© Vitonen Entertainment 2002-2009
Valid XHTML - Valid CSS - vito @ vitonen.net
Lauantai, 31.07.2010

Leffa-arvostelut - Hellbound: Hellraiser II

Pelit Leffat Vitonen

Barkerin tuskafantasiat ovat jakaneet yleisön tiukasti. Toiset rakastavat ja toiset inhoavat. Itse en ole pahemmin Barkerin teksteille lämmennyt. Muutama pitempi teos ovat kyllä olleet poikkeuksia, mutta mm. Veren kirjat -sarja ei ole säväyttänyt. "Liian paljon raakuutta liian lyhyellä sanamäärällä" on ollut tyypillinen mielipiteeni. Barkerin visiot ovat myös usein olleet liian sanoinkuvaamattomia, tungettavaksi kasaan paperia ongelmia on ollut jo pelkästään Undying-pelin päävastustajan suhteen. Tässä mielessä elokuvaformaatti on ollut osuva miehen töille. Ilmestyttyään Hellraiser sai kahden vuoden jälkeen jatko-osan. Hellraiser II: Hellbound tulisi jatkamaan Hellraiserin tarinaa.

"Olen helvetissä. Auta minua."

Hellbound: Hellraiser II Kirsty Cotton herää mielisairaalasta. Menneet kauhut eivät ole vielä poistuneet hänen mielestään. Poliisi hylkää Kirstyn tarinan kenobiiteista ja Frankista, jättäen hänet laitoksen harteille. Maatessaan mielisairaalaan vuoteella Kirsty näkee nyljetyn ruumiin. Ruumis kirjoittaa omalla verellään seinään viestin ?Olen helvetissä. Auta minua?. Kirsty vakuuttuu että kyseinen avunpyyntö on juuri hänen helvettiin kahlitulta isältään. Ongelmana on se, että Kirsty ei tiedä kuinka päästä takaisin, eikä kukaan näytä uskovan häntä. Kaikkien selkien takana mielisairaalan sadistinen johtaja tohtori Channard on jo vuosien ajan tutkinut helvettiä. Channard hankkii käsiinsä Kirstyn isän kotoa löydetyn patjan. Patjan, jolla Kirstyn murhanhimoinen äitipuoli Julia kuoli. Patjan ja muuan potilaan avulla Channard tuo Julian takaisin helvetistä. Julian ohjaamana Channard onnistuu avaamaan portin helvettiin, käyttäen jälleen yhtä potilastaan sairaan suunnitelmansa välikappaleena. Helvetti repeää mielisairaalassa, jääden auki. Vaan mikä onkaan kaiken tämän hinta? Ja saako Kirsty kadotetun isänsä takaisin? Matka tuskan valtatiellä jatkuu.

Jatko-osien yleinen kirous on niiden laadun laskeminen. Alkuperäinen on usein jatkoa parempi. Hellraiser II kuitenkin osoittaa että se ei silti ole pakollinen automaatio. Hellraiserin jatko-osa on vähintään edeltäjänsä veroinen.

Entistäkin näyttävämpi

Hellbound: Hellraiser II Hellraiser II on edeltäjäänsä suuremmalla budjetilla siunattu, ja entistä raaempi. Hellraiser ja Hellbound luovat yhdessä valtavan suuren tarinallisen vuoristoradan. Hellraiser on tasaista kyytiä ramppia ylöspäin, luoden täten esimakua tulevasta. Hellraiser II taas on sitä mieletöntä syksyä, jossa katsojaa heitellään ja ravistellaan kuin Upon kuivausrummussa. Vaikka olen oppinut ennustamaan mitä tuleman pitää, niin Hellraiserin kohdalla olin sangen eksyksissä. Jatkuvat tapahtumien muutokset ja henkilöhahmojen toimien asenteen muuttuminen takaa rajua kyytiä.

Kameratyö on jälleen kaunista. Kenobiittien esiinmarssi, "uudelleen ja syntyneen" Channardin vaellus helvetissä ovat todellista karkkia silmille. Yksi kohtaus kuitenkin on ylitse muiden. Kyseinen on kohtaus jossa kenobiiteille selviää totuus siitä, mitä he ovat ja asian jälkipyykki. Tämä on mielestäni niin ajatuksellisesti ja kuvauksellisesti parhaimpia kauhuelokuvien koskettavista hetkistä. Epätoivo, rohkeus ja kenobiittien "isällisyys" tiivistetään mahtavasti pätkälle kauhuelokuvaa! Kun vielä mietitään Hellraiserin perusluonnetta. Pakko se on ihmetellä, milloin valtaosa nykyohjaajista aikoo viimein nauttia sen kahvikupillisensa?

Ihanteellista kädenjälkeä

Hellbound: Hellraiser II Elokuvan tehostepuoli on myös nähnyt parannuksen. Parissa kohtauksessa kyllä käytettään ykkösen tehosteita, mutta muuten niiden ilme on kohonnut. Tällä kertaa myöskin muu kuin kenobiittien inha ulkonäkö hakee vertaistaan vielä nykypäivänäkin. Helvetti on sekin kuvattu taiteellisen hienosti. Poissa on tuli ja tulikivi sekä palava monttu. Tilalla on valtava labyrintti, joka on kätketty täyteen kauheuksia. Vaikka idea helvetin kuvaamisesta sokkelona kuulostaakin kököltä on se ihmeen toimiva. Tästä kertoo myös se että Hellraiserin ideaa helvetistä on kopioitu jo melkein mihin tahansa viihdeteollisuuden tuotteeseen.

Näyttelijätyö on pysynyt Hellboundissa paljolti edeltäjänsä tasoisena. Ashley Laurence ja Doug Bradley toimivat hienosti Kirstynä ja Pinheadina. Imogen Boorman puolestaan on sangen hyvä mykkänä älykkönä ja loppukenobiittikaarti tekee laatu työtä. Claire Higgins hohkaa sitä samaista julmuutta kuin ykkösosassa. Vaikka Higginsin näyttelijätyö ei olekaan sitä parasta, niin silti hän on yksi parhaimmista ilkeistä äitipuolista jonka olen nähnyt. Merkillistä.

Hellbound: Hellraiser II on edeltäjänsä tavoin yksi kauhuelokuvien mestariteoksista. Mikäli Hellraiser oli mielestäsi liian tylsä, niin Hellboundista pitäisi irrota se puuttumaan jäänyt veri. Tarinaltaan ja visuaalisuudeltaan jo eeppisiin mittoihin venyvä elokuva on jotain mitä kenenkään ei pitäisi missata.

Info

Piste Piste Piste Piste Piste Henrik Telkki 06.10.2003