© Vitonen Entertainment 2002-2009
Valid XHTML - Valid CSS - vito @ vitonen.net
Lauantai, 13.03.2010

Vitonen Entertainment

• Uutiset
• Arvostelut
• Ennakot
• Artikkelit
• TopVitonen

• Uutiset
• Arvostelut
• Ennakot
• Artikkelit

• Etusivu
• Info
• Päivitykset
• Toimitus
• Linkit
• Palaute

Mega Driven Sonic-saaga päättyi iloisissa merkeissä. Masiinan viimeistä Sonic-seikkailua Sega palkkasi koodaamaan Traveller's Tales -nimisen lafkan. Vuosien mittaan sitä on saanut lukea jos jonkinmoista kommenttia pelistä, valtaosan ollessa oudon negatiivisia. Pelattavuudeltaan 3D on luonnollisesti erilainen kuin 16-bittiset Sonic-klassikot, mutta se ei tee pelistä huonoa.

Sonic 3D alkaa n. 10 sekunnin animaatiolla, jossa Sonic löntystelee valtavien pikselipökkäreiden ja lintujen saattelemana paratiisisaarella. Tästä päästään valikkoon, joka on niin peruskamaa kuin olla voi. Valikosta löytyy lähinnä näppäinasetukset ja Sound test. Vanha pelihän tämä on, muttei niin vanha, etteikö jotain pientä olisi jäänyt kaipaamaan. Sisäinen tallennus esimerkiksi puuttuu, joka nähtiin jo aikasemmissa Mega Driven Soniceissa. Koodeilla tosin saa esiin tasovalikon.

Taas mennään...

Pelin aloittaessa nähdään kevyesti animoidun diaesityksen ja selosteen keinoin Sonic 3D:n juoni, jonka miettimiseen ei ole montaa minuuttia käytetty. Julmista julmin tohtori Robotnik pohtii taas, miten hän pääsisi käsiksi maailmanherruuden avaimiin. Niinpä tohtori päättää kaapata Sonicin eläinystävät ja antaa heidän etsiä kaaossmaragdit hänen puolestaan, joissa piilee mystisiä voimia. Kuten aina, Robotnik on muuttanut eläimiä robooteiksi ja Sonic tuntee velvollisuudekseen maailman nopeimpana siilinä pelastaa linnut ja napata kaaossmaragdit ennen kuin ne joutuvat vääriin käsiin. Sama perusskenaario on nähty kaksiulotteisissa Soniceissa joka kerta. Koskaan ei tunnu tohtori läksytyksestään ottavan opikseen.

Onko pelaajan kannalta siis järkeä lähteä taas kerran Robotnikin perään ja nähdä hänen toistavan periaatteessa samat virheet kuin aina ennenkin? Itseasiassa kyllä. Pelattavuudeltaan Sonic 3D on kuitenkin sopivasti erilainen. Selvähän se, kun kyseessä on kolmiulotteinen peli. Vai onko? Totta puhuen Sonic 3D ei ole juuri sen kummempaa, kuin ylhäältä viistosta kuvattu kaksiulotteinen tasoloikka. Liikkua voi siis kaikkiin ilmansuuntiin täysin vapaasti, mutta kaikki kuvataan yhdestä staattisesta kuvakulmasta, joka auttaa simuloimaan kaksiulotteisen graffan kolmiulotteisen oloiseksi. Siinä mielessä pelin nimi on hieman harhaanjohtava, mutta aidosti kolmiulotteista grafiikkaa on turha tietenkään odottaa alustalta joka ei sen piirtämiseen yksinkertaisesti pysty.

Sonic hyppii ja spinnaa melkein kuten ennenkin, huomattavimman eron ollessa Sonicin nopeuden alhaisuus, joka on yliääninopeudesta kaukana. Ryntäily ei tälläisessä pelissä vain toimi. Sanomattakin selvää, että perinteisen Sonic-rallin kyhääminen Sonic 3D:n pelisäännöillä ei onnistu. Sen sijaan että juoksenneltaisiin kuin päätön kana - anteeksi siili - pisteestä toiseen, 3D keskittyy juuri oikeaan lajityyppiin, ongelmanratkontaan. Pelissä nimittäin kerätään lintuja, joita vapautuu Sonicin tintatessa mekaanisia vastustajiaan. Kentät jakautuvat kolmeen näytökseen. Kolmannessa mätetään pääkkäriä. Kaksi ensimmäistä taas jakautuu kolmeen osuuteen, joista jokaisessa on kerättävä kaikki viisi tipua. Nuo kaikenkarvaiset linnunkutaleet seuraavat Sonicia automaattisesti perätysten. Poikkeuksen sääntöön voi tehdä vihollinen tai muu vaarallinen kohde, jolloin linnut lentelevät pitkin pituutta ja näin pelaajan hillitön hiiltyminen saa alkunsa.

Hiiltävät tunnelmat välittyvät hyvin ruudultakin Volcano Valleyn kaltaisessa laavapätsissä, jossa lintuja ei missään nimessä ole suotavaa menettää, mikäli hermokullat ovat kalliit. Näitä Flickies-nimisiä lintuja kun on yhtä juhlaa käydä poimimassa yksitellen keskeltä laavamerta ilman laavasuojaa. Parhaimmassa mahdollisessa tapauksessa linnut jäävät tietenkin jumiin kulmiin pyörimään, jolloin pelaaja voi yhtä hyvin suorittaa virtuaalisen itsemurhan ja aloittaa tason alusta. Laavasuojia toki riittää, joten pelin monivuotisella taitajalla ei pitäisi olla valittamista. Sääliksi käy kuitenkin itseäni, kun vielä joskus pelailin Sonic 3D:tä ensimmäistä kertaa läpi, ja tipujen tahtiin tanssahtelu laavameressä ei ollut kyllä mitään herkkua.

Onhan tämä nähty jo

Unohdetaanpa kuitenkin laavamaa ja käydään läpi pelin muitakin tasoja. Niistä ei todellakaan ole mitään kummempaa sanottavaa. Perustyyli pysyy orjallisesti samoilla linjoilla sarjan aiempien tuotoksien kanssa. Löytyy jälleen se megakliseinen paratiisisaari, jäämaa, huvipuisto ja loppua myöten tehdasalue toisensa perään. Pelin kaaossmaragdien voittamiseen tarkoitetut lisätasot ovat ulottuvuuksia, joissa kerätään mahdollisimman paljon sormuksia. Näihin siirrytään lahjoittamalla Tailsin tai Knucklesin tueksi 50 sormusta. Molemmat kaksi hahmoa ovat aina piiloutuneet tasoihin, joista ne on ensin tietenkin etsittävä haahuilemalla. Mega Driven Sonic 3D:ssä radat ovat siltamaisia, kun taas Saturnin versiossa on enemmän Sonic 2:sta muistuttavia lieriöratoja. Juuri muuta eroa Mega Driven ja Saturnin versioiden välillä ei ole. Lyhyeksi peli jää alustasta riippumatta, mutta juuri sopivalla tavalla. Ei tätä jaksaisikaan hakata enää sen enempää, kuin mitä tyrkytetään.

Ulkoasullaan Sonic 3D paljastaa alkumetreillään mikä se on miehiään pyhässä yksinkertaisuudessaan; kaksiulotteinen Sonic kolmiulotteisena versiona. Ilokseni silti havaitsin, että tämä pätee myös musiikkipuolella. Monet pelin kappaleista ovat varsin nautittavaa piipitystä, kuten aiemminkin.

Yhden lisäulottuvuuden mahdollisuuksia olisi voinut varmastikin hyödyntää etevämminkin, vaikkei mieleeni juolahdakaan tältä seisomalta mitään paranneltavaa asian tiimoilta. Päävastuksissa näkyykin ehkä parhaiten Traveller's Talesin hinku tuoda esille uusien ilmansuuntien tarjoamia mahdollisuuksia. Oli vastuksena silti kuka tahansa, Sonic 3D:tä pelattaessa on muistettava, että kaikki kolmiulotteiselta vaikuttavat objektit ovat vain levymäisiä 2D-objekteja. Niinpä viholliseen voi olla yllättävän hankala osua varsinkin sen pimeältä puolelta, kun ei selvästi erota, missä kohtaa objekti tarkalleen on. Tämä on kuitenkin melkoisen pieni seikka, eikä siitä tarvitse natista sen enempää.

Niellään purematta

Mitään uutta Sonic 3D ei todellakaan tuonut sarjaan, jos nk. "kolmiulotteisuutta" ei lasketa. Kokonaisuus silti pelaa kuten pitää, ja pahimpia kirosanoja saa säästellä lähinnä Volcano Valleyn ja Panic Puppetin kaltaisiin tuskafestivaaleihin. Kyseessä on kaksiulotteisten Sonicien uudelleenlämmittely liikkumasuunnan vapaudella, tipujahdilla ja Traveller's Talesin plakaatilla höystettynä.