© Vitonen Entertainment 2002-2009
Valid XHTML - Valid CSS - vito @ vitonen.net
Lauantai, 31.07.2010

Vitonen Entertainment

• Uutiset
• Arvostelut
• Ennakot
• Artikkelit
• TopVitonen

• Uutiset
• Arvostelut
• Ennakot
• Artikkelit

• Etusivu
• Info
• Päivitykset
• Toimitus
• Linkit
• Palaute

Harva tuntee peliä nimeltään Dracula: Resurrection. Kyseessä on PSonelle ja PC takaportista hiipinyt ja pienelle huomiolle jäänyt puzzleilu. Omanlaisestaan merkkiteoksesta muodostuikin pienten piirien merkkiteos, jonka suurimmaksi ongelmaksi nimettiin nimikkohenkilö Draculan puuttuminen. Ja outoahan se toki on, että pelissä, joka kulkee Draculan nimellä ja käsittelee kyseistä hahmoa ei vaivauduta näyttämään torahampaiden kuningasta. Vaikka Ranskalaisen Index firman peli ei miksikään rahasammoksi päässyt, ei pelin kustantajiin kuuluneen Canal+ Multimedian usko verenimijään haihtunut. Nyt pelin jatko-osan takana seisoo kehittäjinä Canal+ Multimedia ja julkaisijana ranskalaisfirma Wanadoo. Luvassa on jatkoa tarinalle, puzzleja ja totta kai vampyyrejä.

Ja juuri kun luulit sen loppuneen

Peli jatkaa suoraan siitä mihin edeltäjänsä jäi. On kulunut viikko siitä, kun Jonathan Harker vaimonsa Minan kanssa Transylvaniasta, jonne prinssi Dracula oli poloisen kaapannut. Vaikka Dracula kätyreineen saikin pitkän nenän, ei painajainen näyttäisi vielä olevan ohi. Minan tila kun on pysynyt heikkona ja hän kärsii pahoista painajaisista. Jonathan on varma, että ratkaisu Minan ongelmiin löytyy seuraamalla Draculan polkuja, sekä mystisessä Lohikäärme sormuksessa, joka tarttui sankarimme käteen viime visiitiltä Transylvaniaan.

Lontoolaista mielisairaalaa johtavan ystävänsä Tohtori Sewardin avustuksella Harker onkin päättänyt tunkeutua Carfaxin katanoon, Draculan viimekertaiseen piilopaikkaan Lontoossa. Vaan eipä sankarimme tiedä, että Dracula on seurannut hänen jälkiään takaisin Lontooseen ja aikoo ryöstää Minan uudestaan itselleen. Ja tällä kertaa pirullinen suunnitelma aiotaan aloittaa suoraan raivaamalla Jonathan pois pelistä.

Eikö ne lepää koskaan?

Joten tästä se kaikki jälleen kerran starttaa. Nainen on pulassa, Lontoo on vaivihkaa vajoamassa hirviöiden valtaan ja pelaajan pitäisi tuhota Dracula, pelastaa Lontoo ja napata vielä tyttökin. Tämä sankarin rupeama onkin varsin huvittavaa kuviteltavaa varsinkin, kun ottaa huomioon, että kaikkeen on syynä juuri se tyttö. Sinällään joudun kyllä hieman ymmärtämään Jonathania ja Draculaa, sillä Mina on yksi niistä harvoista, aidosti kauniista naishahmoista, joita tietokonepeleissä on nähty. Ja sanoin kauniista, en seksikkäistä. Kuitenkin kun seuraa, kuinka hanakasti aikuiset miehet ravaavat pikseleiden perässä, niin on pakko kysyä millaisia nörttejä kaksikko on.

Pelin hahmoista Mina onkin se onnistunein. Muut tuttavuudet kuten vampyyrimorsiamet, Seward, Renfield ja jopa itse Dracula ovat kaikessa komeudessaan jotenkin elottoman oloisia. Mitä sitten tulee ihan perus vampyyreihin, niin hienosta animaatiosta huolimatta jokin viiva niissä näyttää hämärtyneen sillä erinäiset mediat (kuten mm. Gamespot) on omassa arvostelussaan ihmetellyt pelin auringonvalosta tuhoutuvia ihmissusia. Tästä syystä onkin nyt syytä paljastaa karutotuus ja ilmoittaa, että ne ovat lepakkomuodossa olevia vampyyreja! Itse en tajua kuinka lepakko ja susi on mennyt arvosteluissa sekaisin, sillä ainakin omasta mielestäni näistä hirvitysten naamoista erottuu selvästi lepakon piirteet. No ehkä jotkut ovat nukkuneet koulun bilsan tunneilla.

Hän joka eniten tökkii, onkin yllättäen pelin päähahmo herra Harker, joka on niin tönkön näköinen ja oloinen, että oksat pois. Siinä missä vampyyrien ja muiden mukavien viat voi vielä antaa anteeksi, on Harker jo sen sortin ilmestys, etten voi käsittää kuinka näin kömpelösti toteutettu hahmo on tähän pelin päässyt. Joka kerta kun Harker vilahtaakin pelin välivideoissa tulee heti tunne, että siinä on hahmo väärässä pelissä, ja näitä välivideoita on paljon.

Ranskisten tyyliin

Ranskalaisten puzzlepeleissään suosiman tyylin mukaisesti peli pelataan first-person kuvakulmassa ja kuvaa voi pyörittää täydet 360 astetta, ilmaan minkäänlaisia videovälikkeitä. Pelialueet ovat sangen hienoja, joskin mutamaisia ja paikoitellen onnistuvat jopa saamaan niskavillat nousemaan pystyyn, kuten mm. käynti Carfaxin kartanossa tai Draculan hallussa olevalla hautausmaalla. Kuvat tosin ovat ikävän kliinisiä, sillä missään ei ole minkään laista liikettä. Sisätiloissa ei lentele itikat, eikä pihalla lentele lehdet, vaikka siellä kuinka olisi tuulevinaan.

Harkerin ohjaus hoidetaan hiirellä vanhaan tuttuun osoita ja klikkaa menetelmää käyttäen. Ohjaus kärsii pienestä kankeudesta, joka kyllä paistaa läpi, mutta ei varsinaisesti haittaa pelaamista. Seikkailun aikana kertyvät esineet päätyvät suoraan pelaajan valikkoon, jossa sitten voidaan yhdistää kestotarvikkeita, kuten tulitikkuja, enemmän kertakäyttöesineisiin kuten soihtuihin.

Yritys, itsemurha, yritys...

Pelin puzzle anti heittelehtii laidasta laitaan, mutta on päänsääntöisesti onnistunut. Ongelmat ovat usein miten pohjimmiltaan loogisia ja mikäli pulma ei ota auetakseen, saa mitä varmemmin vain soimata itseään. Pelaaja päästetään keittelemään vampyyrin tappo litkuja, kokoamaan antivampyyri kojetta, etsimään mystisiä amuletteja, leikkimään kaikenmaailman yhdistelmien kanssa ja tietenkin tappamaan vampyyrejä. Samoin kuin puzzlejen taso, niin myöskin niiden vaikeusaste heittelehtii ja roimasti. Osa aivopähkinöistä menee ihan automaattisesti oikein, osaa saa vähän miettiä, mutta myös tuhottoman aikeita tehtäviä löytyy ja roimasti. Erikoismaininnan ansaitsee vielä pelin grande finale, eli se vihon viimeinen ongelma, joka on jo niin helppo, että ihan itkettää.

Ikävästi peliin on myös sisällytetty ne tyypilliset ongelmat, joissa pitää arvata turvayhdistelmiä ja löytää ruutuun kätkettyjä esineitä ja kohtia. Näistä yhdistelmistä kiitettävästi melkein kaikki ovat jotenkin selvitettävissä, mutta ihan puhtaalla arvaus ja erehdys menetelmällä pelaaviin versioihin menee väkisinkin hermot. On sinällään ikävää, että pelille on pakko ostaa lisää pituutta tällaisilla tekokeinoilla, mutta niin on ollut pitkin seikkailupelien historiaa.

Toinen yhtä ikuinen irvikuva, eli ruutuun piilotetut esineet ja kohteet ovat nekin totutun pirullisia. Vielä kun grafiikka on sitä mitä on, saa sormusten ja epämääräisten limahirviöiden heikkojen kohtien etsimiseen varata roppakaupalla aikaa. Joutuupa pelaaja polo vieläpä pirulauta etsimään lattiasta oikeaa kohtaa pääkallolle ja kynttilälle.

Ja eihän Dracula peli olisi Dracula peli, ellei pelaaja olisi vähänväliä pääsemässä hengestään. Pelaajaa koitetaan tappaa niin aikarajoitteisilla ongelmilla, kuten monilla vampyyrin taltutus tehtävillä, kuin myös ansoitetuilla huoneilla, joissa virhearvio maksaa hengen heti. Kyllähän sitä voi yrittää, mutta tokkopa näistä oppii pitämään. Oman lystinsä touhuun tuo vielä Harkerin omituisen hyppivä tapa edetä portaissa, se voi olla nopea, mutta samalla se on omiaan tekemään muuan puzzlesta helvetin. Juuri heikko ohjaus meinaa ärsyttää pelaajaa jo hautaan sakkaa pelin loppupuolella olevassa portaikko puzzlessa. Kyseisessä aivopähkinässä pelaajan pitää astua juuri oikeille portaille, tai henki menee. Muuten hyvä, mutta jo pelkkä operaatio saada Harker astumaan oikealle askelmalle on raivostuttavaa. Ja koska Harker ei mitenkään kommentoi sitä astuttiinko oikealle vaiko väärälle portaalle, saa pelaaja varautua lataamaan pelinsä usein.

Stokerin jalanjäljissä ja silti niin eksyksissä

Siinä missä paikoitellen vahva tunnelma ja hyvät ongelmat ovat pelin vahvuuksia, ei pelin juoni taas todellakaan paini samassa sarjassa. Monesti saa ihmetellä onko Draculalla viha/rakkaus suhde Jonathaniin, sillä mies jättää käyttämättä monet paikat, joissa Harkerista voisi päästä. Aivan liian usein Dracula päästää Jonathanin tilanteeseen, josta hänen on helppo paeta, tai pahimmassa tapauksessa ei tee mitään. Ja heti kun Harker on välttynyt jälleen kuolemalta kiroaa Dracula. Miksei Dracula vain voi iskeä hampaitaan Jonathanin kurkkuun tai vääntää niskoja nurin ja sillä selvä? No tarinan on totta kai jatkuttava, mutta kai peliin olisi voitu sulloa, vähältä piti tilanteita muillakin keinoilla.

Pelin tapahtuma paikkoina toimivat kirjoissakin esillä olleet mielisairaala, hautausmaa ja Draculan linna. Uusia paikkoja taas kuvastavat viemäriverkosto sekä hylätty teatteri. Yhteistä jokaisella alueella on niiden epäsovinnaisuus alkuperäis romaaniin. Eritoten Draculan linnan saamat uudet lisäsiivet ovat jotain joita ei ole ollut edes huonoimmissa Dracula elokuvissa.

Dracula fanit voivat myös älähtää sillä yksi alkuperäisen tarinan päähahmoista, eli Draculan toimesta seonnut kiinteistövälittäjä Renfield on nimetty uudelleen. Nyt mielisairaalan sellissä istuukin Hopkins-niminen mies! Peli ratsastaa Draculan nimellä, siinä on Jonathan, Mina ja tohtori Seward, mutta jostain syystä Renfield on menty sensuroimaan. Renfield ei edes ole minkään suojaavan lain alaisena, joten tälle uudelleennimeämiselle ei näytä löytyvän mitään perusteita.

Loppujen lopuksi

Dracula 2: The last sanctuary kärsii vioistaan, mutta on silti ihan menettelevä puzzle peli. Pahimmille Draculan ja seikkailupelien ystäville, tai niille, jotka haluavat etsiä vaikeammin löydettäviä pelinimikkeitä, tässä on ostoperuste jo ihan vain nimensä ja genrensä puolesta. Mutta mikäli nyt vain haluaa ostaa jonkin seikkailupelin, on markkinoilla parempiakin vaihtoehtoja.