© Vitonen Entertainment 2002-2009
Valid XHTML - Valid CSS - vito @ vitonen.net
Lauantai, 31.07.2010

Vitonen Entertainment

• Uutiset
• Arvostelut
• Ennakot
• Artikkelit
• TopVitonen

• Uutiset
• Arvostelut
• Ennakot
• Artikkelit

• Etusivu
• Info
• Päivitykset
• Toimitus
• Linkit
• Palaute

Chris Sawyerille on kyllä nostettava hattua. Nykyisessä maailmassa, jossa pelejä tehdään miljoonabudjetein ja kymmenien ihmisten tiimeissä, on Locomotion värkätty kasaan käytännössä kolmen ihmisen voimin. Kun Sawyerin hoitaa koodauksen ja suunnittelun, Sim Fosterin grafiikat ja Allister Brimblen musiikit ja äänet, ei voi kuin miettiä, että onko pelien tekeminen pakosti sittenkään niin kallista, jos näinkin pienellä miehityksellä saa tulosta aikaiseksi.

Veturimiehet ei heiluta

Locomotion on odotetusti pohjimmiltaan täysin samanlainen kuin Transport Tycoon. Tarkoituksena on tehdä rahaa, paljon rahaa kuljetusyrityksellä, joka rahtaa mitä vain ja millä vain. Arsenaalista löytyvät autot, junat, laivat, lentokoneet ja uutuutena turhat raitiovaunut. Arvokkaimpia reittejä ovat ne, joissa ensin viedään materiaalia jalostettavaksi ja sitten valmista tuotetta esimerkiksi kaupunkien kauppoihin myytäväksi. Peruskonsepti on siis edelleen yksinkertainen, mutta loputtomasti näpertelyä tarjoava.

Sääli, että tallella on edelleen myös kaikki puutokset. Suuresta kaupungista voi raijata ihmisiä loputtomasta vaikka yhden talon kylään, koska ihmisillä ei vieläkään ole merkittyjä määränpäitä. Aseman vaikutusalueella olevat talot vain yksinkertaisesti tuottavat tietyn määrän matkustajia, jotka menevät sinne minne juna vie. Vielä hassumpaa tämä on postin kanssa. Myöskään yhtiön maineella tai matkustusvälineiden viihtyisyydellä ei ole merkitystä. Onpa Locomotionista jopa jostakin syystä karsittu kokonaan pois mahdollisuus mainontaan ja kaupungin kasvun rahalliseen tukemiseen. Samaan syssyyn pesuveden mukana ovat lentäneet myös mahdollisuus kiusata kilpailijoita hankkimalla yksinoikeus matkustajiin tai rahoittaa bussiliikennettä haittaava ”katuremontti”. Paljonkohan VR maksaa Suomen kaupungeille rahaa katujen auki repimisestä joka kesä?

Poissa on myös joukoittain muita TT:n ominaisuuksia ja nyansseja. Mihin katosivat maglev- ja monorail-radat? Miksei kilpailijoita voi enää ostaa? Miksi liikennevälineet eivät enää hajoile vanhetessaan? Ja lista jatkuu. Jotenkin haiskahtaa sille, että aikataulu on ollut äärimmäisen kireä ja kaikkea ole keritty siirtämään RollerCoaster-alustalle. Äärimmäisen huono selitys sille, että jatko-osasta puuttuu valtaisasti edeltäjänsä keskeisistä pointeista.

Ensimmäinen silmille syöksyvä merkittävä uudistus on tapa, jolla tiet ja radat rakennetaan. Se on identtinen ensimmäisten RollerCoaster Tycoonien ratojen rakennukseen. Kursori asetetaan ruutuun ja valitan palikka, jolla jatketaan ja niin edelleen. Vanha systeemi, jossa kursorilla maalattiin radat, oli periaatteessa miljoona kertaa nopeampi, mutta ei toimisi enää, koska ratoja voi vapaasti vedellä eri korkeuksille korneiksi siltavirityksiksi. On veikeän näköistä kun suuren kaupungin keskustan yläpuolella on 50 metrin korkeudessa ruman tiilisillan päällä juna-asema. Myös maan alle voi vapaasti vedellä mutkitteleviakin ratoja, mikä on ihan hyvä juttu.

Suureksi sääliksi Sawyer ei ole viitsinyt tarkistaa valitsemaansa linjaa uudelleen vieläkään. Olen tanakasti sitä mieltä, että bisnespelien sydän on hiekkalaatikko, jossa rakennellaan vapaasti ilman kummempia tavoitteita alussa valituilla säännöillä. Sawyer on taas sitä mieltä, että skenaarioita olla pitää. Tarjolla on noin 40 vaihtelevan vaikeuksista karttaa, joissa tavoitellaan tiettyä määrää mammonaa, junia tai jotain muuta keinotekoista. Reittien hiomisen makuun ei pääse ja karttojen muka-näppärät kikat eivät kauaa innosta. Hiekkalaatikko on mukana, mutta ilman kilpailijoita ja mahdollisuutta vaikuttaa asetuksiin. Jälleen kerran on siis pakko tehdä oma skenaario generoidulla kartalla, jossa tekoäly on päällä ja muutkin nupit kohdillaan.

Tekniikka homeessa

Tuotantokustannuksissa säästäminen näkyy rumalla tavalla pelin tekniikassa ja taiteessa. Saako Internetissä sanoa ruman sanan? Otetaan kuitenkin varmaan päälle ja kutsutaan Locomotionia vaikkapa susirumaksi. On melkoinen saavutus, että pelistä onkin onnistuttu tekemään graafisesti huonompi kuin mitä sen kymmenen vuotta vanha edeltäjä on. Syy ei oikeastaan ole siinä, että pelimoottori tarjoilee edelleen vain 8-bittistä eli 256-väristä näkymää vaan siinä, että maisemissa on pyritty jonkinlaiseen realismiin vanhojen kirkkaiden ja iloisten värien sijaan. Tulos on masentavan harmaa ja paikoin kummallisen kulmikas. Oikeastaan ainoa graafinen parannus on se, että kuljetusvälineillä ei ole enää vain kahdeksaa suuntaa, nyt ne käyttäytyvät pehmeästi mutkissa.

Suurin peli-iloa nakertava pirulainen Transport Tycoonissa on aina ollut kartan säälittävä koko. Se ei yksinkertaisesti kestä sadan vuoden rakentelua tulematta ääriään myöten täyteen. Locomotionissa ongelmaa ei ole edes yritetty korjata, päinvastoin se on vapaammalla ratojen rakentelulla ammuttu ihan uusiin korkeuksiin. Ennen oli jossakin kohtaa pakko ruveta suosimaan lentokoneita ja laivoja, kun junanratoja risteili siihen malliin, että sekaan oli enää turha yrittää. Nykyisellään silloittaminen ja tunneloittaminen on niin vapaata ja helppoa, että ratoja on nopeasti useita kerroksia päällekkäin suosituimmissa kohdissa.

Moninpeli on kuin suoraan menneisyydestä. Mukaan saa vain yhden kaverin, jota tosin voi etsiä jopa GameSpylla, mutta ei liene kovin hedelmällistä pelata käytännössä tallentamisen ja sen jatkamista myöhemmin, edellyttävää peliä tuntemattoman kanssa. TCP/IP sentään on mukana, eli nollamodeemikaapelia ei enää tarvitse kaapista kaivaa.

Konkurssin partaalla

Suurimman ärripurrin Locomotionissa aiheuttaa se, että hervottoman Transport Tycoonin puukotuksen seurauksena syntyneet TTDpatch ja OpenTTD tarjoavat oikeastaan ratkaisun kaikkiin alkuperäisen TT:n ongelmiin ilmaiseksi, mikäli peli hyllystä löytyy. On giganttista karttaa ja 16 pelaajan moninpeliä. Sawyerin kannattaisikin seuraavaksi kokeilla ihan vain suunnitteluun keskittymistä ja jättää toteutus muille, tai ainakin dumpata roskikseen kaikki yli kymmenen vuotta vanha assembler-koodi.

Locomotion voisi olla hirveät määrät aikaa huomaamattomasti vievä megapeli. Se ei kuitenkaan siihen yllä, ei edes lähelle, vaan jää surkeaksi TT:n uudelleenlämmittely yrityksesksi, josta aika on ajanut ohi jo kauan sitten. Se ei toki ole yksiselitteisen huono, mutta kohderyhmä jää arvoitukseksi. Vannoutuneet TT-fanit eivät löydä siitä mitään uutta, päinvastoin ja uusia pelaajia se työntää luotaan ulkoisella olemuksellaan. Jos bisnestä on pakko päästä hieromaan, kannattaa katse suunnata uusimpaan RollerCoasteriin (3/5) tai Jowoodin Giant-sarjaan.