© Vitonen Entertainment 2002-2009
Valid XHTML - Valid CSS - vito @ vitonen.net
Lauantai, 31.07.2010

Vitonen Entertainment

• Uutiset
• Arvostelut
• Ennakot
• Artikkelit
• TopVitonen

• Uutiset
• Arvostelut
• Ennakot
• Artikkelit

• Etusivu
• Info
• Päivitykset
• Toimitus
• Linkit
• Palaute

Brute Force on taas niitä pelejä. Ennakkohypetyksen määrä oli suuri, mutta loppujen lopuksi itse peli osoittautuikin liukuhihnaräiskintöjen tasoa sivuavaksi tiimimätöksi. Painopiste oli moninpelissä, vaikka Brute Forcesta luvattiinkin seuraava Halo. Yhtäläisyyksiä on kyllä nähtävissä, mutta ne rajoittuvat lähinnä kontrolleihin, pelisysteemin yksittäisiin ratkaisuihin ja yksityiskohtiin.

Ostaessani pelin, en oikein osannut odottaa järin hyvää kokemusta. Sainkin pelata "no joo" -kampanjaa (jota pelatessa ei tarvitse pahemmin ajatella) yksin ja kaksin ja tavallista kaverin listimistä moninpelissä (jota pelatessa ei tarvitse pahemmin ajatella). Lopputulos ei siis erityisemmin viehätä, mutta kai tuon kampanjan nyt läpi paremman puutteessa vetää.

Epämääräistä nahinaa

Yksinpelikampanjan juoni jäi minulta kyllä katvealueeseen, mutta se menee jotakuinkin näin: 2300-luvun puolivälissä ihmiset ovat asuttaneet jo ison lohkon avaruutta ja tasavallan taholta tarkkaillaan niin ihmiskunnan kuin alieneidenkin toimia. Tasavallan hallinto on perustanut jonkinlaisen salaisen taisteluyksikön, Brute Forcen, jonka tarkoituksena on saada universumin eri rodut pysymään nahoissaan ja pitää hyvät jampat hengissä. Kloonausteknologia on edennyt siihen pisteeseen, että soturit voidaan kloonata aina uudestaan lahtaamaan pahoja poikia. Kuollessaan taistelijat jättävät jälkeensä muistisirun, jonka ansiosta uudelleenkloonaus on halvempaa. Tai jotain.

Juoni etenee tehtävittäin pienissä pätkissä. Sen lisäksi, ettei skenaario maailman tilasta ole kovin omaperäinen saatika edes vaivalla väsätty, on juoni niin heikko, etteivät tehtävät tunnu liittyvän toisiinsa mitenkään. Ensimmäinen kenttä on lyhyt tutoriaali, jossa tullaan tutuksi kontrollien ja pelimekaniikan kanssa. Seuraavissa tehtävissä tehdään sekalaisia pelastusretkiä ja saadaan siinä sivussa tiimi kasattua täyteen mittaansa. Loppu onkin sitten sitä perinteistä tuhoa tämä ja tuo ja tee sitä -tyyppistä jaarittelua ilman minkäänlaista punaista lankaa.

Tiimi on eräs Brute Forcen kantavista ideoista. Taisteluyksikkön jokaista jäsentä voi ohjata itse ja laittaa muut sillä aikaa tekemään mitä parhaaksi katsoo. Jos vihollinen eksyy vartioivien tiimiläisten näkökenttään, alkaa paukkua ja vihu on äkkiä maassa. Kaikilla on myös omat erikoiskykynsä, jotka kytkeytyvät päälle napin painalluksella. Hahmot ovat kliseisiä (todella kliseisiä), mutta mikäpä ei tässä pelissä olisi. Neljän jäsenen tiimi koostuu erilaisista taistelijoista, joilla kaikilla on esimerkiksi eri juoksunopeus, energiamäärä ja oikeastaan kylmästi sanottuna eri käyttötarkoitus.

Tex on Serious Samia muituttava kovan luokan asehirmu ihminen, joka käyttää isoja pyssyjä ja erikoiskykynappia painamalla ottaa selästä toisenkin aseen käteen ja antaa pahiksille pataan. Tex on ehkäpä kaikista tasapaksuin ja turhin hahmo pelissä, eikä hän pysty käyttämään kaikista piskuisimpia tykkejä. Miinojen neutralisointi onnistuu vain Texiltä. Brutus sen sijaan on lisko, joka pystyy aistimaan ympäristön muita paremmin. Tämä näkyy pelaajalle mustavalkoisena ja häilyvänä maailmana, josta viholliset ja kaikki elävät olennot erottuvat selvästi. Käyttäessään erikoiskykyään myös lisko-olion energiat täydentyvät pikkuhijaa. Brutuskaan ei pysty käyttämään kaikkia aseita, vaan kantaa kerrallaan yhtä isompaa ja yhtä keskisuurta tykkiä.

Hawk on hiljaiseen mutta tappavaan toimintaan erikoistunut, nopea ja pieni nainen. Lähinnä mukamas, sillä Brute Forcen kaltaisessa pelissä ei tällaisella ole paljon painoa. Hawk onkin käyttökelpoinen siksi, että erikoiskykynään hän pystyy muuttumaan näkymättömäksi, jolloin Power Bladesta, Hawkin ikiomasta energiamiekasta, saa entistä enemmän iloa irti ja vihujen listiminen käy helposti.

Flint on joukon viimeinen jäsen. Flint on jonkinlainen androgyyni mikälie, joka on immuuni kaasuhyökkäyksille ja maan mainio tarkka-ampuja. Sniputus onnistuu hyvin, sillä Flint näkee kiikarikiväärin tähtäimen läpi paremmin kuin kukaan muu. Napista kuvioihin tulee mukaan vielä automaattitähtäys. Erikoiskykyjä voi käyttää vain rajoitetun ajan, jonka jälkeen mittari on tyhjä ja pitää taas odottaa sen täyttymistä. Sekä Hawk että Flint pystyvät pitämään kerrallaan yhtä käsiasetta ja yhtä suurasetta.

A:sta B:hen

Kenttäsuunnittelu on toisaalta heikkoa, toisaalta hienoa. Tehtävät aloitetaan teleporttaamalla paikkaan X, jonka jälkeen edeteen jonkinlaista tunnelia tai välimaastoa pitkin avoimelle paikalle Y, siivotaan paikka Y ja edetään taas identtiseltä näyttävää maastoa pitkin seuraavalle avoimelle paikalle ja tehdään samat temput kuin aikaisemminkin. Usein eteneminen tapahtuu vieläpä kohta kohdalta samalla tavalla. Mennään Brutuksen meganäöllä kurkkimaan nurkan takaa mitä tuleman pitää, jonka jälkeen Hawk pistetään tekemään näkymättömänä esivalmisteluja vihollisen leiriin niin kauan kuin spesiaalimittari antaa myöten ja palataan kiireenvilkkaa takaisin tai sniputellaan Flintillä tyhjät pois. Lopuksi käydään vielä koko porukalla siivoamassa loput öykkärit ja jatketaan matkaa.

Tehtäviä painetaan putkessa niin kauan kuin huvittaa. Kesken kentän ei pahemmin tallennella - ken leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön. Tallennusmahdollisuuden puute harmittaa silloin, kun putki on kestänyt jo tarpeeksi kauan ja kesken kentän iskee halu lopettaa. Näin käy usein juuri yksitoikkoisuuden takia.

Vaikka kentät ovatkin kokonaisuudessaan mielikuvituksettomia, on niihin kuitenkin panostettu. Maastoissa on paljon ruohoja, korkeuseroja, erilaista krääsää antamassa suojaa ja rakennuksia tai hökkeleitä, jonne on ripoteltu ammuksia tai ensiapupaketteja. Maastot ovat usein paitsi yksityiskohtaisia myös avoimia, joka eliminoi hieman lineaarisuuden tuntua. Avoimuus on kuitenkin näennäistä, sillä, kuten jo mainittu, kentät ovat yksitoikkoisia ja reittejä loppuun on vain yksi. Silloin tällöin saatetaan nähdä jonkinlainen sivutie tai vastaava, jolta löytää hiukan lisää ammuksia tai aseita. Kentistä kerätään lisäksi DNA-kanisteri, jolla moninpeliin saa uuden pelattavan hahmon.

Aseita ei ole mitenkään suunnatonta määrää, mutta kyllä tarpeeksi. Tarkka luku on 12, johon lisätään vielä kranaatit ja miinat. Brute Forcesta löytyy muutamia eri asetyyppejä, joista sitten on versiot käsiaseena ja isompana tykkinä. Aseet on nimetty paljolti erilaisilla kirjain- ja numeroyhdistelmillä, jonka takia niitä on vaikea taistelun tiimellyksessä mennä vaihtelemaan. Kun ympärillä on kahdeksan ampuvaa oliota, ei aika tahdo riittää aseiden muistelemiseen. Kerralla mukana kulkee kaksi asetta (kuten Halossa), joita sitten vaihdellaan tilanteen mukaan joko keskenään tai muihin aseisiin. Vaihtaminen on hidasta, mutta onneksi oikeastaan tykillä kuin tykillä pärjää yhtä hyvin, vaikka enempi vaihtelu aseisiin olisikin tuonut makua peliin.

Halo vaanii

Ruudun alalaidassa näkyy halomainen tutka, jossa liikkuvat viholliset, tehtävään liittyvät kohteet ja omat joukot näkyvät. Tutkan reunoilla näkyy tiimiläisten kasvot ja energiamittarit. Painamalla kerran ristiohjaimella johonkin suuntaan, vaihtuu ohjattava hahmo suunnan mukaisesti. Pitämällä suuntaa pohjassa, taukoaa peli ja esiin tulee valikko, jossa voi käskeä taistelijat joko seuraamaan pelaajaa, jäämään paikoilleen, liikkumaan tiettyyn paikkaan tai ampumaan ja hyökkäämään oman pään mukaan. Tekoäly hoitaa hommansa kohtuullisen hyvin, vaikka ongelmiakin saattaa satunnaisesti ilmetä. Kerran sain tutkasta huomata, kuinka Flint oli jäänyt jumiin teleportin toiselle puolelle. Kun sitten vaihdoin Flintin ohjattavakseni, seisoin lähes pystysuoralla seinämällä ja tipuin välittömästi alla olevaan laavaan ja saman tien kuolin. Kivaa. Tiimin käskytys toimii paperilla suhteellisen yksinkertaisesti, mutta taistelun tuoksinnassa se on hivenen vammaisehko käyttää. Toisaalta pitää nostaa Digital Anvilille hattua siitä, että muita joukkuelaisia voi pistää tekemään kaikkea sitä mitä pelaaja itsekin hahmollaan pystyy tekemään.

Vihollisten tekoäly on keskiluokkaa. Kiviä, puita ja muita esteitä osataan käyttä hyväksi, mutta kentissä, joissa niitä ei löydy, ja osittain muutenkin, painaa vihollislauma joko surutta päälle tai jää johonkin tiettyyn paikkaan hengailemaan ja tulittamaan pelaajaa jos siihen tilaisuus tarjoutuu. Ehkä hieman turhan typeriä vastustajat Brute Forcessa ovat.

Kontrollit on vedetty oikeastaan sellaisinaan Halosta, niin suoraan kuin siihen on ollut mahdollisuus. Vasen tikku ohjaa ukkelia, oikea tähtäintä ja suuntaa. X lataa ja pohjassa pidettynä vaihtaa maassa lojuvaa asetta. Y vaihtaa omia aseita ja A:sta ukko hyppää. B toimii Halosta tutun melee-hyökkäyksen sijasta inventaarion selailunappina, jonka esineitä käytetään vasemmalla liipasimella. Esineistöön kuuluu muun muassa erilaisia kranaatteja, ensiapupaketit ja Hawkin Power Blade. Oikeasta liipasimesta ammutaan ja valkoisesta napista kytketään erikoisyky päälle ja pois. Hahmon ohjaaminen on hieman kömpelöä ja toiminnot hitaita. Hyppyä käytetään harvoin ja ihmettelenkin, miksi se on A-napilla, sillä harvemmin sitä käytettyä tulee. hahmot nimittäin hypäävät realistisen matalalle. Halosta olisi voitu kopioida jotain muuta, ja tehdä kontrollit ja toiminnot sopivaksi nimeomaan tähän peliin. Kyllähän näillä nyt hengissä pysyy, mutta kuitenkin.

Moninpeli oli minulle pettymys. Brute Forcen piti olla elementissään juuri tässä muodossa, mutta kuitenkaan oikeastaan mitään mainittavan hienoa ja erikoista ei useamman pelaajan pelistä löydy. Mahdollisuus on pelata kaverin/kavereiden kanssa joko kampanjaa läpi tai sitten perinteistä deathmatchia joukkueiden kanssa tai ilman. Pelimuotoja on vähän, eivätkä ne nappaa pelaajaa mitenkään mukaansa. Kampanjapelissä vihollisina toimiville hahmoillekin on saatu omat erikoiskyvyt ja niistä on tehty varsinaisten pelihahmojen kaltaisesti edes etäisesti persoonallisia, joka on ihan hyvin tässä tapauksessa.

Tiimin käskytys on saatu moninpeliinkin, siitä pisteet kotiin, mutta pieni ruutu sekoittaa pelaamista hieman. Kampanjamoninpeliä vaivaa sama ongelma kuin yksinpeliäkin, eli tylsät kentät ja mielikuvituksettomuus. Brute Force ei saa tässäkään pelimuodossa vangittua Halon kaltaista intensiivistä tunnelmaa. Deathmatch ei jaksa pitkään innostaa ja tarinamoodin moninpeli tuntuu ikävän päälleliimatulta. Suunnittelussa ei ole otettu huomioon sitä, että ruudun takana häärii useampi kuin yksi ihmishahmo pelin kimpussa.

Voi kun se on nätti

Grafiikka on kaunista. Kentissä on paljon nähtävää, tosin itseään toistavaa, ja hahmojen animointi sulavaa, joskin huonosti synkassa maaston muotojen kanssa. Hahmojen aseet ovat koko ajan näkyvissä eivätkä ne yhtäkkiä vain ilmesty käteen, vaan ne otetaan nätisti ja toinen pyssy sujautetaan omalle paikalleen. Tekstuurit näyttävät hyvältä, vaikka hiukan enemmänkin zoomailisi. Myös vihollisten animointi on hienoa, osaksi varmaankin sen takia, että samoja hahmomalleja käytetään moninpelissä. Ruudunpäivitys takkuilee harvoin niin yksin- kuin moninpelissäkin. Lähinnä pieniä ongelmia ilmenee ahtaissa paikoissa, jossa kaikki oman tiimin jäsenet talsivat samaan aikaan toisiaan päin. Tällaista tulee eteen aniharvoin. Ainoastaan vesi pistää silmään sameana ja yksinkertaisena muun keskiluokkaa paremman grafiikan joukosta.

Kuuntelemalla musiikkia huomaa taas Halon olleen jonkinasteisena esikuvana Brute Forcelle. Rauhallista bongorumpumusiikkia ja yleviä, tasaisia säveliä soi siellä sun täällä, mutta ei onnistu luomaan haluttua tunnelmaa peliin. Musiikit jäävät liian passiivisiksi eivätkä soi oikeaan aikaan oikealla temmolla ja voimakkuudella. Ääninäyttely on lähinnä säälittävää. Tex murisee antifeministisiä kommenttejaan välianimaatioissa ja heittää kamalia one-linereita taistelun tuoksinnassa. Jälkimmäinen koskee kaikkia muitakin. Luultavasti sama henkilö on puhunut molempien miespuolisten hahmojen äänet ja joku muu tehnyt saman tempun naisten puolella, sillä persoonallisuutta puheista on turha hakea. Sen sijaan muut äänet; vihollisten örinät, aseiden paukkeet ja viidakon eläinten ääntelyt ovat onnistuneita.

Mahdollisesti

Kokonaisuutena Brute Force jättää ristiriitaisen tunnelman. Se on kaunis ja jollain tapaa ihan kiva, mutta toisaalta taas yksinelinä aika tylsä ja jotenkin viimeistelemättömän oloinen tekele. Peli tarjoaa pari ihan hyvää ideaa hiukan huonommalla toteutuksella, mutta tylsä tehtäväsuunnittelu nakertaa pisteitä. Oma kappaleeni maksoi 11 euroa, ja kyllä se kai sen arvoinen on. Brute Force on ikävän tasapaksu ja liukuhihnatavaran oloinen peli, eikä mahtavaksi lupailtu moninpeli pelasta sitä. Alelaarista voi ehkä joskus pelin kotiin napata, jos ylimääräistä rahaa on.