© Vitonen Entertainment 2002-2009
Valid XHTML - Valid CSS - vito @ vitonen.net
Lauantai, 31.07.2010

Vitonen Entertainment

• Uutiset
• Arvostelut
• Ennakot
• Artikkelit
• TopVitonen

• Uutiset
• Arvostelut
• Ennakot
• Artikkelit

• Etusivu
• Info
• Päivitykset
• Toimitus
• Linkit
• Palaute

Menen kauppaan. Rez passeliin hintaan, tulen sitten myöhemmin hakemaan jahka on käteistä tiskiin lyötäväksi. Toisena päivänä samaan puotiin, silmiini ei osu Reziä samaan hintaan, tuhlaan rahat muualle. Kolmas kerta toden sanoo, Rez kainaloon ja matalaan majaan ohjeiden lukuun. Ulkoisen tarkkailun jälkeen kiekko kelkkaan ja matka psykedelian äärirajoille saa alkaa. Mutta niin ei käy. Odotan ja odotan, pelaan pelaamistani kunnes peli vain loppuu kesken kaiken, juuri kun siitä sai hiukan enemmän irti. Luvassa vaihtoehtoarvostelu ehkei-sittenkään-niin vaihtoehtopelistä.

Rez pähkinänkuoressa: ammu kaikki mihin mahtava lukitusjärjestelmä reagoi, ammu niin paljon kuin peukalo sietää. Etene ja ammu lisää. Lopeta. Ja... tai no, siinä se. Katsele ympärillesi ja kuuntele, muille aistitoiminnoille nykykonsoleilla ei ole tarjottavaa. Peli joka on enemmän kuin peli. Peli, jota minä paitsi pelaan, myös tarkkailen. Peli, joka tekee työn puolestani ja tuo kuuleviin korviini meneviä, addiktoivia sointuja. Peli, joka näyttää minulle erilaisen maailman. Tätä kaikkea piti olla multimediaihmetys Rez, mutta valitettavasti yritykseksi jää. Erilaista keskivertotauhkaa.

Jotain ihan muuta

Rez on houkutteleva. Graafinen ilme näkyy kuvasta - mieleeni pulpahtaa sekä vanha kunnon Asteroids että kuvataiteen värikarttaprojekti. Rez hakee jotain uutta, mutta ei tarpeeksi innokkaasti. Missä valtava yksityiskohtasuma? Missä kekseliäisyys? Miksi kentät ovat vain viivoja, miksi viivat eivät muodosta jotain suurempaa, vaan tyytyvät tylsiin, läpi koluttuihin, ajatuksellisesti onttoihin teemoihin? Viimeinen kenttä on ihana ja antaa viitteitä ulkoasuratkaisun potentiaalista. Haluan enemmän peliltä, jonka tarkoitus on olla enemmän kuin peli. Haluan silmilleni tarkasteltavaa, haluan menoa, haluan uppoutua hetkeksi toiseen todellisuuteen, haluan irti konsolista, ohjaimesta, sisällä pyörivästä levystä, haluan nähdä ykkösten ja nollien muodostavan syvän ja moniulotteisen täydellisyyden. Viivan takana ei ole mitään, vaikka pitäisi.

Bassot, taputukset, potkut, kolinat, kliksut. Syntikkajumalat, syntikkataiturit, syntikkaihmiset, syntikkahörhöt, syntikkapellet, syntikkaidiootit. Musiikkia. Rez tarjoaa musiikkia, itse asiassa Rez pitää tätä yhtenä konseptinsa peruselementtinä. Sepä mukavaa, epämukavaa. Kaiken voi tehdä hyvin. Rezin tarjonta on pahimmillaan aneemista. Menevät teknojumputukset ovat vain harhaluulo. Musiikeissa ei ole potkua. Ei sitä mitään, mikä saisi ruumiin, pään tai edes jalat jonkinasteiselle liikeradalle halkomaan ilmaa tasaiseen tahtiin. Kuulen vain staattiisen kasan elementtejä, en rautaista ykseyttä. En koe musiikkia ohikiitävänä hetkenä euforian huipulla. En koe musiikkia.

Kenttiä viisi, tasoja kymmenen jokaisessa. Tasoa läpäisen minuutin tai kaksi, ylimääräiseen suureen minuutteja kulutan viitisen. Kokonaisuudessaan tuijotan kelloa hämmästyneenä Rezin pyörittäessä kiitoskirjettään. Mitäs sitten tekisin? Aikaa kyllä riittää. Uusi läpäisy? Ei auta, siinä ei kauan nokka tuhise. Vaikka Rez ei ole täydellinen, toivon lisää. Loppupäässä sain maistiaisen siitä, mitä olisi voinut olla. Sain palan siitä, mitä Rezillä olisi minulle ollut. Kielletty hedelmä, Jumala on pihi niuhottaja.

Tunnet itsesi väsyneeksi, olet kiinalainen painonnostaja

Saan rauhassa unohtaa liiat filosofoinnit jos niin haluan. Rez tarjoaa loppuun kaivamattoman sudenkolon, johon voin piilottaa huolet monimutkaisista näppäinkomboista, hermoa raastavista kertakäyttöelämällisyyttä kylvävistä hyppelykohdista, epäinhimillisen vaikeista suurdemoneista, epäloogisuuden käsitteen kehittäneistä ongelmista. Rez on miellyttävä. Yksinkertainen, ehkä liiankin, minulle peli joka on juuri niin yksinkertainen kuin haluan. Reziä voi pelata aina kun PS2:n lukupää ja äiti luvan siihen myöntävät. Rez tuo uutta, mutta säilyttää samalla alkuaikain kultaisen pelinteko-ohjeen - mieluummin liian vähän kuin liikaa. Kumma kyllä, ohje on paikallaan, Rez käskee rentoutumaan.

Rez - yhdistä kaksi perusyksikköäsi yhdeksi. Näytä mihin pystyt. Tempaa kokijasi mukaasi, usko itseesi ja mahdollisuuksiisi. Joku on tehnyt sinut, näytä heille mitä oikeasti olet ja saa heidät näin pudistelemaan päätään hetken. Saa heidät sitten nousemaan epätoivostaan ja tekemään sinut uudestaan. Saa heidät soittamaan soittajille uudestaan, saa heidät uudestaan töihin, saa heidät saamaan aikaan uuden teoksen, saa heidät saamaan sinut aikaan uudelleen. Rez 2.0. Rez elementissään, Rez kaikessa komeudessaan. Järjestä minulle ja kaikille muillekin mahdollisuus nauttia sinusta tavalla jonka ansaitset. Hanki uusi mahdollisuus. Jos pystyt. Mutta kun et pysty. olet mitä olet, et siitä muuksi muutu.

Jotain jokapojalle, myönnettävä se on

Harmoninen kokonaisuus vaatii osansa laadukkaina. Rez pääsee sinne päin, mutta ei sinne asti. Harmoninen kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa, kuulosti se miten paljon matemaattiselta mahdottomuudelta tahansa. Rezillä olisi mahdollisuus rakentaa vähästä paljon, koota loppuun asti värjätyistä palikoista reiätön torni. Rezillä olisi mahdollisuus tarjota minulle jotain, mitä videopelit eivät nykyisessä muodossaan ole tarjonneet. Rez olisi voinut uudistaa käsitettä videopeli. Rezin kaltaiselle pelille se jokin on välttämätöntä, se jokin on löydyttävä. Minulle käy selväksi mitä se olisi, ja sitä löytyykin, mutta siitä puuttuu palanen. Siitä puuttuu ydin. Ja minä kun niin haluaisin rakastaa Reziä, ihastus ei kestä ikuisuuksiin.

Tiedän että olen kaksimielinen. Tiedän, että tekstini antaa Rezistä oudon kuvan, jos se siitä ylipäätään minkäänlaista kuvaa antaa. Ikään kuin Rez olisi samalla huono ja hyvä, samalla masentava ja piristävä, samalla pilattu ja ohittamaton, samalla vain häivähdys hyvästä pelistä ja mielenkiintoinen kokemus. Ja niinhän Rez onkin, siinä syy vaikeaselkoisuuteen. Rez on jokaisen peli, ennen kaikkea jokaisen pelihyllyn peli. Rez on koettava sitä ymmärtääkseen, mutta kokemus pilaa silotellun kuvan. Rez yrittää mutta ei saavuta. Ei se mitään. Se viimeinen vartti on sopivan euromäärän väärti.