© Vitonen Entertainment 2002-2005
Valid XHTML - Valid CSS - vito @ vitonen.net
Tiistai, 06.01.2009

Vitonen Entertainment

• Uutiset
• Arvostelut
• Ennakot
• Artikkelit
• TopVitonen

• Uutiset
• Arvostelut
• Ennakot
• Artikkelit

• Etusivu
• Info
• Päivitykset
• Toimitus
• Linkit
• Palaute

Sony katsoi sivusta kun Microsoft takoi tuhottomasti rahaa Halolla, ja päätti että mekin haluamme FPS-pelin, joka on Halon kanssa samalla tasolla. Guerilla Games saikin tehtäväkseen luoda Sonylle "Halonhakkaajan". Lopputuloksena syntyi Killzone, peli joka kuuluu PS2:n shoottereiden parhaimmistoon.

Lopulta Halo oli monessa suhteessa parempi, ennen kaikkea helpommin lähestyttävä ja Killzoneen keskittyneet järkyttävän suuret odotukset olivatkin jo mahdottomia täyttää. Killzone onkin tyyliltään kuin Call of Duty avaruudessa. Kaikesta huolimatta Killzone sai melko lämpimän vastaanoton niin pressiltä kuin yleisöltäkin.

Nyt Guerilla Games on luonut PSP:lle strategisen toimintapelin. Mutta onko se sitten mistään kotoisin?

Intergalaktinen sota taskussasi

Komea ja laadukas aloitusvideo johdattaa Killzone:Liberationin synkkäsävyiseen tulevaisuuteen. Alkuvideosta huokuu synkkää, raakaa ja militaristista otetta, jota sitten piisaa läpi koko seikkailun.

FPS-kuvakulmasta on luovuttu ja menoa katsellaan lintuperspektiivistä, mikä onkin käsikonsolilla toimivampi ratkaisu, sillä PSP:n tekniset rajoitteet tekevät useasti FPS-pelien pelaamisen vaikeaksi sähläämiseksi, ja lisäksi PSP:n uskomattoman laiskan "analogi-laattan" käyttö on tuskalias kokemus, ainakin pidempien sessioiden aikana. Kuvakulman vaihdon myötä myös PSP:n FPS-pelejä riivaavat kontrolliongelmat ovat poissa. Ainakin melkein, sillä satunnaisesti tuppaa tippumaan kapeilta silloilta, koska "analogi-laatta" on aina välillä ihan liian vaativa instrumentti.

Silti kaikesta kitinästä huolimatta KZ:Liberation on varsin mukava pelattava, vain latausajat polttelevat välillä hihojen päitä. Liberationia onkin mielestäni hieman vaikea pelata esimerkiksi linja-autossa, lähinnä juuri lataustaukojen takia.

Liberationin äänimaailma on todella vakuuttava. Ammattitaidolla sävelletyt sinfonia-tyyliset massiiviset vuodatukset ovat komeaa kuultavaa varsinkin PSP-pelissä. Ääninäyttely on melko asiallista, mutta riemunkiljahduksia se ei aiheuta, eikä mukana ole mitään ikimuistoisia "quotseja" joita alkuperäisessä Killzonessa oli tyyliin:"What the fuck is a Shakespeare?"

Tulevaisuuden natsit

KZ:L on juoneltaan jatkoa PS2:n Killzonelle, mutta toiminta on niin erilaista, että voidaan puhua aivan uudesta pelistä. Juoni keskittyy pienempään kahakkaan kuin isoveljensä. Nahistelevat osapuolet ovat hyviksi lukeutuva ISA-allianssi ja pahikset ovat näitä Hellghast pirulaisia. Tällä kertaa taistellaan planeetta Vektan eteläisen lohkon herruudesta. Henkilökaarti on tuttua kaikille Killzoneen tutustuneille, mukana häärii Jan Templarin lisäksi mm. rivopuheinen sotamies Rico ja brittienglantia höpöttävä naissotilas Luger. Tarkkakorvaisimmat voivat huomata että Jan Templarin ääninäyttelijä on vaihtunut alkuperäisestä.

KZ:Liberationin juoni ei ole mitään Oscar-tasoa, mutta eipä taskukoneelle suunnatun pelin juoni olekaan sen pääasia. Killzonen universumi onkin kuin "best of scifi-kokoelma" aseineen ja aluksineen. On kuitenkin hauska huomata, ettei Killzonessa ole laser-tykkejä eikä mitään muutakaan kovin epärealistista. Ehkäpä Killzonen tulevaisuudenkuva voisi oikeastikin tapahtua.

Ilkeiden Hellghast soturien tausta on hieman hämärän peitossa ja näin ollen vaikuttavat taistelu ja sotiminen aina välillä valitettavan turhalta ja päämäärättömältä mesoamiselta. Jan Templarilla riittää puuhattavaa, sillä alkuperäisen Killzonen pahikset, paljon natsien ja JinRoh-animen sotilaiden fuusiolta näyttävät Hellghast-sotilaat ovat taas täällä vaikeuttamassa vapaan ihmiskunnan elämää ja vaatimassa lisää elintilaa. Hellghast soturi on varmasti uhkaavan näköinen näky taistelukentällä, mutta Liberationissa näiden pahojen poikien tekoäly on välillä hukassa tilannetajun suhteen. Silti alkuperäisen Killzonen tekoälypuoli oli kuitenkin mielestäni heikompi, kuin Liberationissa, eli parannusta on siis tapahtunut. Heureka!

Pelin päähenkilönä häärii komentaja Jan Templar. Pelaaja ei voi enää valita hahmoaan mutta pelissä pystyy kyllä komentamaan muita sotilaita hienon komennus interfacen kautta tietyissä tehtävissä. Hienona yksityiskohtana mainittakoon se pikkuseikka, että aika hidastuu Max Payne-tyyliseen bullet-timeen, kun käskytysvalikon avaa. Helghast-joukkojen lahtaamisen lisäksi Jan Templarilla on paljon muutakin tekemistä. Siviilejä on saatettava turvaan, kavereille annettava komentoja ja huolehdittava heidän terveydentilastaan, myös ovia sun muita härpättimiä on räjäytettävä yms. On muuten varsin outoa että Killzonen maailmassa käytetään vieläkin C4-räjähdettä, onko se sitten mielikuvituksen puutetta? Mene ja tiedä...

KZ:L:n yksinpeli sisältää myös kevyttä roolipeleistä tuttua hahmon kehitystä. Pelaaja voi ansaita pisteitä suorittamalla challenge haasteita, ja sitten käyttää niitä antamaan sankarillemme esimerkiksi kyvyn kantaa enemmän kranaatteja.

Bring out the guns!

Asevalikoimaa riittää sekä käsissä pidettävien, maahan piilotettavien että seinän yli heitettävien muodossa runsaasti, ja järeimmät saavat sen virneen suupieliin, mikä räiskintäpeleissä pitääkin olla. Come get some!

Silti mm. raketinheitin on vihollisten käsissä aivan liian voimakas vastustaja, ja se onkin aiheuttanut yleistä pahennusta monien pelaajien keskuudessa. Liberationissa kuollessaan voi ainakin osan syystä sälyttää aina omille harteilleen ja kun peli on näin hyvä, ei uudelleen yrittäminenkään tuota tuskaa. Ainakaan useimmissa tapauksissa...

Mikäli otsa on liian kurtussa ja PSP uhkaa lentää ikkunasta ulos, voi tarvittaessa pitää vaikka tunnin tauon. Sen jälkeen peli maistuu taas. Liberationin graafinen anti on PSPn huippuluokkaa ja varsin yksityiskohtaista alusta loppuun. Vain tietty harmaus vaivaa Liberationin maisemia ja rakennelmia. Grafiikan ongelma on hieman samantyylinen kuin Pc:n viimevuotisessa F.E.A.R:issä: Grafiikka on hienoa, mutta ympäristöjä ei ole kuin muutama erilainen, tämä vanhan kierrätys ärsyttää sillä alkuperäinen Killzone oli skenaarioidensa osalta varsin vaihteleva kokonaisuus.

Liberationiin on lisätty nykyään niin muodikas Havoc-fysiikkamoottori. Tavarat ja hahmot lentelevät komeasti, mutta mitään tärkeää funktiota fysiikoilla ei ole, eli mistään HL2-tyylisestä leikittelystä ei ole kyse.

PSP tallentelee etenemistä automaattisesti kohtuullisen usein, mikä on käsikonsolipelille erinomainen asia. PSP:n akunkesto on hieman liian lyhyt tällaisiin peleihin, ainakin pitkiin sessioihin ja näin ollen peli jää silloin tällöin pahasti kesken, kun ei akun takia ehdi tallentamaan ja laturi on "God knows where".

Liberation sisältää myös varsin viihdyttävän moninpelin. Moninpeliä voi pelata vain Ad-Hoc tilassa, ja se sisältää tuttuja pelimuotoja: Deathmatch, Capture the Flag ja Assault. Moninpelikartat ovat harvinaisen hyvin suunniteltuja kokonaisuuksia, ja niissä on ilo "saalistaa", harmittavaa on kuitenkin se, ettei Liberationin moninpeliä pääse pelaamaan netin kautta. Se olisi kruunannut pelin ja antanut sille sen viidennen tähtösen. Silti näinkin moninpeli on varsin groovaava kokonaisuus.

KL:L sisältää myös game-share tilan, eli kaverin PSP:lle voi lähettää muutamia kenttiä yksinpelistä. Tämä on ihan näppärä idea, ja sen kautta voi kaverille antaa tuntumaa peliin. Netin kautta Killzone: Liberationiin saa tulevaisuudessa lisää moninpelikarttoja ja mahdollisesti myös uusia pelimuotoja, samaa tyyliin kuin vaikkapa Wipeout Pureen.

Noh pitäisikö se sitten ostaa?

Loppujen lopuksi käsissämme on melkoisen mainio scifi kokemus. Yksinpeli kampanja on varsin viihdyttävä kokonaisuus, jossa grafiikka ja pelattavuus toimivat hyvin yhteen. Moninpelikin on täyttä timangia ja sitä jaksaa jyllätä vielä pitkään yksipelin jälkeenkin.

Killzone: Liberationissa on kaikki asiat vähintäänkin OK tasoa: grafiikat, äänet, käsikonsolille sopivuus, kamera, kontrollit, tunnelma ja tehosteet. Tämä tuotos kuuluu PSP:n tripla A -kategoriaan, joka jokaisen itseään kunnioittavan PSP-pelaajan tulisi ostaa, ennemmin tai myöhemmin, vaikka tästä toki vikojakin löytyy. Ei silti saa olla liian ankara peliä kohtaan, sillä PSP:llä ei todellakaan ole montaa näin mainiota teosta.