© Vitonen Entertainment 2002-2009
Valid XHTML - Valid CSS - vito @ vitonen.net
Lauantai, 31.07.2010

Vitonen Entertainment

• Uutiset
• Arvostelut
• Ennakot
• Artikkelit
• TopVitonen

• Uutiset
• Arvostelut
• Ennakot
• Artikkelit

• Etusivu
• Info
• Päivitykset
• Toimitus
• Linkit
• Palaute

Otin Prisoner of Warin silmätikukseni heti sen ilmestyessä. Aihepiiri ja sen mielenkiintoinen lähestymistapa kiinnostivat, enkä oikein suostunut uskomaan arvostelujen väitteitä huonosta pelattavuudesta ja kököstä teknisestä toteutuksesta. Ja kuinkas kävikään? Sotavanki on kyllä ihan hyvä seikkailu- ja hiippailupeli, joskin todella hiomaton ja potentiaalistaan huolimatta suhteellisen keskiluokkainen pähkinä purtavaksi. Seikkailupelien ja stealth-meiningin ystävät saanevat Prisoner of Warista irti hiukan enemmänkin, muiden suosittelisin etsivän vapaa-ajan vietteensä jostain muualta.

Peli alkaa lyhyellä introlla, jossa näsäviisaan jenkkipilotin stereotyypiksi muodostuva kapteeni Stone saa tutkimuslennollaan koneeseen osuman ja joutuu tyytymään laskuvarjolla laskeutumiseen suoraan saksalaisten syliin. Tästä hetkestä lähtien pelaaja huomaa pahan ontumisen teknisellä osa-alueella: grafiikka on karua, efektit todella vähissä, ääninäyttely vähintäänkin surkuhupaisaa eivätkä äänet muutenkaan kuulu ihan silloin kuin pitäisi. Animaatio takkuilee ja itse pelaamista odotellessa pitää katsella saksalaisvartijoiden suun liikkumista ylös-alas ja kuunnella typeriä lohkaisuja kaikilta osapuolilta. Välianimaatioihin on otettu tiukasti linja, jonka mukaan vain yksi asia tapahtuu kerrallaan, ja uskottavuus karisee saman tien.

Leirielämä kutsuu

Prisoner of War tarjoaa tekemistä viiden jakson ajaksi, joista jokaisesta löytyy neljä päätehtävää. Aluksi tarkoituksena on yksinkertaisesti paeta vankileireiltä, mutta vihollisjoukkojen saadessa pelaajan paon jälkeen kiinni aina kiinni on edessä seuraava, entistä pahempi paikka. Vangit tuntuvat olevan saksalaisten tekosista hyvin perillä, ja ajan tehtävien mittaan peliin muodostuu ihan oikeaa juonen tynkää. Jokaisen jakson lopussa annetaan loppuarvosana, johon vaikuttavat vierailun pituus, pidätysten ja vartijoiden ammuttujen laukausten määrä. parhaalla arvosanalla saa pientä bonusta uudempaa pelikertaa helpottaan. Vaikea peli ei missään tapauksessa ole, joten hiukan hukkaan heitetty ominaisuus on kyseessä, vaikka parhaan arvosanan tahtoo saavuttaa jo ihan sen itsensäkin takia.

Tekniikka ei hyvä, mutta pelin vahvuudet ovatkin jossain aivan muualla. Kunhan alkulöpinät on saatettu päätökseen on aika totutella sotavangin arkeen. Leirillä on ainakin teoriassa tiukka rutiini, josta poikkeamista ei hyvällä katsota. Vangit saavat vapaasti liikuskella ja jutella toistensa kanssa tiettyyn vuorokaudenaikaan sopivalla määrätyillä alueilla. Koska vartijan silmä on hyvinkin huonolaatuinen, voi etenkin yöllä lähteä hyvällä omatunnolla omille retkilleen. Käytännössä ainoa rajoitus on kaksi kertaa päivässä suoritettava Roll Call, eli vankitarkastus, jolloin on syytä olla oman parakin ulkopuolella merkatulla alueella seisoskelemassa, tai saa peräänsä koko leirin saksalaisväestön. Etsintä kestää jonkin aikaa, ja piilopaikan on syytä olla hyvä.

Tallentaminen on toteutettu hieman omituisesti. Omassa parakissa oman sängyn vieressä voi aina käydä pelastautumassa, mutta jostain syystä peliä ei saakaan enää jatkaa siitä pisteestä. Tylsistyttämistä estävä Time Skip näet on tässä kohtaa välttämätön paha. Pelaajan tulee valita vuorokauden ajankohta, johon hän haluaa siirtyä. Turhaa aikaa kuluu, ja mikäli mielii saada hyvän loppuarvosanan, on tallentaminen parempi pitää vähissä. Aikakikkailua voi pelin aikana harrastaa milloin vain siltä tuntuu, mutta omalla kohdalla sen käyttö jäi varsin vähäiseksi, varsinkin kun aika muutenkin kuluu ehkäpä turhankin pikapikaa.

Ruudun ylälaidassa näkyy koko ajan kello, johon on merkattu päivä, kellonaika ja seuraavan ja nykyisen päivärutiinin ajankohta. Myös aikaa vievät operaatiot kuten lukon tiirikointi saavat indikaattorinsa kelloon. Kellon viereen tulee pelin katsoessa sen tarpeelliseksi tekstit päivärutiineista. Usein käynnissä olevasta ajankohdasta ei ole aivan tarkkaa tietoa, jolloin todella harmittaa se, ettei missään oikeastaan lue mikä on meininki. Tällöin on parempi vain yrittää arvailla päivän valoisuuden ja kellonajan mukaan, että missäs sitä pitäisi nyt olla.

Leireillä rahalla saa ja hevosella pääsee. Koska kumpaakaan ei varsinaisesti ole saatavilla, pitää keksiä jotain muuta. Tuohi on korvattu niin sanotusti valuutalla, joka koostuu erilaisista käytännöllisistä ylellisyysesineistä, kuten pulloista, tupakasta ja mukeista. Tavaraa mahtuu Stonen nahkatakin taskuihin hämmästyttävän paljon. Valuuttaa saadakseen pitää hiippailla siellä täällä leirien laittomilla alueilla. Valuutasta tulee pelin aikana oikeastaan suhteellisen turha hyödyke, kun oikeastaan kaiken tarvitsemansa löytää ilmaiseksi ympäri leiriä siroteltuna.

Yritys - erehdys

Pelisysteemiin pääsee nopeasti kiinni. Stone saa muilta vangeilta tehtäviä, jotka yleensä liittyvät jotenkin paon järjestämiseen tai saksalaisten suunnitelmien romuttamiseen. Jokaiselta leiriltä löytyy kauppias, jolta voi ostaa vaikkapa kenkäplankkia tai tiirikan. Lisäksi löytyy "jos hinnasta sovitaan" -tyylillä toimivat jampat, jotka saa harhauttamaan vartijoita tai tekemään muita yksinkertaisia tehtäviä, mikäli sattuvat sillä, päällä olemaan. Muilta vangeilta kannattaa kysellä erinäisiä asioita liittyen meneillä olevaan tehtävään parhaan suoritustavan löytämiseksi. Myös vartijoiden rutiinit ehtivät tulla seikkailun aikana tutuksi.

Kaikki esineet voi tallettaa oman punkan vieressä sijaitsevaan piilopaikkaan, jos pelkää niiden joutuvan saksalaisten käsiin. Kerralla Stone voi kantaa mukanaan viisi pienempää esinettä ja yhden käsimatkatavaran, kuten vaikkapa sorkkaraudan tai univormun. Mikäli pelaaja joutuu harharetkillään vihollisten kynsiin, on seurauksena yö putkassa ja mukana olleiden tavaraiden menetys.

Pidätystä voi vältellä monin tavoin. Ensinnäkin on syytä kulkea kyykyssä, pimeällä ja välttää syvää lunta, jossa jalanjäljet näkyvät. Ruudun alalaidan kartassa näkyy vartijoiden näkökentät, jotka yöllä ovat varsin rajalliset, mutta päivällä toki pitemmät. Kartta on ikävän epätarkka ja oikeastaan mikään ei tunnu olevan ihan siinä missä kartan mukaan pitäisi. Kartasta ei myöskään näy mitään eroa erilaisten aitojen, talon seinien ja varsinaisten muurien välillä.

Myös naamioitumisella on oma osansa. Oman naamansa voi värjätä mustaksi tai pesutuvasta varastaa vartijan univormun. Epätavallisella käyttäytymisellä tosin huomion saa kiinnittymään itseensä helposti. Ovien avaimenrei'istä on myös hyvä tarkistaa, onko huone tyhjä ennen kuin marssii sisään.

Viholliset eivät selvästikään ole siitä välkyimmästä päästä. Jos jotain epätavallista tulee havaintokenttään, lausahtaa saksalainen jomman kumman kahdesta huomaamisrepliikistään ja lähtee tutkimaan asiaa. Jos mitään ei kuulu, toteaa tämä tulevansa hulluksi ja jatkaa rutiinejaan. Jos pelaaja löytyy, on parempi löytää nopeasti hyvä piilopaikka tai häkki heilahtaa. Yöllä vartijoiden näkökenttä kattaa ehkäpä kahden neliömetrin alueen suoraan eteen, eli fysiologisestakaan lahjakkuudesta ei voi natsipoikia syyttää. Viholliset eivät myöskään osaa katsoa pöytien alle. Tekoälyn taso on vaihtelevaa ja aika epärealistista, joten parantamisen varaa löytyisi.

Nappi pohjaan ja menoksi

Pelisysteemi nojaa hiippailun ja ympäristön hyödyntämisen varaan, ja tämä on pyritty ottamaan huomioon myös kontrolleissa. Mitään mullistavaa ei koeta, mutta PoW:n muun annin huomioon ottaen tämä osa-alue olisi voitu hoitaa paljon huonomminkin. Vasemmalla tatilla tai ristiohjaimella tietenkin liikutaan, kuten yleisesti vakiintunut tapa osoittaa. Risti ja neliö toimivat tilannesidonnaisina toimintanappeina, joiden toiminta vaihtuu tilanteesta toiseen. Näillä siis nostetaan esineet maasta, tallennetaan, puhutaan, avataan ovet ja niin edelleen. Muutaman symbolin kuva on aika mössöä ja niiden merkitykset käyvät ilmi vain asiayhteydestä, mutta suurempaa närää ei kuvien epäselvyyden takia aiheudu.

Ympyrästä mennään kyykkyyn ja kolmion toiminnot rajoittuvat valikoiden käyttöön. Valikoiden toteutus ei ole kovinkaan toimiva. Se koostuu viidestä välilehdestä, joiden selailu käy tylsistyttäväksi. Karttaa, tehtäviä, piilopaikan esineitä ja vinkkejä pitäisi kaikkia pystyä kätevästi tarkkailemaan, mutta siihen kuluu ärsyttävän paljon aikaa ja vaivaa.

Kameraa hallitaan olkanapeilla ja oikealla tatilla. Prisoner of Warin kamera on teknisen toteutuksen ohella pelin suurimpia kompastuskiviä. Kolmannen persoonan peruskamera toimii avoimissa tiloissa tyydyttävästi, mutta auta armias jos sattuu jokin suurempi este tielle. Kamera keikkuu hankalasti ympäriinsä ja sijoittuu usein paikkaan, josta ei kerta kaikkiaan näe yhtään mitään. Stonen on sitä paitsi usein tarpeen piiloutua asioiden taakse, joten näin tapahtuu usein.

Sisätiloissa ja muutamissa valmiiksi määrätyissä paikoissa kamera siirtyy automaattipuolelle. Prisoner of War osaa kyllä näyttää, miten vaikeaa ovesta meno voi olla. Koska menosuunta vaihtuu kameran mukaan, tulee ovella jahkailtua usein tarpeettoman kauan, joka saattaa aiheuttaa pahimmillaan jopa pidätyksen. Teoriassa ei ole ongelmaa, sillä uudet suunnat eivät tule välittömästi kuvakulman vaihduttua käyttöön, mutta kun yleensä on tapana kääntyä johonkin suuntaan heti ovelta, on näinkin yksinkertainen operaatio saatu erittäin hankalaksi.

Ensimmäisen persoonan kamerakin löytyy, jota ei sentään ole täysin ryssitty. Kiviä voi heitellä näppituntumalta, jos niitä sattuu mukana olemaan, mutta niiden merkitys jää pieneksi. Vaikka kuinka vartijoiden pitäisi hämmästyä kun kivi kolahtaa esinettä päin, onnistuin pelin aikana hämäämään vartijaa tasan kerran. Sekin tilanteessa, jossa sitä ei olisi tarvittu. Jos vartija on huomannut vaikkapa jäljet lumessa ja ryhtyy etsimään tunkeilijaa, on hän kuuro metakalle.

Korvatulpat, kiitos

Graafisesti Prisoner of War ei silmiä helli. Se näyttää karulta ja elottomalta, osin toki aihepiiriin liittyen, mutta hahmomallit ja oikeastaan grafiikan kaikki osa-alueet on keskivertoa kökömmin toteutettu. Piirtoetäisyyden pysyessä rajattuna ja graafisten herkkujen loistaessa poissaolollaan onkin uskomatonta, että peli pätkii. Mikään ei kuluta tehoja niin paljon, etteikö normaalitasoisella kehitystyöllä saisi tällaista peliä pyörimään tasaisesti ja todella sulavasti koko ajan. Miljöö on kyllä kunnossa ja erilaiset tuolit, pöydät, valot ja vartijat välittävät toisen maailmansodan aikaisen saksalaisen vankileirin tunnelman hyvin, mutta pätkiminen on jotain, mitä en saata ymmärtää.

Audion puolella samankaltainen toteutus jatkuu. Ääninäyttely on, kuten jo lyhyesti mainitsinkin, suhteellisen naurettavaa. Tulee vähän sama olo kun katsoisi aitoa virolaista piraattia Disneyn piirretystä tai turkinkielistä versiota Kauniista ja rohkeista. Stone käy nopeasti ärsyttäväksi viistastelevine sutkautuksineen ja ääninäyttelystä tulee muutenkin mieleen kahden ja puolen euron budjetti, josta ehkä kymmenesosa on panostettu kahden näyttelijän tähtikaartiin. Äänet muuten ovat aivan perustavaraa, eivätkä aseen laukaukset tai tuolien kolinat herätä suuria tunteita suuntaan taikka toiseen.

Musiikkia käytetään oikeastaan aika vähän: itse pelissä sitä kuullaan vain, kun tilanne on jollain tavalla kärjistymässä esimerkiksi vartijoiden tullessa lähelle pelaajaa silloin kun ei välttämättä pitäisi. Musiikki ei tarjoa minkäänlaisia unohtumattomia säveliä, vaan luo vain kevyttä militaristista tunnelmaa.

Jotain sinistä, jotain lainattua...

Minkäänlaista moninpeliä ei paketista löydy, mutta eipä se siihen millään tavalla oikein sopisikaan. Prisoner of War on ruma, kankea ja monin tavoin huono, mutta toisaalta siinä on myös paljon hyvää. Se yhdistelee hyvin kahta eri pelityyppiä ja pitää otteessaan loppuun saakka. Viisijaksoinen tarina tarjoaa riittävästi pelattavaa ja uudelleenpeluuarvoa löytyy kiitettävästi, sillä mikäli läpäisee jaksot täydellisesti, on luvassa pientä ekstraa, joka taas omalta osaltaan saattaa vetää toiset pelaajat uudelleen pariinsa.

Mielessäni vilisee ajatus jatko-osasta, mutta käsittääkseni sellaista ei ole luvassa. Pelistä löytyy niin monta asiaa, jotka olisi voitu tehdä niin paljon paremmin, minkä takia jonkinlainen paranneltu versio olisi poikaa. No, ei voi mitään. Mikäli nautit maailmansotamenosta ja pystyt katsomaan puutteita sormiesi lävitse, on Prisoner of War sinulle.