© Vitonen Entertainment 2002-2005
Valid XHTML - Valid CSS - vito @ vitonen.net
Tiistai, 06.01.2009

Vitonen Entertainment

• Uutiset
• Arvostelut
• Ennakot
• Artikkelit
• TopVitonen

• Uutiset
• Arvostelut
• Ennakot
• Artikkelit

• Etusivu
• Info
• Päivitykset
• Toimitus
• Linkit
• Palaute

Ajanjaksot kivikaudelta renessanssin alkuun käsiteltiin kahdessa ensimmäisessä osassa. Nyt tarina jatkuu 1900-luvun kynnykselle asti, painottuen vahvasti Kolumbuksen löydöksen parissa puuhasteluun. Euroopan tapahtumat, kuten Napoleonin sotaretket, sivuutetaan pikkuseikkoina. Toki pelattavina kansakuntina ovat kaikki tärkeimmät eurooppalaiset suurvallat, nekin joilla ei Ameriikan valloituksessa ollut sivustakatsojan roolia suurempaa merkitystä, joten kotinapoleoni pääsee kyllä Waterloohonsa, mikäli matsi satunnaiskartalla kelpaa.

Naksutellen eteenpäin

AOE3 on puhdasverinen perinteinen reaaliaikastrategia. Jokainen kahakka aloitetaan muutamalla työläisellä ja kaupungintalolla, joka tuottaa lisää työläisiä. Kaupungin ja sotakoneiston kasvattamiseen tarvitaan erilaisia raaka-aineita. Kolmosessa talous pyörii ruuan, kullan, puun sekä kokemuksen varassa. Kolmea ensimmäistä hankitaan perinteiseen tyyliin työläisillä nakertamalla, kokemusta kerätään lähinnä taisteluissa, mutta myös vapaaehtoisia tehtäviä suorittamalla. Tervetulleena uudistuksena työläisten ei enää tarvitse käydä kippaamassa lastiaan varastoon.

Kokemus on oikeastaan pohjana kaikille tämän osan uudistuksille. Pelin aikana hankitulla kokemuksella voi tilata vanhan mantereen pääkaupungista joukkoja tai muuta täydennystä. Matsien välillä kokemuspisteillä voi koristella kotikaupunkiaan tai rukata korttipakkaa, josta täydennykset varsinaisen pelin aikana valitaan. Karkeasti ottaen korttipakkaa voi painottaa joko sotajoukkoihin tai talouteen.

Mustissa housuissa

Pelattavia kansakuntia on kahdeksan Briteistä Ottomaaneihin, intiaaneja ei pelattavaksi ole tarjolla. Kullakin kansalla on omat erikoisyksikkönsä ja bonuksensa. Aivan järkyttäviksi eroavaisuudet eivät ainakaan konetta vastaan muodostu, vaikka erityisesti vaihteleva korttivalikoima pakottaakin omaksumaan hieman erilaisia taktiikoita. Arpisten nettiveteraanien taistoissa kansakunnalla on kuulemma suurikin merkitys taktiikoiden luomisessa.

Yksinpelaajalle tarjolla on luonnollisesti kampanja. Se kertoo tarinaa Blackin suvun vaiheista valkoisen miehen asuttaessa Amerikkaa. Kampanjan 24 tehtävää on jaettu kolmeen lukuun. Ensimmäisessä piestään espanjalaisia atsteekkien kanssa, toisessa kahinoidaan Brittien ja ranskalaisten kera ja kauniiksi lopuksi tarjotaan auttavaa kättä Simon Bolivarille Pohjois-Amerikan vallankumouksissa. Sen verran fantsua kamaa ja yleistä kaunistelua on mukaan mahtunut, että historian oppitunniksi ei kampanjasta ole. Pelattavaa riittää nysväyksen tasosta riippuen useammaksi illaksi.

Sääli, että kampanja ei ole juuri muuta kuin sarja käsintehtyjä karttoja, joissa rakennetaan tukikohta ja murskataan vihollinen. Nimellisesti tavoitteet toki vaihtelevat, mutta lopputulos on aina kuitenkin liki sama. Kampanja suurin anti satunnaistaisteluihin verrattuna ovatkin kauniit pelimoottorilla toteutetut välinäytökset.

Kuten jo tuli todettuakin on mukana luonnollisesti mahdollisuus myös tapella arvotulla kartalla vapaasti valittavia vastustajia vastaan. Satunnaisteluissa on menty kehityksessä muutama askel taaksepäin, sillä kakkosesta tutut voittomuodot kuten kuninkaan tappaminen, ihmeiden rakentelu, reliikkien keräily ym. loistavat poissaolollaan. Nyt ainoa mahdollisuus voittoon on vastustajan täydellinen piekseminen. Tekoäly sen sijaan vaikuttaa hiilikopiolta kakkosen vastaavasta. Kompuutterin rakentamat tukikohdat ovat samanlaisia laajoja sillisalaatteja ja se hyökkäilee edelleen jatkuvasti pienillä joukoilla.

Moninpeliä ajatellen pelistä löytyy suoraan varsin kattava pelinhakujärjestelmä. Pientä lagailua lukuun ottamatta verkkopelitys tuntui toimivan. Minut tosin rusikoidaan aina kylmäverisesti ja välittömästi naksujen nettipeleissä, joten syvällinen tutkiskelu jäi tälläkin kertaa väliin.

Kivi, paperi ja miekka

Taistelut ovat sitä itseään. Joukot kyllä liikkuvat hienosti muodoissa ja ennen kaikkea osaavat hakeutua niissä oikeille paikoille, kiväärimiehet ja tykit taakse, miekan kanssa hosujat eteen. Luonnollisesti kaikki hajoaa käsiin heti ensimmäisen vihollisen tullessa näköetäisyydelle, ja kasassa on häröpallo, jota ihminen ei pysty kontrolloimaan. Eniten tämä harmittaa puolustuksessa, jossa yksittäinen vihollissamoilija voi levittää koko rykmentin ympäri karttaa, tai jopa vetää osaa porukasta tapettavaksi jonnekin sivummalle.

Mukana on myös perinteinen kivi-paperi-sakset -tyylinen yksikköjen painotus. Toisin sanoen jokaisella yksikkötyypillä on jokin kohde, jota se osaa käsitellä erityisen kovakouraisesti. Yhteen yksikköön panostamisella ei siis selviydy kovinkaan pitkälle, mikäli vastustaja tuottaa juurikin siihen purevaa täsmälääkettä.

Vaikka jokainen sotilas on edelleen oma yksittäinen liikuteltava yksikkönsä, ei joukkoja kuitenkaan enää tarvitse tuottaa aivan yksitellen. Vauhdin ylläpitämiseksi jokaista perusyksikköä voi tuottaa viiden nipuissa, mikäli resurssit antavat myöden. Viiden taistelijan kouluttaminen ei siis kestä sen kauempaa kuin yhdenkään.

Se pyörii sittenkin

Teknisesti AOE3 on vakuuttava. Graafinen tykitys vaihtelevine vuodenaikoineen, ympäristöineen on lähinnä häikäisevää. Erityisesti ne loputtomat yksityiskohdat: linnut lentävät taivaalla, syksyllä puut tiputtavat lehtiä, lammessa lyllertävät sorsat…

Kauniita pelejä on toki nähty ennenkin, mutta ei Havokkia toimintanaksussa. AOE3 siis hyödyntää samaa fysiikkamoottoria kuin esimerkiksi muuan Half-Life 2. Sen ansiosta rakennukset hajoavat näyttävästi ja irronneet palaset sinkoilevat lähimastoon. Niin ikään sotilaiden kuolemat eivät ole tylsiä kaatumisia vaan tykillä lusautettu ruho lentää komeasti taaksepäin. Eikä se tykinkuulakaan katoa välittömästi vaan saattaa pyöriä jyrkässä maastossa pitällekin.

Havokki on toki tässä pelissä pelkkää silmäkarkkia eikä varsinaisesti vaikuta sisältöön. Hyvännäköiset taistelut kuitenkin ovat lajityypissä elinehto ja ne fysiikoiden päälle liimaus mahdollistaa. Taistelun voimaa lisää onnistunut äänimaailma. Aseiden pauke vakuuttaa samoin kuin tykinkuulan repineen puolustustornin romahdus.

Konetehoa tämä kaikki toki vaatii. Oma megatykkinikin (A64 3200+, 3Gt RAM, nVidia 7800GS) meinasin nikotella suurehkossa maa- ja merivoimien yhteisoperaatiossa. Normaalisti peli kuitenkin pyöri mallikkaasti kaikki nupit kaakossa ja kamera korkealle vedettynä.

Valtakunta uudistuksista

Age of Empires 3 tarjoaa juuri sitä mitä siltä voi odottaakin: puhdasveristä toimintastrategiaa. Kotikaupungin koristelu on turhaa puuhastelua, mutta korttipakka tuo oikeasti väriä peleihin. Myös muutaman pikkunyanssit siellä täällä ovat ihan asiallisia ja pelisarjaa parantavia muutoksia. Kolmonen on sarjan paras osa tähän mennessä, ja olisi sitä vieläkin kirkkaammin mikäli satunnaispelien vaihtoehtoisia voittotavoitteita ei olisi riisuttu pois.

Age of Empires 3 on kuitenkin vain puhdasverinen toimintastrategia. Se ei tuo raikkaita tuulia uudesta maailmasta mukanaan, vaan keskittyy kulkemaan siitä, mistä sarjan muutkin osat ovat menneet. Se viihdyttää eli on hyvä peli, mutta ei aiheuta värityksiä tai pakonomaista tarvetta pelata vielä hetki, eli se ei ole loistava.