© Vitonen Entertainment 2002-2009
"Juttelin erään tyypin kanssa autossa, joka oli siirtämässä meitä toiseen vankilaan. Eikä vain meitä. Muutama muu tyyppi oli samassa pakussa ja tietenkin poliisi. Jokin on vialla. Tyypit ovat liian hiljaisia. Äkkiä auto pysähtyy. Ulkoa kuuluu laukauksia. Vartija ei ehdi ottaa asettaan esiin, kun ovi jo avataan. Kolme tyyppiä (juuri ne hiljaiset) painuvat ulos, tappavat poliisin ja kaahaavat apureineen pois. Me jäimme kahden. Olemme vapaita lähtemään... Tielle on jätetty pommi! Kuului räjähdys ja hetkeksi sumeni. Pian näki taas hyvin. Joku oli jättänyt tielle auton. Kaverini tietää piilopaikan, johon voimme mennä vaihtamaan vaatteet."
Pelaajan osuus alkaa siitä, kun pitää ajaa kyseinen kaveri piilopaikkaan. Piilopaikassa vaihdetaan vaatteet siviiliasuihin. Olisi aika hölmöä painua kadulle oransseissa vankilakuteissa. Sitten ajetaan strippiklubin viereen ja mennään takapihalle. Siellä kaveri menee puhumaan Luigi-nimiselle tyypille.
Pelaajan ensimmäisenä tehtävänä on tuoda Misty-niminen muija sairaalalta. Tämän jälkeen pelaaja on vapaa kuljeksimaan kaduilla, tai ottamaan Luigilta lisää tehtäviä. Rahaa voi tienata muullakin tavalla, kuin ottamalla tehtäviä. Jos varastaa taksin, voi tehtäväpainiketta (R3) painamalla suorittaa taksitehtäviä, eli viedä asiakas pisteestä A pisteeseen B. Nopeudesta riippuen saa sitten rahaa. Jos onnistuu ryöstämään poliisiauton, voi R3:a painamalla suorittaa Vigilante-tehtäviä, joissa pitää ajan sisällä ottaa kiinni kaahailija. Jos ryöstää ambulanssin tai paloauton, saa sitten niille kuuluvia tehtäviä.
Aiemmat GTA:t oli kuvattu ylhäältäpäin ja saa tässäkin versiossa lintuperspektiivin, mutta alunperin peliä pelataan takaa ylhäältä olevasta kamerasta. Peli on 3D:tä ja kaikkea kivaa voi kaupungissa tehdä. Kyllä eron GTA2:n ja GTA3:n välillä huomaa. On graafisesti kaksi eri asiaa, kun pieni ukkeli mätkii toista ukkelia, kuin aidolta vaikuttava tyyppi hakkaamassa mummelia kuoliaaksi rahan takia.
Peli on muutenkin graafisesti huippuluokkaa ihan jo silloinkin, kun ajattelee, miten laajoista kentistä on kysymys. Ajattelee pelin laajuutta ja tekemisen mahdollisuuksia tai ei, GTA3 on graafisesti hienoa jälkeä. Autoihin tulee kolhuista lommoja ja lopulta ne syttyvät palamaan, ennen kuin n. 10 sekunnin kuluttua räjähtävät. Kun ihmisiä ampuu, tulee heihin veriläikkä, ellei jopa käsi tai pää lähde kokonaan irti. Tämä peli ei siis sovellu perheen pienimmille. Ihmisten, autojen, aseiden ym. äänet ovat hyviä. Kun ampuu käsiaseella, kuulostaa se huomattavasti toiselta, kuin haulikko.
Kun avaat tulen, lähistöllä olevat ihmiset, poliisia lukuunottamatta, lähtevät juosten ja kirkuen (tai muuten huutaen) karkuun. Ennen kuin alat räiskiä ihmisiä, on hyvä katsoa, ettei poliiseja ole lähistöllä. Ihan vain siksi varotoimenpide, sillä kun ammut poliisin, tulee yksi wanted-tähti lisää ja olet vielä enemmän etsintäkuulutettu. Kun neljä tähteä tulee täyteen, poliiseja tuodaan enemmän alueelle ja sinua ammutaan oikein kunnolla. Tässä vaiheessa oikein poliisihelikopterikin ilmestyy mukaan kuvioihin, ja jos et onnistu nopeasti pääsemään autolla tai veneellä karkuun, olet miltei mennyttä. Vielä yksi toivo on: sinko. Singolla voit helposti ampua kopterin alas. En vielä itse ole kokeillut, mutta huhujen mukaan GTA3:ssa pääsee lentämään helikopterilla ja ajamaan veneellä.
Vuorokauden vaihtelut on tuotu peliin mukaan. Pelissä yksi minuutti on oikeassa elämässä yksi sekunti. Näin siis yksi pelin vuorokausi on oikeassa elämässä 24 minuuttia. Vuorokauden vaihteluilla on vaikutusta peliin siten, että joitain tehtäviä saa vain tiettyihin kellonaikoihin, esim. klo 5:00-17:00 välisenä aikana. Pelin ohjekirja on suomenkielinen ja kellokin pelissä on eurooppalaisittain, eli esim. 5 p.m on 17:00. Vuorokauden vaihtelut vaikuttavat joidenkin ravintoloiden ja kuppiloiden Pay 'n' Spray -paikkoihin, Ammu-nationiin ja 8-ballin pajaan eivät kellonajat vaikuta. Pay 'n' Spray on paikka johon voi ajaa, kun poliisi on turhan kiinnostunut sinusta. Siellä nimittäin auto maalataan uudelleen, jolloin wanted-tähdet katoavat. Ammu-nationista voi ostaa itselleen aseita ja ammuksia. 8-ballin pajasta voi ostaa räjähteitä. Kaikki tietenkin maksaa, eli tehtäviä on hyvä suorittaa.
Kun siirrytään kaupunginosasta toiseen ja samalla saarelta toiselle, tulee vastaan entistä kovemmat poliisit. Tämä sitten vaikeuttaa pelaamista ja tehtävien suorittamista. Kun ei ole suorittamassa tehtäviä, voi vaikka varastaa auton ja kuunnella radiota. L1:stä painamalla vaihdetaan taajuuksia. GTA2:sta tuttu Head Radio on tässäkin versiossa, mutta muut radioasemat ovat uusia. Yhdeksästä radioasemasta voikin sitten valita, mitä kuuntelee. Kun kerran pelataan mielisairaaksi todetulla tyypillä, voi vaikka vaihtaa taajuuden Double Cleff FM:lle ja hyvällä tuurilla kuunnella Mozartin sävellystä samalla, kun liiskaa jalankulkijoita.
Graafisesti hienoa väkivaltaviihdettä, joka antaa rahoille vastinetta. Mikäli omistat GTA:n tai GTA2:n, on GTA3 pakkohankinta. Vielä pieni varoituksen sananen: älä pelaa tätä peliä useaa tuntia putkeen, ja välittömästi pelaamasta siirry ulkoilmaan. Saattaa nimittäin jäädä GTA-vaihde päälle.
Risto Kärkkäinen 04.05.2003