© Vitonen Entertainment 2002-2009
Valid XHTML - Valid CSS - vito @ vitonen.net
Lauantai, 31.07.2010

Peliartikkelit - Loppuvuosi 2005

Pelit Leffat Vitonen

Päätimme Jaakon kanssa kasata yhteen artikkeliin ennakkoja muutamista vielä tänä vuonna ilmestyvistä peleistä. Hype käy ja Vitonen sitä vahvistaa. Jaakko tarjoilee objektiivista ennakkotietoa, Jerry sortui enemmän markkinamiesmäiseen hehkutukseen. Kaikkea kai tarvitaan. Legendaarinen Civilization-sarja saa jatkoa, Monolith saa puskettua mielenkiintoisea F.E.A.R:nsa ulos samoin kuin Nintendo uuden Zeldansa, strategian ystävät saavat uutta kulutettavaa, ja kaiken kukkuraksi Eurooppa saa niin PSP:n kuin Xbox 360:n. Asiaa riittää.

Civilization IV

Civilization on merkittävä peli. Se on harvoja valtaisan suosion saavuttaneita vuoropohjaisia pelejä ja sen parissa viihtyvät niin esiteinit kuin huru-ukotkin, onpa huhun mukaan jopa naisia nähty pelaamassa Civilizationia. Merkittävää on myös se, että vaikka sisällöllisesti uusia osia on muutettu hyvin hellällä kädellä niin jokainen uutuus on silti aina tuntunut tuoreelta, paremmalta ja jopa nerokkaalta. Firaxis ja Sid Meier jatkavat valitsemallaan linjalla ja tekevät neloseen muutamia isompia uudistuksia ja jättävät loput ideat tuleviin osiin tai lisälevyihin - vanhat pelaajat eivät ärähdä ja uudet saavat yhä huolitellumman paketin.

Civilizationissa pelaaja johdattaa valitsemaansa kansakuntaa kivikaudelta kohti avaruuden valloitusta, perustaa kaupunkeja, paapoo kansalaisiaan, kehittelee uusia teknologioita ja harrastaa ulkopolitiikkaa diplomatialla tai sen jatkeella, sodalla. Vaikka hoidettavia asioita on paljon pelaaja ei silti tukehdu niihin ja tarvittaessa voi tyytyä neuvonantajan ehdotukseen asiassa kuin asiassa. Teknologiapuuhun kiivetessä ei tarvitse valita kuin haluttu päämäärä ja sen tiellä olevia keksintöjä aletaan kehitellä. Nerokkaan yksinkertaista, mutta silti niin monipuolista. Mutta se siitä, mennään jo niihin uudistuksiin.

Loppuvuosi 2005 Mielenkiintoisin sääntöuudistus on valmiiden hallitusmuotojen hylkääminen. Nelosessa hallintoa säädetään viidellä viiteen kategoriaan jaetulla asialla. Hallintorakenne voi olla hirmuvallasta yleisen äänioikeuden kautta poliisivaltioon ja talous kommunismista vapaakauppaan. Säätöjä voi tehdä myös uskontoon, juridiikkaan sekä duunarien asemaan. Uskonto valtiomuodoissa ei kuitenkaan tarkoita varsinaista uskonta vaan lähinnä sitä, onko maassa uskonnonvapaus. Varsinaiset uskonnot ovat nelosen toinen merkittävä uudistus ja mukana on seitsemän reaalimaailman uskontoa hindulaisuudesta kristinuskoon. Uskonnosta saa kryptisten prosenttibonusten, mutta lisäksi omaa uskoaan pitää levittää naapurikansoillekin, koska samaan uskovien kanssa on helpompi heittää diplomaattista läppää.

Ennen teknisiä uudistuksia mainitaan vielä pari pienempää pelillistä. Ennen yksiköillä oli vain muutama taso, nyt niitä on yli 40. Eli kun keihäsmies pieksee riittävän monta vihollista voi sille valita bonuksen, jotka vaihtelevat kestävyydestä tehokkaampaan taisteluun metsässä. Saman teknologian keksimiseen voi päätyä useita eri reittejä pitkin ja korruptiota, saasteita ja muuta vähemmän mukavaa kuvataan kaupungin yleisellä terveysarvolla.

Näkyvin tekninen muutos on 3D-grafiikka. Ensimmäiset kuvat pelästyttivät näyttämällä korneja, kaksi kertaa puiden korkuisia ukkoja seisomassa metsässä, mutta myöhemmissä otoksissa peli näyttää jo ihan aidolta Civilizationilta. Varsinaista pelillistä hyvää 3D tuskin tuo mukanaan, mitä nyt pelaaja voi zoomailla vapaasti. Moninpeli on aina ollut sarjan riippakiviä ja jo ensimmäisestä osasta lähtien se on aina tuotettu mukaan epämääräisillä päivityksillä, lisälevyillä tai uusintajulkaisuilla. Nyt homma luvataan hoitaa kerralla kuntoon ja suoraan paketista pitäisi löytyä kaikki normaalit pelitavat.

Civilization IV on varmasti hieno peli ja sarjansa paras. Sen voi helposti uskoa saavuttavan suuren suosion, mutta onko hintatietoisella pelaaja mitään ratkaisevaa syytä siirtyä FreeCivistä kaupalliseen tuotteeseen? Grafiikkaa lukuunottamatta kaikki uudistukset tullevat myös avoimeen Civistykseen, joten ainakin minä taidan pysyä sen parissa.

Jaakko Salminen 14.08.2005

F.E.A.R.

Vielä elokuun aikana julkaistava F.E.A.R. on erittäin mielenkiintoinen tapaus. Pelin kehittäjä Monolith lienee parhaiten tunnettu No One Lives Forever -peleistään, ja onpa tiimi puuhaillut sellaistenkin nimikkeiden parissa kuin Alien vs. Predator 2 ja The Matrix Online. Osaamista Monolithilta löytyy, siitä myös F.E.A.R. kertoo. Testasin pelistä julkaistua lyhykäistä yskinpelidemoa (662Mt, whatisfear.com/us/demo.html).

Väkisin väännetty First Encounter Assault Recon -nimi tarkoittaa paranormaaleihin tilanteisiin erikoistunutta suoran toiminnan tiimiä. Armeijan alueelle on hyökätty, ja jostain syystä pomo päättää lähettää kokemattoman pelaajan hoitamaan homma kotiin yksin. Juoni on ontto, mutta taitaa sittenkin tarjota vähän enemmän kuin mitä ensi kuulemalta luulisi. Demo oli pelkkää yksinpeliä, mutta Monolith hypettää moninpelinkin olevan monipuolista tavaraa. Kerrankin pelistä myös löytyy aineksia mielenkiintoiseen moninpeliinkin, vaikka kehittäjien pääpanostus onkin ollut tunnelmallisessa lähestymisessä yksinpeliin.

Loppuvuosi 2005 F.E.A.R. on saanut oman pelimoottorin, ja sen huomaa. Liikkuminen tuntuu vähän luonnollisemmalta kuin yleensä FPS-peleissä. Pelin valtteina ovat näyttävän grafiikan lisäksi fiksu tekoäly ja tiivis tunnelma, demoa pelatessani en voinut olla huomaamatta yhtäläisyyksiä Starbreezen hienon The Chronicles of Riddick: Escape from Butcher Bayn (4½/5) kanssa. Graafisesti fiilis oli sama, valaistuksen kanssa kikkailu oli esillä, ja Chronicles of Riddickin tavoin F.E.A.R. keskittyy pelaajaan. Kun perusasiat (tekniikka) ovat kunnossa, on helppo tarjota fiksu juoni, tunnelmallisia kohtauksia, unohtumaton pelikokemus. Demon äänimaisemakin lupaili hyvää, sydän sykki yhä kovempaa ja kovempaa kun pelottavuuksia alkoi ilmestyä. Musiikkia olisin kaivannut enemmän, toivottavasti itse pelissä sitä käytetään.

Vihollinen on älykäs. Demo oli lähinnä putkijuoksua, mutta silti tekoälyn huomasi fiksuksi. Viholliset eivät painaneet aivottomina suoraan nokkani eteen, vaan hakivat aktiivisesti suojaa, ajoittivat hyökkäyksiään, juoksivat minut nähdessään piiloon valmistautumaan parempaan hyökkäykseen ja huusivat toisilleen hämmentyneinä radioviestejä kun viereen lensi viritetty kranaatti kuin tyhjästä. Vähän avoimemman pihan tullessa vastaan pirulaiset kiersivät selkäni taa toisesta sisäänkäynnistä. Kaiken lisäksi jalkaan ammuttu vihulainen oli oikeasti jalkaan ammuttu vihulainen, yhdellä jalalla pompitaan ja piiloon pyritään - paitsi että haukansilmä-Jerryltä ei paeta.

En edes saanut tupaantuliaislahjaksi adamanttipanssaria, vaan jouduin oikeasti kyykkimään seinän takana asetta lataillessa. Osumatarkkuus ei ollut epärealistisen suuri ja tähtäillä piti jos osua mieli. Sentään ajanhidastustaidon, tai siis "tosi nopeat refleksit" minulle soivat. Mukanani jaksoin kerralla rahdata kolme asetta, kasan ensiapulaukkuja, kranaatteja ja miinoja. F.E.A.R. tarjoaa ainakin mahdollisuuksia taktisempaan lähestymistapaan FPS-pelaamiseen, toivotaan, että Monolith älyää hyödyntää ne.

Nimelleen uskollisena F.E.A.R. lisää jo valmiiksi maukkaaseen FPS-reseptiinsä kauhuelementtejä. Demo tarjoili muutaman ihan hyvin ajoitetun pelottelukohtauksen, kuolleita pikkutyttöjä ja varjoja seinillä juuri silloin, kun katse oli käännetty vähän eri suuntaan kuin pitäisi. Ehkä niillä kuolleilla pikkutytöillä oli jotain tekemistä johdannossa näytetyn ihmissyöntivalvontakameravideon kanssa. Olettaisin pelin jättävän välivideoiden näyttämisen vähän vähemmälle ja keskittyvän tarjoamaan juonenkäänteitä pelin aikana. Siltä ainakin demon perusteella näyttäisi, uskon tarinankin olevan loppuun asti mietitty eikä vain yksiulotteinen junarata. Tehtäväpohjaisuudesta on ilmeisesti päästy eroon, sillä yksinkertaista hahmonkehitystäkin on luvassa.

Dynaaminen valaistus, luolastomaiset mutta laajat pelialueet, tyylikkäät efektit ja hienot taistelukohtaukset kyykyttävät konetta ikävästi. Myllyni ei ole ihan uusinta mallia, ja jouduin karsimaan yksityiskohtia melkoisesti sulavan räiskinnän saavuttaakseni. Graafisesti F.E.A.R. muistuttaa erittäin paljon Doom 3:a. Half-Life 2 näytti upealta edistyksillisellä fysiikkamallinnuksellaan jo vajaa vuosi sitten ja pyöri kuitenkin melko hyvin koneellani, eikä F.E.A.R. heitä ruudulle läheskään yhtä suuria pelialueita tai samalla mitalla krääsää kuin Half-Life 2. Lieko valaistus sitten jotain ylitsepääsemätöntä? Peli kyllä tarjoilee muitakin persoonallisia efektejä, kyllä sitä katsella kelpaa. *Kosshh* *ppfffiiuuu* "What the hell!" *trr-trr-trr* "Aaarrgghh!" - olen taas lapsi.

P.E.L.O.T.T.A.A.K.O? Ei syytä huoleen, Monolith on varmasti saanut aikaan vähintäänkin hyvän pelin. Meininki on tyly, mutta niin pitääkin.

Jerry Jäppinen 14.08.2005

Konsolisotaa

Nyt kun Sony on innostunut haastelemaan oikeuteen PlayStation Portablea eurooppalaisille ennen virallista Euroopan-julkaisua toimittaneita nettikauppoja, on kiva lähteä spekuloimaan pelimarkkinoiden tulevaisuutta. Vaikka Sonyn toimia ja toimintatapoja paheksunkin, en varmaan tykkäisi hyvää kun kaikki kansa saisi tällaisia kuvia uudesta ja mahtavasta konsolistani lähes vuosi ennen kuin vekotin on tarkoitus suopeasti lanseerata lopulle maailman väestölle.

PSP on messevä masiina, joka pojan unelma oikeastaan, mutta jostain syystä minä en siitä ole jaksanut innostua. Sony julkisti sen jo aikoja sitten, netti on ollut pullollaan tietoja, kuvia, videoita ja arvosteluja koneesta ja sen peleistä jo ties kuinka kauan eikä Sony vieläkään ole suvainnut tuoda värkkiä tänne asti. Huvittaako minua mennä ostamaan ylihintainen, ylikokoinen ja ylipainoinen MP3-soitin kaupasta ihan vain siitä ilosta, että saan vielä maksaa satasen siitä muistikortista, jotta jotain musiikkia saisi vielä mukaankin? Ai niin, PSP oli pelikonekin...

Ei Sonyn strategiaa voi kuin ihmetellä. Miksi? MicroSoft on keskittänyt voimavaransa Xbox 360:n kehitykseen ja ennen kaikkea julkaisemiseen. Iso Paha MS:kin saa pääni sisällä vähän toisenlaisen maineen kun minä saan sen uuden konsolin halutessani tasan samana päivänä kuin japanilaiset konsolinörtit. Syyskuun alussa saapuu PSP, syyskuun alussa varmasti viimeinenkin suomalainen tietää kuinka komealta X360:n pelit näyttävät. Siinä PSP:n melkein PS2-tasoinen grafiikka aika harvaa trendipelaajaa (PSP:n kohdeyleisö) enää kiinnostaa, varsinkin kun pelitarjonta ei mitenkään pursua huippunimikkeitä. Pelattavaa kyllä löytyy tyydyttävästi, mutta miljoonan euron koneelta odottaisi vähän enemmän. X360 taas on vasta aloittamassa taivaltaan, X360 on aloittamassa uutta konsolisukupolvea, ja minä ainakin haluan olla siinä mukana.

Kuka syö kenen markkinat? PSP-hörhöt väittävät kiven kovaa ettei Xbox 360:llä ole mitään mahdollisuuksia saada ainuttakaan eurooppalaista ostajaa kun ihmiset käyttävät rahansa PSP:hen (ja sen oheiskrääsään). Luulisi nyt jokaisen tajuavan, että asia luultavasti kääntyy toisinpäin, mikäli - niin kuin todennäköistä on - X360:n hinta sijoittuu samalle tasolle PSP:n hinnan kanssa. PSP on WANHA!!!!, ja tämän päivän markkinat pelaavat uutuudenviehätyksellä.

Revolution tulee joskus, joku on nyt keksinyt väittää että Sony julkaisee PS3:nsa vasta vuonna 2007. Analyytikkojen puheisiin en sokeasti uskoisi, eivät he tiedä konsolimarkkinoista samaa kuin Sony, ei heillä ole samoja kokemuksia kuin Sonylla. PlayStation selviytyi sukupolvestaan voittajana jos näin voidaan sanoa, se sattui myös olemaan viimeistelemättömän Saturnin kanssa ensimmäisenä julkaistu konsoli. PlayStation 2 on saavuttanut saavuttamattoman johdon nykysukupolvessa kiitos aikaisen julkaisuajankohdan.

MicroSoftin pitää saada kuluttajien päähän, että next-gen on tätä päivää. Jos näin käy, kukaan ei jaksa odottaa ylimääräistä saadakseen ylimääräistä. Yllättävän hyvin Xbox ja GameCube saivat pistettyä PS2:lle kampoihin. Syy on selvä, Sony ei kyennyt ottamaan täyttä iloa irti aikaedustaan. Kun julkaisu tapahtuu parilla fantavisionilla, ei räjähtävästä alusta voida puhua.

Tuhlatkaa rahanne niin seuraava lama jää välistä. Älkää silti heittäkö vanhoja konsoleita roskiin, vaikka uusilla vanhojen pelit pyörivätkin, niistä on jälkeenpäin rajoittamatonta iloa.

Imperfektini eivät tarkoita sitä, että this-gen olisi kuollut.

Jerry Jäppinen 14.08.2005

The Legend of Zelda: The Twilight Princess

Nintendo näytti tämänvuotisilla E3-messuilla upean trailerin tulevasta Zelda-pelistä, Thilight Princessistä. Pelistä nähtiin runsaasti liikkuvaa kuvaa, ja video kertoi pelistä paljon. Oikeastaan se kertoi pelistä juuri sopivasti, sen verran, että kuolaa jaksan valuttaa sinne marraskuulle mutta en yhtään pidempään. Traileri on nähtävissä mm. Zelda Universessa.

Twilight Princess ilmestyy sikäli ikävästi, että todennäköisesti Xbox 360 ilmestyy samaan aikaan. 360-pelien korkearesoluutioiset videot varastivat E3:n aikaan väkisinkin huomiota. Mutta mikään ei muuta sitä tosiasiaa, että Twilight Princessin valaistusefektit, realistinen ulkoasu, valtavan kokoiset pelialueet, mielenkiintoisilta vaikuttavat hahmot ja uudet pelilliset ominaisuudet täydentävät aivan varmasti jo tutuksi tullutta, toimivaa reseptiä. Trailerin pelikuvasta käy varsin selväksi, että Twilight Princess on erittäin paljon Zelda.

Auringosta kulkee tie varjoihin, kova pamaushan se oli kun näin Linkin muuttuvan ihmissudeksi. Sitten tuli pätkä tappelukohtauksesta ihmissusihahmolla, nähtävästi tämä ominaisuus on Twilight Princessin kikka, jota Wind Wakerissa vastasi seilaus ja Majora's Maskissa sekä Ocarina of Timessa aikamatkailu. Traileri antaa viitteitä pelin tarinasta, mutta ei kerro koko totuutta. Nintendo ei puhu.

Loppuvuosi 2005 Ocarina of Time tuntui aivan uskomattomalta aikanaan. Super Mario 64 oli jo päässyt esittelemään Nintendo 64:n kykyä luoda todella suuria kolmiulotteisia pelimaailmoja, mutta Ocarina of Time vei koko homman uudelle tasolle. Koska ennen kukaan oli päässyt tekemään kaikkea mitä vain Zelda-pelissä voi tehdä niin tyylikkäästi? Ocarina of Time esitteli täydellisen pelimaailman, täydellisen tarinan. Ocarina of Time on parhaimpia pelejä maailmassa, valehtelematta. Twilight Princess luo samaa tunnelmaa näin etukäteen. Wind Wakeria monet parjasivat pettymykseksi, mutta minusta sekin oli loistava peli. Uusi Zelda pyörii pohjimmiltaan samalla pelimoottorilla, mikä kertoo jo jotain pelin potentiaalista - ei latausaikoja, ei nykimistä, ei lastentauteja, sulavaa taistelua, hiottua pelattavuutta.

Onko Twilight Princess GameCuben joutsenlaulu? Kaipa sitä huonommankin pelin voisi valita. Battalion Wars meille ainakin vielä suodaan, samoin uusi Fire Emblem. Vähiin käy ennen kuin loppuu.

Jerry Jäppinen 14.08.2005

Shattered Union

Muistatko Jagged Alliancen, Steel Pantherin, Civilizationin? Minä en. Vaikka tiedänkin suurin piirtein millaisista peleistä on kyse, en voi sanoa millään tapaa tutustuneeni niihin. En oikein tiedä miksi sitten katselen mielenkiinnolla Shattered Unionin perään. Ehkä Game Boy Advancen strategiapeli Advance Wars (5/5) sai minut salaa kiinnostumaan sotataktikoinnista. Tosiaikastrategioista en ole ikinä jaksanut innostua, mielestäni se tosiaikaisuus vie ikävästi huomion siltä strategialta. Onneksi on olemassa vuoropohjaisuus, upea keksintö.

Loppuvuosi 2005 Iskin Shattered Unioniin ensimmäisen kerran silmäni Eurogamerin kuvagallerian löytäessäni. Jos Advance Wars tarjosi kaiken olennaisen, tämä peli tekee saman tyylillä. Harmittavasti pelin kotisivuilta ladattavissa oleva E3-traileri ei näytä oikeaa pelikuvaa sekuntiakaan, mutta kertoo kyllä juonesta kaiken olennaisen. Erinäisten valitettavien sattumusten ja muuan ydinaseiskun jälkeen Yhdysvallat saa lähitulevaisuudessa kärsiä sen verran kovan luokan sisäpoliittisista ongelmista, että parit osavaltiot päättävät julistautua itsenäisiksi. Ja kas, meillä on uusi sisällissota, tällä kertaa osapuolia on tylsän kahden sijasta komeat seitsemän. Kivaa, kerrankin päästään tappelemaan jenkkejä vastaan.

Tiukka juoni on viehättävä asia, lähinnä kai siksi, että yleensä siihen on panostettu paljon. Me täällä länsimaissa tunnumme arvostavan enemmän epälineaarisuutta, tai ainakin illuusiota pelaajan kyvystä vaikuttaa pelin tapahtumiin. Shattered Union lupaa epälineaarista tarinaa, jonka tapahtumiin pelaaja kykenee vaikuttamaan. On helppo arvata mitä tämä käytännössä tarkoittaa. Muutama erilainen loppu lienee nähtävissä, veikkaan että siinä se.

Itse pelaaminen sitten taitaakin olla tuttua puuhaa. Tarkoituksena on vallata alueita, hankkia rahaa, valtaa, tavaraa, resursseja ja sitä rataa. Noh, en varmaan ymmärtäisi miten Shattered Union tekee asiat eri tavalla kuin aikaisemmat genrensä pelit, vaikka tarkalleen sen tietäisinkin. Pelaaminen on toisaalta itse sotimista, toisaalta taktikointia. Eri alueilla, yksiköillä ja varmaan kaikella muullakin on eronsa - asiat ovat juuri niin kuin strategiapelissä tuleekin olla. Niin paljon kun mieleni tekeekin hypettää tätä peliä, rehellisyyden nimissä minun on tunnustettava olevani vähän pettynyt siihen, miten tavalliselta peli paperilla kuvitta näyttää. No, vuoropohjainen strategiapeli on vuoropohjainen strategiapeli, ja juuri sellaisen tekijät ovat halunneet luoda. Alan peleistä kokemukseni rajoittuu Advance Warsiin, ja Shattered Union näyttäisi sisältävän hämmentävän paljon samoja elementtejä kuin tämä GBA-klassikko.

Yksiköt ovat realistista mallia, mitään antigravitaatiohelikoptereita tai näkymättömiä tankkeja tuskin tarvitsee naureskella. Luonnollisesti mukana on myös moninpeli.

Yksi mielenkiintoisimmista koukuista on täysin tuhoutuva maasto. GameSpot tietää näyttää komean kuvan. Kuva antaa paitsi esimakua siitä, miten paljon eri yksiköitä on mahdollista rahdata paikalle kun yksiköiden paikalle rahtaaminen tuntuu hyvältä idealta, myös hyvän kuvan tekijöiden tavoitteesta Shattered Unionin suhteen. Mittasuhteet ovat sopivan liitoiteltuja, eikä ydinaseidenkaan hillitty käyttö ole mitenkään kaukaiselta tuntuva ajatus. Nuketus on kivaa, epäilemättä siksi tekijät ovat sen tuoneet mukaan peliin. Traileri ei ollut täynnä videokuvaa näyttelijöistä lavasteuutisstudiossa, se oli oiva kokoelma sisällissotauutisia. Pelissä on ripaus Splinter Celliä, ripaus Command & Conqueria, ripaus 50-luvun amerikkalaisia propagandapiirrettyjä.

Voihan olla, että Shattered Unionista muotoutuu peli, jonka perään katselen pienen ikäni saamatta kuitenkaan koskaan sitä ostettua. Tosin, jos omasta armeijasta saa tehtyä vähemmän räikeänvärisen kuin previkkakuvissa, on kaikki varmasti ihan hyvin. Ehkä strategiapelit kokevat uuden nousun, kuka tietää. Ainakin tämä tekele pusketaan niin perinteiselle PC:lle kuin miehekkäälle Xboxillekin. GameCube saa Battalion Warsinsa samoihin aikoihin kun Shattered Union saapuu markkinoille, ja Nintendo DS:lle julkaistaan Advance Wars tässä syksyn mittaan. Jokaiselle jotakin.

Jerry Jäppinen 14.08.2005