Terminator 2:sta ei syyttä kehuta yhdeksi elokuvahistorian onnistuneimmista jatko-osista. Käydäänpä lyhesti läpi sarjan juonta. Sarjan ensimmäinen osa ilmestyi vuonna 1984 ja se perustui saman vuoden tapahtumiin. Sarah Connor, tuiki tavallinen tarjoilija, joutuu eräänä kauniina päivänä haulikkoa heiluttelevan hemmon jahtaamaksi. Pian selviääkin, että jahtaaja on lähtöisin tulevaisuudesta, vuodesta 2029. Kyseessä on Schwarzeneggerin esittämä terminaattori, jonka ainoana tehtävänä on tappaa Sarah Connor (Linda Hamilton). SkyNet -niminen firma on menettänyt luomiensa kyborgien hallinnan. SkyNet -ohjelmasta on tullut tietoinen ja koneet aloittavat sodan ihmiskuntaa vastaan.
Connorin vielä syntymätön lapsi, John Connor (Edward Furlong), on uhkana kyborgien maailmanvalloitusaikeille tulevaisuudessa. John johtaisi ihmiskunnan voittoon sodassa koneita vastaan, ellei Terminator muuta tapahtumien kulkua hoitelemalla tämän äiti menneisyydessä. Tehtävä epäonnistui. Vuonna 1991 SkyNet yrittää uudestaan lähettämällä kehittyneemmän mallin (T-1000) tappamaan John Connor tämän ollessa vasta lapsi. Vuonna -84 Sarahin turvaksi lähetettiin sotilas nimeltä Kyle Reese, joka tuli samasta ajasta kuin ensimmäinen terminaattori. Tällä kertaa ihmiskunta, tarkemmin sanottuna John Connor lähettää tulevaisuudesta itsensä suojelijaksi T-101 -mallin terminaattorin, joka on samannäköinen, kuin vuoden -84 tuhoajakone. Kaikessa lyhykäisyydessään T2 on kahden terminaattorin välistä matsaamista ja pelissä on, ei enempää eikä vähempää, kuin koko maapallo.
Terminator 2:n toimintakohtaukset ovat fantastisia. Etenkin alun rekkatakaa-ajosta on saatu tehtyä aivan käsittämättömän tyylikäs upeine kamerakulmineen ja musiikkeineen, joka on enemmän kuin rytmissä toiminnan kanssa. Itse asiassa koko kohtaus on tehty niin kauniisti, että sitä katsoessa meinaa tulla onnen kyyneleet silmiin. Nerokasta, taiteellista, vaihtelevaa toimintaa.
Eipä Industrial Light & Magicin erikoisefekteissäkään ole valittamista. T2 on digitaalisen filmiskannaamisen ja "Make Sticky" -CG-animaation läpimurto. Alun tulevaisuudennäkymät ydinsodasta kyborgeineen ja lentävine aluksineen on kamaa, joka saa ihon menemään täysin kananlihalle. Vaikka efektit nykypäivänä alkavat näyttää hiukan kömpelöiltä, vielä muutama vuosi takaperin niissä riitti edelleen ihmeteltävää. Vasta vähän aikaa sitten videopelit ovat saavuttaneet sen graafisen tason, mitä T2:n efektit edustavat. Elokuvalle myönnettiin luonnollisesti parhaiden visuaalisten efektien palkinto USA:ssa ja Iso-Britanniassa.
Ensimmäisen Terminator -elokuvan ylistäjät syyttävät kakkososaa usein mm. siitä, että se ei ole yhtä synkkä kuin alkuperäinen. Pitääkö jatko-osan aina apinoida edellisen osan ilmapiiriä? T2:n valttikortit ovat jumalaisissa toimintakohtauksissa, musiikissa ja erinomaisessa juonessa. Ihmisten hereilläpitäminen elokuvateattereissa on taito, joka T2:ssa ilmenee. Ensin katsojaa pidetään kihelmöivässä jännityksessä, kun molemmat terminaattorit etsivät kohdettaan. Siinä samassa esitellään Connorin äiti, joka siis on mielisairaalassa maailmanloppuhorinoidensa takia. Samoihin aikoihin tutustumme John Connoriin, joka elää tyytymättömänä sijaisvanhempiensa kanssa. Terminaattoreiden löydettyä John katsojan mielenkiintoa pidetään yllä esittelemällä terminaattorien erilaisia ominaisuuksia, joiden tutkiminen on sangen kiehtovaa. Siinä välissä sitten taas siirytään toimintaosastolle. Erinomaisen jouhevasti etenevää juonikuviota alusta loppuun.
Näyttelysuorituksissakaan ei ole todellakaan valittamista. Harva uskoisi, jossei tietäisi, että John Connoria esittävä Edward Furlong tekee tässä elokuvassa debyyttinsä. Aika pirunmoinen debyytti onkin. Linda Hamilton tykittää itsestään ulos niin kovalla tunteella asiaa maailmanlopusta, että sitä alkaa itsekin pelätä elokuvan aikana toden teolla. Arnold Schwarzenegger on terminaattori itse, siitä ei pääse mihinkään. Viimeisissä X-Files -jaksoissakin häärinyt Robert Patrick on T-1000, nestemäisestä metallista koostuva vastapuolen terminaattori. Erikoisuutenaan hänellä on itsensä kokoaminen (metallilillua kun on) ja muuttuminen veitsiksi ym. pistimiksi.
Synteettisestä musiikista vastaa Brad Fiedel. Hänen kipaleensa sopivat elokuvan futuristiseen meininkiin kuin mononkuva perspuoleen. Olen kuitenkin vähän hämilläni siitä, että elokuvan soundtrack kuulostaa niin erilaiselta, kuin miltä se kuulostaa itse elokuvassa. Ilmeisesti tässäkin tapauksessa soundtrack sisältää paljonkin musiikkia, jota ei leffasta löydy. Muusta musiikista vastaa George Thorogood kappaleellaan Bad to the Bone sekä Guns 'n' Roses - You Could Be Mine, jota kuullaan Johnin matkaradiosta.
James Cameron tekee lähes poikkeuksetta suurelokuvia. Lähes kaikki mitä hän koskettaa, muuttuu kullaksi, eikä Terminator 2 ole poikkeus. Kyseessä on yksi liikkuvan kuvan aikakauden menestyneimmistä tuotoksista ja suurimmista ilmiöistä. En tunne tietääkseni ketään, joka ei olisi nähnyt kyseistä elokuvaa. Mielipiteet tosin jakautuvat usein eri suuntiin. Omasta mielestäni kaikki loksahtavat leffassa niin täydellisesti kohdalleen. Tämä leffa jos mikä pitää nähdä 70mm valkokankaalta. Ollessani vielä pentu T2 muutti elämäni. Tänä päivänä rakastan kyseistä elokuvaa vain entistä enemmän. Siihen on vain yksi selitys: Terminator 2 - Tuomion päivä on mestariteos.
Karri Ojala 20.09.2003