© Vitonen Entertainment 2002-2009
Valid XHTML - Valid CSS - vito @ vitonen.net
Maanantai, 06.09.2010

Vitonen Entertainment

• Uutiset
• Arvostelut
• Ennakot
• Artikkelit
• TopVitonen

• Uutiset
• Arvostelut
• Ennakot
• Artikkelit

• Etusivu
• Info
• Päivitykset
• Toimitus
• Linkit
• Palaute

First person shooterit ovat jo pitkään olleet riskiajolla. Genren uudet lapset kun eivät ole sille pahemmin eduksi olleet. Serious Sam tarjosi pientä piristystä hullun lailla päälle syöksyvillä laumoilla, ja punaniskameiningillä. Mutta siihen se tie paljolti jäi. Jopa Medal of Honor: Allied Assault osoittautui pettymykseksi. Tähän väliin kuitenkin laskeutui Xboxin Halo.

Xbox otti rohkean askeleen markkinoidessaan Haloa lippulaivanaan, vaikka se edustikin tyylisuuntaa, jota povattiin suoraan köyden jatkoksi. Konsolille suunnattu FPS (First Person Shooter) aiheutti paljon epäuskoa. Kuitenkin peliä hypetettiin valtavasti konsolin rinnalla, ja ehdittiinpä se jo nimetä riittäväksi syyksi ostaa Xbox-konsoli.

Miksi meitä kiusataan?

Elämme vuotta 2552 ja ihminen on syöksynyt avaruuteen etsimään uutta elintilaa. Maa-planeetta kun on kohdannut liikakansoituksen rajat. On kulunut kaksikymmentä vuotta siitä, kun avaruusolioiden muodostama uskonnollinen Covenant-liittouma hyökkäsi Harvest-planeetan kimppuun. Planeetalla sijainnut siirtokunta ja sen kohtaloa selvittämään lähetetty tiedustelupartio tuhottiin kumpikin. Ihminen päätti vastata kutsuun, mutta tuloksetta. Ihmiset ottivat päihinsä, ja lopulta UNSC:n amiraali Preston Cole julkaisi pöytäkirjan, jossa kielletään Covenant-liittouman johtaminen maahan. Alusten täytyy välttää maahan johtavia reittejä ja kaappauksen uhatessa tuhota itsensä. Reach-planeetalla johdettu SPARTAN II -erikoisyksikkö, joka koostuu kyborgeista, on kuitenkin saavuttanut huomattavaa menestystä liittoumaa vastaan tehdyissä harjoitusiskuissa. Näin ollen SPARTAN II komennetaan tunkeutumaan Covenant-liittouman alukseen ja etsimään liittouman pesäpaikka. Tehtävän suorittamiseen valitaan alus nimeltään Pillar of Autumn. Valintaperusteena toimii aluksen epäilyksiä herättämättömyys, mutta toisin kävikin.

Covenant-liittouman REACH-planeetalle suorittama yllätyshyökkäys tuhosi SPARTAN II:n. SPARTAN II:sta jää jäljelle vain yksi kyborgi, joka hänkin tunnetaan vain arvonimeltään. Pillar of Autumn joutuu liittouman hyökkäyksen kohteeksi ja sen miehistö joutuu pelastautumaan mystiseen "sormusmailaan". Aluksella ollut kyborgi kuuluu yhteen niistä harvoista, jotka selviävät paosta hengissä ja vapaana. Kun tieto aluksen kapteenin vankeudesta leviää yleiseen tietoon, päätetään yhteistuumin suorittaa pelastusoperaatio. Pian vapautumisensa jälkeen kapteeni kertoo kuulleensa mystisestä aseesta Halosta. Mikäs siinä, toivo Halon käyttämisestä Covenant-liittouman nujertamiseksi herää. Mutta mikä Halo oikein on? Ja mikä on hinta jonka Halon paljastamisesta joutuu maksamaan?

Mä tapan ne kaikki

Halo osoittautui valtavan odotuksen jälkeen hypensä veroiseksi peliksi. Vaikka konsolipohjainen fps-peli ei kuulosta yhtä toimivalta, kuin sama genre hiiri-näppäimistö -yhdistelmällä, osoitti Halo luullun vääräksi. Pelin kontrollit ovat helposti opittavissa ja syöpyvät selkärankaan alta aikayksikön. Vasen tatti hoitaa ohjaamisen ja oikea liikuttaa kameraa. Liipaisimet hoitavat ampumisen ja kranaattien viskomisen ja Y, X, B ja A hoivat kaiken muun.

Aseistusta on sangen mukavasti tarjolla sodan molemmilta puolilta. Avaruusoliot luottavat peruspyssyköihin, jotka vastaavat lähinnä ihmisten pistooleja ja uzeja. Ihmiset puolestaan ampuvat päälle askelta rajummalta vaikuttavalla kalustolla, jota tarjotaan pistoolilla, konekiväärillä ja raketinheittimellä. Aseistuksessa ihminen on mukavuuden edelläkävijä. Vaikka pyssykät ovat suoralla viivalla sangen sopusuhtaisia, on ihmisten aseissa sitä kaivattua militarisuutta.

Halo tarjoaa pitkästä aikaa rynkyn jossa on munaa! Pelaajalla voi olla samanaikaisesti vain kaksi asetta ja määrällisesti kranaatteja. Tämä tekee taistelemisesta mukavan taktista. Pelaaja ei voi hamstrata itselleen loputtomasti tussareita ja panoksia, mahdollistaen täten loputtoman Ramboilun. Sen sijaan se pakottaa pelaajan miettimään mitkä pyssyt ottaa ja kuinka vihollisen kimppuun pitäisi hyökätä.

Ny mä jyrään teitit

Peli menee melko lailla jalan. Välillä voidaan ottaa komentoon ihmisten ja avaruusolioiden kulkupelejä, joilla matkaa voi taittaa nopeammin. Kaikki kulkuneuvot ovat varustettu myös aseistuksella, jolla voi tarvittaessa niitata kaikkea joka liikkuu. Kulkupelit ovat sangen mukavia ohjastaa. Avaruusolioiden ajokit panostavat leijumiseen ja ihmisten perusasiallinen liikuntatapa on maanpäällä. Ghost edustaa avaruusolioiden pääsääntöistä kulkupeliä eräänlaisena leijuvana moottoripyöränä. Banshee puolestaan tarjoaa pelaajalle mahdollisuuden leikkiä Punaista paronia jälleen avaruusolioiden piikkiin. Ihmisiltä puolestaan löytyy Warhog-taistelujeeppi ja Scorpion-tankki. Kaikki ajoneuvot noudattavat rungoltaan samaa kontrollijärjestelmää, mikä on alkuvaikeuksien jälkeen helppo oppia. Valitettavasti tosin nämä alkuvaikeudet (joista saadaan selvitä pelkällä Warhogilla) kestävät tolkuttoman kauan. Ajokeista ihmisten versiot vetävät myöskin pitemmän korren. Ghostia ja Bansheeta on mukava ajella ja ilmasotaosioista nauttii. Mutta ihmisten Warhogissa on sitä iskevyyttä, jota muukalaisteknologia ei voi tarjota. Eikä ihmisten tankkikaan ole hassumpi, täten on valitettavaa että sitä saa ohjastaa vain kerran pelissä.

Kun ajokkien ulkoasu on kunnossa niin ajotuntuma tökkii. Muilla ajoneuvoilla tämä ei niinkään haittaa, mutta Warhog on niin epätodellinen ohjata, ai että. Auto haluaa kulkea jatkuvasti sivuttain ja pomppii kuin nk. ?superpallo?. Warhogin pomppiminen ei pahemmin pelaajaa teloita kiitos sen, että sillä ajellaan lähinnä avomaastossa. Sitten eteen kolahtaa The Maw -kentän viimeinen osio, joka on ärsyttävää putkessa kaahausta. Siinä sitten ajat rallia kelloa vastaan samalla, kun kaikki hajoaa ympärillä ja viholliset ampuvat niskaan. Juuri tässä heikko ajotuntuma kostautuu.

Mummonikin on vaarallisempi kuin te

Pelin vaikeusasteet on säädetty nappiin. Easy todellakin on helppo ja normal tarjoaa vielä mukavaa räiskintää, joka paikoitellen tuo mieleen Paul Verhoevenin elokuvan Starship Troopers. Siinä vaiheessa kun vaikeustason säätää Heroicille saa kokea Starship Troopersin rankemman puolen. Jokainen konflikti voi maksaa henkesi koska tahansa vaikka vihollisia olisikin vain pari. Täten on mukavaa huomata että vaikeusaste ei vaikuta lopun ralliosioon.

Vihollisten ulkonäkö ja tekoäly toimii ihan mukavasti Covenantien puolesta. Liittoumalaiset eivät pahemmin pelota ulkonäkönsä puolesta, mutta hienoilta ne näyttävät kyllä. Covenantit omaavat myös ihan mukavasti toimivat aivosolut. Ne osaavat syöksyä suojaan ja kiertää pelaajan taakse. Ne myös saattavat lähteä pakoon ja kutsua apujoukkoja, mutta valitettavasti niitä eniten toivottuja tekoälyuudistuksia ei vielä Halon mukana tule. Viholliset juoksevat pakoon, mutta eivät jää piiloon kyttäämään pelaajaa. Viholliset eivät vielä myöskään luovu leikistä millään hinnalla. Paennut vihollinen palaa ryttyilemään viimeistään saatuaan tukijoukkoja, mutta missään vaiheessa ne eivät piiloudu pysyvästi tai häivy löytymättömiin.

The Flood puolestaan panostaa paljolti massaan. Enimmäkseen pieninä loisina kimppuun käyvä Flood on omiaan, kun pelaaja on suljettu pieneen tilaan. Joka raosta tulvivat massat tuovat kaoottista ja elokuvista tuttua ?kun vain minä olen jäljellä? -asennetta. Valitettavasti ideasta on jo rapissut sen uutuudenviehätys. Massat tuntuvat suoraan Kiss Psycho Circus -pelistä kopioidulta. Onko tuo ihmekään sillä bändin nimikkopelissä käytettiin juuri samaa konstia pienten rapumaisten olioiden kohdalla. Floodin toinen olomuoto eli mutaatoituneet sotilaat ovat aivan yhtä tyhmiä. Vekkulit juoksevat suoraan päälle joko pyssyillä tai ilman. Pientä taktisuutta tähän koitetaan luoda parasiteja mukanaan kantavilla kotelomaisilla soltuilla. Nämä kun räjähtävät kaatuessaan tai kuollessaan. Ulkomuodoltaan mutaatioituneet ovat Covenanteja karmaisevampi ilmestys. Tässä peli kuitenkin häviää vähän samoilla linjoilla olevan The Thing -pelin irvokkaille örmyille. The Flood ei mielestäni sovi peliin juuri lainkaan. En tiedä mikä Floodissa mättää, mutta aina kun Floodia vastaan taistellaan toivon, että vihollinen vaihtuisi Covenant-liittouman sotilaiksi.

Armeijan yrmyt

Omat sotilaat ovat ihan mukavan tehokkaita aina kun niiltä saa taustatulta. Mitään ruudinkeksijöiden eliittiä eivät nekään ole, mutta kyllä ne virkaveljiinsä nähden yllättävän älykkäitä ovat. Tyypit osaa ampua itsenäisesti vihollisen kohdatessaan ja rynnäköidä eteenpäin. Tämän lisäksi veikot voivat pysähtyä venailemaan pelaajaa tai pakittaa tasitelussa. Tästä huolimatta avustavat sotilaat ovat hyvin kertakäyttöisiä. Heput rynnäköivät juuri siihen suuntaan kuin juoni niiden haluaa menevän. Ja mitä tulee odottamiseen ja perääntymiseen, niin ne eivät ole kovin pysyviä toimintoja. Sotilaiden odotus loppuu kun pelaaja saavuttaa ne ja perääntyessään pojat perääntyvät vain muutaman askeleen. Näin ollen tulitaistelussa sotilaiden hengissäpito käy työstä ja ne kuolevat joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin. Veikot voi poimia Warhogin kyytiin laittaen ne takana olevan tykin varteen tai ampumaan kantamillaan aseilla. Valitettavaa on että kukaan ei todellakaan halua tarttua Warhogin rattiin. Kiitos tämän pelaaja saa aina olla kuskina ja sotilaat hoitavat ampumisen.

Kyllä tänne telttailemaan voisi tulla

Pelin hieno grafiikka ei jää vain hahmoihin ja aseisiin vaan kattaa koko pelin. Maastot ovat hienoja ja antavat realistisen oloisesti suojaa. Grafiikka pysyy tasaisen kauniina niin ulkona kuin sisälläkin, eikä tämä edes vaadi sen ihmeempiä lataustuokiotakaan. Myöskin nykiminen on ongelma jota en huomannut pelaillessani. Ainoa missä grafiikka ei ajanut asiaansa oli vedessä liikkuessa. Kun vielä ajeli aivan rannassa vesi pärskyi uskottavasti Warhogin renkaiden alla, mutta syvemmälle mentäessä vesi ei reagoinut enää mitenkään. Kun lopulta päädyttiin veden alle menetti kyseinen elementti kaiken hohtonsa muuttuessaan sangen mitään sanomattomaksi. Huvittavasti kukaan kyydissä olleista ei myöskään hukkunut.

Pelin juoni ei ole mikään pelistoorien kuningas, mutta se ei myöskään ole se onnettomin jonka olen nähnyt. Ja pääsääntöhän on se, että se ajaa asiansa luoden verukkeen hillittömälle muukalaisen niittamiselle. Valitettavaa on se, että Halo loppuu vähän lyhyeen. Pelin kymmenen kenttää on piakoin kahlattu läpi, ellei sitten pelaa Heroic asteellaa.

Kimppakivaa kaverin kanssa

Pelissä mukana olevat moninpelimahdollisuudet pidentävät peli-ikää huomattavissa määrin. Pelin kun voi kahlata läpi kavereiden kanssa tai sitten ystävää voi kurmuttaa erikseen hommaa varten luoduilla kentillä. Näistä etenkin kentät tarjoavat ajanvietettä pitkäksi aikaa, vaikka parilla alueella peli helposti jäikin ikuisuusnutaamiseksi. Pelimuotojen määrä on valitettavan pieni viisi, mutta hupia niistä kyllä saa irti. On ne tyypilliset, dead match ja lipunryöstö, mutta tämän lisäksi löytyy myös kukkulankuningasta, Oddballiksi nimettyä ?urheilua? sekä rallia. Näihin otteluihinkin voi ottaa mukaan vielä tukun herkkuja kuten esim. Stalker-moodin, jossa yksi pelaajista on näkymätön. Ja voihan aina luoda oman pelimuodon.

Pelin tahkoaminen kavereiden kanssa on sekin hauskaa. Mahdolliset jälkeen jäämiset on ehkäisty näppärästi teleportaatiolla. Mikäli kumppani etenee liian pitkälle, teleporttautuu perässä tuleva kumppani seuraavalle chekpointille ja riehuminen voi jatkua. Pelin selvin bugi kuitenkin paljastuu nimenomaan tässä moodissa. Kun kaverukset ovat yhtä aikaa hississä on turha koittaa päästää ilmoja pihalle. Melkein kaikkialla muualla kaverin voi ampua (mikäli nyt välttämättä haluaa), mutta hississä ammukset menevät kumppanin läpi. Sama ongelma on mikäli haluaa repsikan paikalta ampua autoa ohjaavan kaverinsa. Bugi ei sinänsä häiritse peliä, mutta se on se selviten näkyvä.