© Vitonen Entertainment 2002-2009
Valid XHTML - Valid CSS - vito @ vitonen.net
Lauantai, 31.07.2010

Vitonen Entertainment

• Uutiset
• Arvostelut
• Ennakot
• Artikkelit
• TopVitonen

• Uutiset
• Arvostelut
• Ennakot
• Artikkelit

• Etusivu
• Info
• Päivitykset
• Toimitus
• Linkit
• Palaute

Futuristisia Wipeout-ajopelejä on nähty PlayStationilla useampia, ja kolmannesta osasta lisäksi spesiaaliversio. Nyt käsiteltävä erikoispainos eroaa alkuperäisestä versiosta ilmeisesti vain ratojen osalta: menomestoja on Wipeout 3:n kahdeksan (+ prototyyppiradat) lisäksi toinen oktetti. Muutoin peli on käsittääkseni identtinen isoveljensä kanssa, ja se on julkaistu vain PAL-versiona - kerran näinkin päin.

Wipeout 3 Special Edition on ainoa pelisarjan peli, jota olen elämässäni pelannut, joten varmaksi en voi faktoista vanhempaan versioon nähden mennä sanomaan. Joka tapauksessa muutakin päivitystä olisin kaivannut, sillä Wipeout 3 SE on kovin keskeneräisen oloinen ja miltei joka osa-alueella häiritsevän sekava. Nopeatempoiset kisat ja aseet tuovat kuitenkin kaivattua hohtoa ja imua ajohuvitteluun.

Rasittavaa

Wipeout 3 SE:ssä on neljä eri pääpelimuotoa; Single Race, Time Trial, Tournament ja Challenge. Myöhemmin on mahdollista avata näiden rinnalle vielä Prototypes-moodi, jossa päästään ajamaan neljällä eri "keskeneräisellä" radalla, ikään kuin Wipeoutin beta-testausvaiheilta. Ääriviivat ovat liioiteltuja ja ratojen ja grafiikoiden sekä rakenteiden palikkaisuus näkyy selvästi. Peli pitää tietenkin kirjaa ajoista ja ennätyksistä, joskin niiden selaus options-valikossa on sekavasti toteutettu. Muutenkin valikoiden yleisilme ja rakenne on tehty hankalaksi omaksua ja ikäväksi käyttää aina kamalasta fontista lähtien.

Single Racessa tehdään oikeastaan pelin kannalta kaikki olennainen. Ensin valitaan Wipeout leaguen ja Classic leaguen (jälkimmäinen siis vain spesiaaliversion bonus) väliltä ratavalikoima. Kummassakin liigassa ratoja on kahdeksan - jokainen mahdollisuus ajaa eri vaikeustasolla. Tasoja on yhteensä neljä, joista vaikein vasta myöhemmin avattavissa.

Juuri vaikeustasojen kohdalta löytyy pelin yksi suurimmista mokista: se on kovin vaikea. Ensimmäisen tason kisoissa ei ole mitään ongelmaa voittaa. Toisella tasollakaan turhautuminen ei pääse iskemään, mutta kolmannella kisojen vaikeus on jo sitä luokkaa, että tällainen peruspelaaja á la pullamössösukupolvi ei niissä juurikaan etene. Itse asiassa viimeistä vaikeustasoa en auki edes saanut, tiedä sitten johtuuko omasta kädettömyydestä vai kärsivällisyyden puutteesta.

Tarkoituksena Single Racessa olisi päästä molempien liigojen kaikki radat kaikilla vaikeustasoilla ja kaikilla ajokeilla läpi. Kenelläkään ei voi riittää kärsivällisyyttä moiseen, varsinkaan, kun peli ei millään tapaa kerro tai edes anna vihjettä, maksaako vaiva ja mitä tästä kaikesta hyötyy. Oma kärsivällisyys loppui Wipeout leaguen ensimmäisen vaikeustason radat läpäistyäni kaikilla mahdollisilla tavoilla. Kaikki ajokit ja radat sain kyllä auki, mutta prototyyppiradoista jäi vielä kolme tavoittamattomiin. Spesiaaliversioon lisättyjen ratojen kanssa jaksoin taistella sen verran, että ajokit ja radat sain niissä pelattavaksi.

Time Trialissa on tietenkin tarkoituksena rikkoa rataennätyksiä. Tämä pelimuoto ei minua saanut kaapattua mukaansa, sillä ei siihen oikeastaan taida olla syytä (tai ainakaan pelaaja ei voi sitä tietää, kuten jo mainittu). Tournamentissa ajetaan erilaisia neljän radan turnauksia pisteitä sijoitusten mukaan keräten. Sama ongelma vaivaa myös tätä pelimuotoa.

Challenge on mielenkiintoinen ja hyvän, joskin kuluneen, idean tarjoava mahdollisuus päästä koettelemaan ajotaitojaan. Challengesta löytyy raa'asti suomennettuna aika-, ase- ja kisahaasteita, joissa on tarkoitus joko saada tarpeeksi kova aika, neutralisoida tarpeeksi monta kanssakilpailijaa tai päästä korkeille sijoille. Pelaajalle jaetaan mitaleja kullasta pronssiin onnistumisen mukaan. Challenge käy nopeasti ylivaikeaksi, jonka tähden innostus katoaakin juuri kun sitä oli päässyt kertymään.

Puoleensavetävää

Kisat ovat nopeatempoisia, yleensä alle minuutin per kierros kestäviä rytäisyjä. Alimman vaikeustason kisoissa ajetaan kaksi kierrosta, toisella kolme ja niin edespäin. Pelaaja aloittaa demokraattisesti joka kisassa viimeiseltä sijalta ja useimmiten pelkkä maaliin pääsy ei ole läheskään tarpeeksi, vaan voitto on yleensä pakkohankinta. Ajoittain vaikeaksi tämän tekee tietenkin moni asia: vastustajat ajavat yhtä suurella innolla kohti maalia, kuin pelaaja itsekin, vieläpä täysin virheettömästi. Kaikilla on lisäksi käytettävissä tukku radoilta poimittavia aseita ja power-uppeja, joilla toiset kilpailijat saavat pelaajan matkan tarvittaessa loppumaan lyhyeen.

Aseita löytyy nelisen kappaletta. Perinteisten pulssiaseiden, ohjusten ja rakettien lisäksi mukana on mielenkiintoisempi Quake, joka saa edessä siintävän radan pullistmaan ylöspäin heittäen pahaa aavistamattomat kilpailijat pois kurssiltaan pahasti hidastuen. Varsinaisten aseiden lisäksi pelin esineistöön kuuluu paitsi perinteisiä suoja- ja autopilottihelpottimia myös kekseliäämpi pikaseinä, joka asettuu radalle vähän matkan päähän pelaajasta palauttaen siihen ajavat kisaajat, itseään lukuunottamatta, oitis takaisin, josta onkin mukava lähteä keräilemään vauhtia muiden viilettässä ohi. Pahassa tapauksessa seinään törmännyt vastustaja voi tosin törmätä pelaajaan, jolloin saa maistaa omaa lääkettään.

Ajotuntuma on jotain aivan muuta verrattuna perinteisiin ajopeleihin. Alus on kiikkerä ja mutkiin pitää varautua etukäteen kuin rallissa ikään. Ilmajarrun käyttö on suotavaa, jos sen taitaa, mutta varsinkin alemmilla vaikeustasoilla sitä ilmankin pärjää aivan hyvin. Hypertyöntövoima (nerokas suomennos manuaalista) lisää vauhtia energiapalkin kustannuksella, jolloin nopeudet kasvavat huimasti ja törmäys seinään tai toiseen kilpailijaan sattuu entistä enemmän.

Kontrollit ovat peruskauraa. Ohjaus tapahtuu joko ristiohjaimesta tai vasemmasta tatista, kaasutus rististä ja ilmajarrujen käyttö R2- ja L2-napeilla. Hypertyöntövoima toimii R2:sta ja kuvakulmaa vaihdellaan kolmiolla ja L1:llä. Aseiden ja esineiden hallinta tapahtuu neliöllä ja ympyrällä. Kontrollit on helppo sisäistää eikä niiden käytössä ilmene vaikeuksia.

Tyylikästä

Wipeout 3 on PlayStationin asteikolla hienon näköinen peli. Radat näyttävät komeilta taustoineen ja alukset yksinkertaisista tekstuureistaan huolimatta hyviltä. Animointi on sulavaa ja aseiden ja alusten tuottamat efektit tyylikkäitä. Suojakentät tuovat aluksen ympärille hohtoa ja maanjäristysase pullistaa radan hauskasti.

Ruudunpäivitys ansaitsee erityismaininnan, sillä sitä ei saa ainakaan yksinpelissä tahmaamaan millään. Kaksinpelissä on havaittavissa pientä ei-häiritsevää nykimistä sekä pieniä grafiikkabugeja, joita ei yksinpelisessioissa tullut vastaan.

Wipeout-pelien valttikorttina on aina ollut musiikki. Peli ei tarjoa perinteistä passiivista taustahälinää, vaan niin sanotusti oikeaa musiikkia. Artistilistalta mainittakoon ainakin Chemical Brothers ja Paul van Dyk. Musiikki on tietenkin pahemman laatuista teknojumputusta ja antaa loistavasti lisäpotkua peliin. Seuraavassa vielä kokonainen lista kappaleista:

• Chemical Brothers: Under the Influence
• MKL: Control
• MKL: Surrender
• Orbital: Know Where to Run
• Paul Van Dyk: Avenue
• Propellorheads: Lethal Cut
• Sasha: Auricom
• Sasha: Feisar
• Sasha: Goteki 45
• Sasha: Pirhana
• Sasha: XPander
• Underworld: Kittens

Kasaus

Wipeoutissa on outoa vetovoimaa. Loppujen lopuksi pelissä on paljon parantamisen varaa ja korjaamista, mutta sitä on mukava pelata ja sen pariin palaa mielellään pienissä erissä. Tiedä sitten johtuuko halu pelata peliä sen hienosta ajotuntumasta, futuristisesta tunnelmasta vai kenties musiikista, mutta mukava se on. Pikku virheistä ja ärsyttävyyksistä lasken pisteet suhteellisen alas huolimatta siitä, että itse pelaaminen on pääpiirteissään F-Zerojen kaltaisesti jonkinasteinen elämys. Ehkäpä kolme tähteä osuu enemmän kuin nappiin.