Vitonen

Bichunmoo Mitä oikein tapahtui vanhoille kunnon miekkaelokuville? Kurosavan Seitsemän samuraita ja Youjimbo kulkevat mestariteoksen lisänimellä. Hiipivä lohikäärme ja piilotettu lohikäärme ylsi Oscareihin. Silti miekkailuelokuva sen kaikissa muodoissa on viettänyt hiljaiseloa. Liikkeellä on ollut jopa huhuja että se olisi kuollut ja kuopattu. Ainoastaan itämaat ei ole miekkailuelokuvien unohduksen takana. Myöskin länsimaat ovat unohtaneet miekan heilutuksen. Conanin jatko-osasta on vain huhuttu, ja klassiset miekkailijat Kolme muskettisoturia vaihtoivat sukkapuikot Kung-Fu liikkeisiin. Nyt Koreasta on tulossa vastaus tähän Bichunmoon muodossa.

Romeo ja Julia à la mongolit

1300-luvun Kiina on saattamassa Yuan dynastian ajan loppuun verisissä merkeissä. Mongolit pitävät Kiinaa hallinnassaan, ja Mongoleita vastustavat tahot kasvavat kasvamistaan. Tämän kaiken keskelle joutuvat Sullie ja Jinha. Ensimmäinen Mongoli kenraalin kauniina tyttärenä, ja jälkimmäinen Kryo siirtolaisen poikana. Heidän jo lapsuudessa alkanut ystävyys on muuttunut rakkaudeksi, ja ongelmat alkavat ilmenemään. Kun Sullien isä ilmoittaa, että hän aikoo viedä koko perheensä Sohungiin, päättää Jinha rynnätä Sullien kotina toimivaan palatsiin. Yritys melkein maksaa Jinhan hengen, mutta silti Jinha ei pysty muutamaan Sullien isän päätöstä. Tapahtuneesta kuluu vuosi kun Jinhan opettaja ja mies jota Jinha on pitänyt setänään joutuu mystisen hyökkäyksen kohteeksi. Jinha opettajansa kanssa tekevät selvää hyökkääjistä, mutta Jinhan opettaja on silti vahingoittunut kuolettavasti. Viimeisenä tekonaan Jinhan opettaja pyytää Jinhaa viemään hänet vanhoille raunioille. Siellä Jinha saa kuulla totuuden suvustaan ja hänen isänsä tappaneesta hyökkäyksestä. Jinha päättää kostaa vanhempiensa puolesta ja samalla hommata Sullien takaisin. Maailma on kuitenkin muuttunut vuoden aikana, eivätkä Mongolitkaan aio mitenkään ilmiaseksi kuolla. Jinha aikoo kuitenkin viedä homman loppuun, mutta mitä pitemmälle hän pääsee sitä enemmän hän törmää petoksiin ja salajuoniin.

Uudenaallon lapsia

Bichunmoo Bichunmoo on elokuva joka herättää paljon erilaisia mielipiteitä. Korean uudenaallon elokuvana Bichunmoo ei ole yhtä hyvä kuin aallon ensimmäinen elokuva (Shiri). Joudumme kuitenkin hyväksymään että nämä kaksi elokuvaa ovat täysin erilaisia. Miekkailu elokuvana Bichunmoo puolestaan on sangen onnistunut. Bichunmoo hakee samoja kiintopisteitä kuin mm. Seitsemän samuraita, Once Upon Time in China ja Hiipivä tiikeri piilotettu lohikäärme. Vaikka Bichunmoo ei saavuta listan kahta ensimmäistä saavutusta, niin Hiipivän tiikerin piilotetun lohikäärmeen se kuroo kiinni. Koska en ole Hiipivän tiikerin piilotetun lohikäärmettä elokuvan ensi-illan jälkeen nähnyt en uskalla täysin varmaksi vakuutella, mutta rohkenen väittää että Bichunmoo olisi parempi kuin Hiipivä tiikeri piilotettu lohikäärme.

Saksien tanssia

Bichunmoo on kauttaaltaan hienoa jälkeä. Elokuvan hellyttävä alkukohtaus jossa Sullie tapaa poikansa, ja tätä seuraava ?muistelu? kohtaus (joka ei itse asiassa ole flashback) on todella hienoa jälkeä. Jo pelkästään tuo kyseinen kohtaus olisi riittänyt jotta minä olisin elokuvan ostanut. Valitettavasti tästä kohtauksesta hypätään suoraan muuan villikoiran kurittamis kohtaukseen, mutta kai elokuvan jotenkin oli pakko edetä.

Elokuvan näyttely ja ohjaus on sekin aikas vakaata jälkeä. Näyttelijät hoitavat hommansa ammattitaitoisesti eikä heistä pahemmin löydy naputettavaa. Pari lipsahdusta huomasin, mutta ei nekään mitenkään kohtalokkaita olleet. Ohjaaja on onnistunut pitämään langat hienosti käsisään, vaikka hänen hakemansa dramaattisuus ei ihan joka kerralla täysin toimi. Ikävästi elokuvassa on pieni, mutta helposti huomattavissa oleva särö. Vaikka tämä meneekin leikkaajien piikkiin, ja vaikka se ei pahemmin haittaa niin on se silti ikävä.

Tarina etenee jouhevasti ja pysyy hyvin kasassa, tosin elokuvan itämaisuus näkyy jälleen selvästi. Harjoittumattomalle elokuvan juonen seuraaminen voi todellakin teettää työtä. Itämainen ajatustapa ja elämänkatsomus välittyy jälleen selvästi. Eihän sitä yritetä piilotellakaan. Ne taas jotka ovat itämaiseen sielunilmaisuun tutustuneet aikaisemminkin ovat kuin kalat vedessä. Tarinaan pääsee helposti mukaan vaikka sitä ei olisi alusta alkaen nähnytkään.

Siinä on soundtrack! SOUNDTRACK!

Bichunmoo Ekstroiltaan Bichunmoo on vekkuli ja ristiriitainen. Elokuvasta kertova dokumentti ei sisällä juontoa, vaan ovat pelkää prosessin kuvausta. Sama koskee tietokonetehosteista kertovaa dokumenttia, joka sekin vain näyttää tehosteita käytännössä, ja näyttelyä sinikangasta vasten. Kohokohdat ja pilalle menneet otokset ovat vaisuja eikä pilalle menneistä aina osaa sanoa missä vika oikein oli. Tämä jättää ikävän jälkimaun etenkin kun niitä vertaa Shirin vastaaviin. Musiikkivideo sen sijaan voittaa Shirin vastaavaan kirkkaasti. Paketti sisältää myös elokuvasta kertovan vihkosen joka on hieno ja kattava. Hivenen yllättävästi ekstroista löytyy myös elokuvan virallinen soundtrack. Soundtrackin sisältävät 20 kappaletta ovat hienoa ja kestävää kuunneltavaa. Kestoltaan (mikäli laskutoimitukseni pitää paikkansa) 42,35 min kestävä soundtrack nouseekin kirkkaasti paketin parhaimmaksi lisukkeeksi, ja nostaa muiden DVD julkaisujen ekstrojen tasovaatimuksia roimasti. Mikäli arvosteluissani antaisin ekstrojen vaikuttaa arvosanaan niin Bichunmoo saisi täydet viisi tähteä. Valitettavasti näin ei ole joten Bichunmoon on pakko tyytyä niihin neljään jotka annan elokuvalle

Bichunmoo ei valitettavasti ole ihan niin hyvä kuin alun perin oletin. Silti se on kova ja hieno toimintapaketti joka tekee oikeutta itämaisille miekkailuelokuville. Bichunmoo on juuri sen tyypin elokuva mitä olen jo kauan odottanut, ja se totta vieköön ohittaa Kung-Fu ihanteisen länsimaalaisen Muskettisoturin. Vaikka arvosana jää neljään tähteen on Bichunmoo silti suositeltava elokuva ja se saa toivomaan lisää kaltaisiaan.

Info

Piste Piste Piste Piste Piste Henrik Telkki 03.12.2002

DVD-ekstrat

Levy 1

Levy 2