© Vitonen Entertainment 2002-2009
Valid XHTML - Valid CSS - vito @ vitonen.net
Lauantai, 31.07.2010

Vitonen Entertainment

• Uutiset
• Arvostelut
• Ennakot
• Artikkelit
• TopVitonen

• Uutiset
• Arvostelut
• Ennakot
• Artikkelit

• Etusivu
• Info
• Päivitykset
• Toimitus
• Linkit
• Palaute

Ensimmäinen Halo oli pitkälti kaikkea, mitä pelaaja olisi räiskintäpeliltä voinut toivoa. Pelistä teki niin erinomaisen se tosiasia, että lähes jokainen yksityiskohta oli viimeisen päälle viilattua. Genrensä kiroukseksi muodostuneet pikkuasiat olivat tipotiessään. Etenkin konsolien FPS-osastolla tapahtui suurta kehitystä. Miten siis parantaa peliä, jonka pelattavuus on jo valmiiksi täydellisyyttä hipovaa? Käytetään niitä mausteita, jotka tekivät ensimmäisestä osasta erinomaisen, ja ripotellaan samaa taikamaustetta kolminkertainen määrä. Siinä Halo 2:n yksinkertainen, mutta toimiva resepti.

Lahtaus jatkukoon

Halo 2 jatkaa siitä mihin tarina viimeksi jäi. Nyt vastapuoli Covenantien johtajaa syytetään ja kidutetaan ensimmäisen osan Halo-planeetan kohtalosta. Samaan aikaan Master Chief valmistautuu uuteen seikkailuun, kun Covenant-armeija hyökkää jälleen kerran meikäläisten alukseen. Sota on taas valmis alkamaan.

Ykkösosan heikoimpia lenkkejä oli juuri tarina, vaikkei sekään missään nimessä hassumpi ollut. Bungie on keskittynyt nostamaan pelin tarinaa huomattavasti tärkeämpään rooliin. Tämä tarkoittaa roppakaupalla upean elokuvamaisia välianimaatioita, mutta myös vaihtelevampia tehtäviä pelin edetessä. Joidenkin suureksi yllätykseksi Master Chiefin lisäksi kampanjassa suoritetaan lukuisia tehtäviä myös Covenantilla. Kaikenkaikkiaan kampanjaan sisältyy 15 kenttää.

"Minnes mä sen plasman oikein viskasin...?"

Pelattavuudellisia uudistuksia ei ymmärrettävästi ole paljoa. Olennaisin uudistus lienee Dual-Wield-aseenkanto. Nyt Master Chief kykenee kantamaan kahta erisorttista asetta samanaikaisesti. Ennen pelin ostoa pelkäsin systeemin olevan vaikeasti omaksuttava. Olin väärässä, se on harvinaisen yksinkertaista. Valitset itsellesi sopivan aseen oikeaan käteen, ja noukit sille kaverin Y:tä painamalla. Vasemman käden asetta voi vaihtaa siis lennossa. Ikävä kyllä jos haluat vaihtaa oikean käden asetta kantaessasi kahta, on vasemman käden ase pudotettava ensin Y:stä, sitten vaihdettava oikea ase X:stä ja lopulta vielä nostettava/vaihdettava vasen ase Y:stä. Samaten jos haluat kantaa kolmatta asetta ja kädessäsi on kaksi, on vasen pudotettava, valittava kolmas ja noukittava aikaisempi kakkosase takaisin. Saattaa kuulostaa höyrypäiseltä, mutta kaikkeen tottuu.

Pelin koko asearsenaali on uudistunut. Kaikki ensimmäisestäkin osasta tutut aseet ovat päivittyneet uudempiin versioihin. Allekirjoittaneen suosima pistooli ei valitettavasti ole enään yhtä tehokas kuin ennen. Ykkösen käytännöllisen automaattiaseen roolin ottaa kakkosessa seksikäs SMG M7-konepistooli (Sub Machine Gun). Singosta löytyy lisäominaisuutena automaattinen maalihaku, joka aktivoidaan yläliipaisimilla.

Covenantien aseistuken puolelta löytyy edelleen tuttu plasmapistooli. Uutuutena mukana myös plasmakivääri ja ballistisia räjähteitä paukuttava Brute Shot. Needlerille tulee nykyään enemmän käyttöä tehokkaampien piikkien ansiosta. Halo 1:ssäkin Covenantien käytössä olleet energiamiekat voi nyt poimia itselleen. Miekka vie viholliselta valtavan määrän terveyttä, mikäli onnistut tattia apuna käyttäen miekan syöksyliikkeessä.

Vielä kannattaa mainita, että kakkosessa panoksia täytyy käyttää säästäväisemmin. Merijalkaväen kavereita ei tarvitse alkaa joukkoteloittamaan panoksien vuoksi. Kävelemällä kaverin viereen voit "lainata" tältä aseen.

Raitille riehumaan

Kollegani Henrikin kanssa olen täysin eri mieltä ensimmäisen Halon ajotuntumasta. Sehän oli silkkaa nannaa. Mikään ei voittanut sitä tunnetta, kun pääsi harrastamaan romurallia kaverin kanssa moninpelikartoissa. Halo 2:ssa liikkuvia härveleitä riittää vaikka muille jakaa. Ykkösestä tuttu Warthog-jeeppi, Ghost-leijuri, Scorpion-tankki ja Banshee-hävittäjä ovat edelleen kuvioissa. Covenantin uusia leluja ovat mm. plasmatykillä varustettu iso Ghostin tapainen, mutta isompi vempain. Warthogista on kaksi versiota, ensimmäisessä tavallinen tykki, toisesta lähtee räjähtävät panokset.

Hulvattomin uudistus on kuitenkin mahdollisuus potkia vihollisia pois kyydistä. Isomman hilavitkuttimen, kuten tankin tullessa kysymykseen, voit hypätä kyytiin ja alkaa mättää kuskia. Liikenteen lisäännyttyä on ymmärrettävää, että nyt päälleajo ei tee Chiefistä enää välttämättä välitöntä peltijätettä.

Pieninä ehostuksina L-liipaisimella saat Covenantin aluksiin lisävauhtia hallittavuuden kustannuksella. Jeepissä samaa liipasinta käytetään liiraamiseen.

Realistinen tieteisjännäri?

Studio näki paljon vaivaa realismin eteen. Aseet potkivat villisti ja kulkuvälineet käyttäytyvät realistisesti. Ei pelkästään ohjattavuudeltaan, sillä tällä kertaa laitteet kuluvat käytössä. Jeepit leimahtavat liekkeihin ja renkaat pomppivat päin näköä. Covenantien vempeleet taas saavat huvittavia jälkihepuleita räjähdettyään kappaleiksi.

Tekoälyn puolella ei mitään mullistavia uudistuksia nähdä. Muutama hyödyllinen koodinpätkä on kuitenkin eksynyt oman puolen sotilaiden yksinkertaisiin aivosoluihin. Nyt merijalkaväki kykenee jopa ajamaan jeeppiä puolestasi, jolloin pelaaja voi hypätä taakse tähtäilemään tykille ruokaa.

Onneksi Bungiella on oltu harvinaisen selvillä siitä, että ensimmäisen Halon ohjattavuutta ei kannata lähteä juuri kopeloimaan. Pientä parannusta voi silti huomata, sillä ohjaus on piirun verran tarkempi. Master Chief ponnistaa ja pomppii nopeammin ja pikkiriikkisen korkeammalle.

Symmetrisyyden stereotypisoitunut monotonia

Tästä pääsemmekin kenttäsuunnitteluun. Alkuperäisen Halon suurimpana ongelmana voitaneen pitää mappiarkkitehtuurin liiallista toistoa. Lopussa Bungien tuhmat sedät pistivät meidät juoksentelemaan samat kentät uudestaan - takaperin. Sitä voi jo kutsua turhauttavaksi. Toistuvuuden syynä on pidetty kehitysajan puutetta. Vaikka Bungie on syyttänyt aikaa myös jatko-osan kehityksen yhteydessä, tällä kertaa pelaajaa ei sentään pakoteta ravaamaan kenttiä takaperin. Halo 2:n kenttäsuunnittelussa on taas nähtävissä Bungielle ominainen ongelma. Huoneet ovat välillä niin samankaltaisia tai jopa täysin identtisiä, jolloin on vaikea kertoa mihin suuntaan on menossa. Onneksi ei sentään vajota Libraryn kaltaisiin kentän irvikuviin, jossa jokainen kerros on kuin copy-pastea edellisestä. Eksymisriski on silti pieni, eikä se pahasti häiritse kampanjamoodia. Valehtelisin kuitenkin jos väittäisin pelin kiinnostavuuden säilyvän loppuun asti. Ykkösen tapaan kenttien viehätysvoima laskee tasaisesti kuin ruma pörssikurssi loppua kohden. Kuten GameSpot.com:in Greg Kasavin totesi; ympäristöjen jatkuva symmetrisyys käy sekin puuduttavaksi.

Herkkuja ruokapöytään

Audiovisuaalisesti Halo 2 on tietenkin rikkaampi kuin edeltäjänsä. Graafinen täyteläisyys ilmenee mm. hahmojen eleissä sekä ympäristön eloisuudessa. Taistelutantereet palavat ja savuavat, kaikenmaailman oliot sotivat tietokonesotilaita vastaan ja räjähdykset tuhoavat ja heittelevät roinaa ympäri tannerta. Pientä sahalaitaisuutta voi graffassa erottaa. Suuremman resoluution HDTV-tuki toki löytyy, siispä kokonaisuutta saa parannettua.

Hieman parempaa ambienssia jäin vielä peliltä kaipaamaan. Kyllä, posahdukset ja pamahdukset ovat kivoja, mutta rannalla tarpoessaan luulisi kuulevan laineiden litkutusta, tai edes lintujen laulua. Olettaen siis, että lintuja vielä on olemassa 2550-luvulla. Oli miten oli, ympäristöt ovat aika hiljaisia ilman suulaita solttuja, paukkuvia pyssyjä ja katalia kranaatteja.

Pelin musiikista vastaa jälleen Marty O'Donnell. Soundtrack jatkaa samaan malliin kuin edeltäjänsä; paljon kaunista orkesteri- ja kuoropainotteista musiikkia. Jos ykkösosan musiikki kolahti, niin varmasti kolahtaa nytkin.

Suolistusta suorassa lähetyksessä

Aivan kuten monet muutkin uuden sukupolven konsolipelit, myös Halo 2 keskittyy enemmän verkkopelaamiseen. Mikäli kampanja käy kuivaksi, on aika kokeilla peliä Xbox Livessä. Pelaaja voi etsiä itselleen sopivia matseja tai luoda oman klaaninsa, kutsua sinne pelaajia ja päättää itse peliasetuksista. Omia ottelutilastojaan voi seurata Bungien kotisivuilta. Communicatorin avulla voit heittää läppää pelitovereillesi. Ottelun aikana puhuminen tapahtuu pitämällä valkoista nappia pohjassa. Parikymmentä Live-ottelua tahkonneena voin sanoa, että ongelmia ei ilmaannu juuri nimeksikään. Lyhyesti sanottuna Halo 2 toimii verkossa lähes moitteetta.

Toki jos liveä ei omista, on aina mahdollista pelata moninpelikenttiä jaetulla ruudulla ja/tai lähiverkossa useammalla Xboxilla. Jaetun ruudun räiskintä ei ole ollut näin hauskaa sitten Raren Goldeneyen. Kampanjaan tuo paljon lisää peli-ikää neljä erilaista vaikeustasoa ja jaetun ruudun Co-operative. Paljon toivottu Co-operative liven kautta ei monien harmiksi mahtunut mukaan peliin. Puuttumisen syyksi arveltiin pelin kompleksia nettikoodia. Kaikkea ei voi saada, sanotaan. Laajakuvatuki sentään saatiin. Kaksinpeli näkyy vertikaalisena jakona 16:9-tilassa.

Pelimuodoista mainittakoon ne tutut; Slayer, Capture the Flag, King of the Hill, Oddball ja Juggernaut. Ensimmäinen uutuus on Assault. Siinä hankitaan pisteitä virittämällä pommeja vihollisen alueelle. Toinen uutuus on Territories, jossa tavoitteena on pitää vallassaan niin monta aluetta samanaikaisesti kuin suinkin. Asetuksista voi säätää sitten melkein kaikkea mahdollista tappotakarajasta ensisijaisiin ja toissijaisiin kulkuneuvoihin.

Uudet moninpelimapit ovat huomattavasti vaihtelevampia ja laajempia kuin aiemmin. Kaksinpelaajille melkein kaikki mapit ovat turhan isoja, joten Livelle tulee usein käyttöä. Vieraat voivat pelata jaetulla ruudulla myös Livessä. Kaksi ensimmäisen Halon parasta kenttää, Blood Gulch ja Battle Creek, ovat edelleen mukana. Kenttien nimet ja grafiikka ovat tosin laitettu täysin uuteen uskoon. Kampanjan tapaan moninpelikenttiäkin on 15, tosin Xbox Liven kautta voinee odottaa jatkossa saavansa uusia mappeja.

Riittävä syy ostaa Xbox

Halo 2 on erinomainen jatko-osa, joka ihmeellisesti pystyy parantamaan entisestään avainalueillaan. Se ei kuitenkaan tuo tullessaan mitään täysin uutta ja mullistavaa. Kampanjan läpäisee nopeasti ja vaikka sen kenttäsuunnitteluun jää toivomisen varaa, on Halo 2:n painopisteet muualla. Moninpelin, verkkopelaamisen ja pelattavuuden yhteinen saumattomuus riittävät tekemään Halo 2:sta FPS-genren uuden messiaan.

Halo 2 Limited Collector's Edition

Rajoitettuna eränä painettava Limited Collector's Edition osoitti olevansa muutaman lisäeuron väärti. Kuori on nättiä hopeanväristä metallipintaa. Takakantta komistaa mustavalkoinen Master Chief. Ainoa valittamisen aihe on typerä sisäpuoli, jossa on vain yksi levynpidike. Monet ovat joutuneet jo vaihtamaan kopionsa uuteen, koska levyt ovat lakanneet toimimasta hinkattuaan toisensa naarmuille samassa pidikkeessä.

Mukana tulevalta Bonus-DVD:ltä löytyy n. tunnin mittainen dokumentti "Making of Halo 2". Erilaisiin tuotantovaiheisiin paneutuvia pätkiä ja promo-materiaalia halajavat löytävät etsimänsä.

Bonus-DVD

• Behind the Scenes: Making of Halo 2
• Developing the Game
  • Visualizing the Story
  • Designing the Levels
  • Beyond Single Player: Multiplayer & Live
• Bonus Materials
  • Cutting Room Floor
    • Cinematics
    • Weapons, Vehicles & Characters
  • Commentaries
    • Halo Origins
    • First Look: Halo 2
  • Gameographies
  • Art Gallery
• Set Up & Credits
  • Audio Test
  • Subtitles (English)
  • Credits

Jerryllä on asiaa

Halo 2. Tätä peliä olen odottanut niin että napa paukkuu jo ties kuinka kauan. Enkä todellakaan ole ainoa. Ja sinä perjantaina kun paketti postista luukkuun paukahti, olin kieltämättä ikionnellinen. Eikä tässä vielä kaikki, Halo 2 ei ollut vain Halo 2, se oli Halo 2 Limited Collector's Edition. Nyt minulla on jotain, mikä saa kaverit vihreiksi. Häädetään veli pois peliareenalta, lykätään levy kelkkaan, luetaan varoitukset ja aloitetaan matka läpi upean kampanjan. Ohjeiden luku oli vaikeaa, kun peli oli jo käsissä.

Pelin lähtiessä pyörimään en katunut laisinkaan sitä tosiasiaa, että olin pulittanut pienen omaisuuden saadakseni uutuutta hohtavan, todella tyylikkään metalliboksin käsiini ensimmäisten joukossa. Halo 2:n huristessa Xboxin sisuksissa silmiini välittyi alusta alkaen upeat grafiikat, hieno äänimaailma ja ennen kaikkea rajoilla ja rakkaudella tehty peli, jota luultavasti tulen mättämään lopun ikääni.

Ja kun Master Chief sitten sanoo järeällä tyylillään "I need a weapon", tietää pelaaja, että nyt alkaa halotus. Vihollisia alkaa tulvia sieltä täältä, kuljetusaluksista, ovista ja ikkunoista. Tunnelma on korkealla, henki piukassa ja ammukset nopeasti viety uusiin osoitteisiin. Karrin arvostelusta selviää pelistä kaikki olennainen, minä keskityn nyt kertomaan siitä kaikesta olennaisesta kaiken minulle olennaisen.

Kiitos, Bungie

Halo 2:n tunnelma on samaan aikaan sekä ensimmäisen Halon kaltainen että siitä poikkeava. Dual-Wield-ominaisuus tuo pelaamiseen hienoa lisäpotkua. Tekoäly on parantunut, ja varsinkin vaikeammilla tasoilla omista joukoista on ehdotonta hyötyä, vaikka onkin vain ajan kysymys, milloin ne saavat liian paljon runtua toiselta osapuolelta. Myös ajokeita nähdään ja käytetään enemmän, mikä on hyvä ratkaisu. Halo 2:n kampanjassa koetaan niin epätoivoisen ahdistavia puolustustilanteita kuin silkkoja rynnäköitä vastustajan leiriin. Pelikokemus on monipuolinen ja kontrolloitu kokonaisuus.

Kampanja on kerrassaan upea kokemus. Ensimmäisen Halon tunnelma oli mielestäni loppuun asti hyvä, pelaaminen vain oli rasittavaa. Kampanja oli venytetty väärästä kohtaa ja samaa käytävää toisensa perään ei todellakaan jaksa erkkikään vääntää. Tällä kertaa meininki on kuitenkin aivan toinen. Kollegani Karrin kanssa olen täysin eri mieltä toisen Halon loppua kohti latistumisesta. Näin ei mielestäni todellakaan ole, vaan Halo 2 pitää pelaajan otteessaan viimeiseen asti. Tarina tarjoaa hienoja juonenkäänteitä ja uusia ideoita. Kampanja on pakko kokea.

Kenttäsuunnittelu on kerrassaan hienoa. Tuntuu mahtavalta taivaltaa suurilla pelialueilla yksin, kaksin tai hiukan isommassakin joukossa ja lahdata Covenant-mörmöä yksi toisensa perään. Tarina taas tuo tähänkin mutkia, sillä jossain vaiheessa minuun iski ihan oikeasti halu lopettaa koko tyhmä sota. Juoni sai minut epäilemään motiivejani Master Chiefinä. Tämä on minusta hieno saavutus ja osoittaa, miten Halo 2 kaappaa pelaajan mukaansa.

Koe sota olohuoneessasi, vain 59,95,-

Halo 2 näyttää upealta. En usko, että olen nähnyt teknisesti vastaavanlaista taidonnäytettä konsoleilla. Erityisesti valoefektit ovat näyttäviä. Halo 2 ei pelkästään ole karkkia näköelimille, vaan onnistuu myös luomaan laajoja, yksityiskohtaisia pelialueita, ohjastamaan valtavia määriä yksittäisiä yksiköitä sekä omien että vastustajan puolella ja suoriutumaan ruudunpäivityksestä ja kaikesta muustakin kunnialla. Halo 2:n äänimaailma jytää, mutta kuten yllä olevassa arvostelussa mainittiin, puuttuu äänistä tietynlaista särmää ja yksityiskohtaisuutta. Siinä missä ensimmäinen Halo epäonnistui, kenttien mielenkiintoiseksi tekemisessä, onnistuu sen jatko-osa paremmin kuin hyvin.

Halo 2:n kampanja on lyhyehkö, mutta loppujen lopuksi kuitenkin riittävän pitkä. Sitä pelaa enemmän kuin mielellään uudestaan. Lyhyys voi johtua siitä, että pelin parista on vaikea poistua, ja kampanja on näin olen pelattu nopeasti. Jos itserääkkäys kiinnostaa, suosittelen kampanjan vääntämistä yksin Legendary-vaikeusasteella. Vaikeustaso nousee erittäin kovaksi. Viholliset ovat fiksumpia, pelaaja kökömpi ja tunnelma kerrassaan raastaa hermoja. Se, joka kummastelee yhden miehen tuhoavan kaikki vastapuolen joukot, saa Legendarylla maistaa palan "realistista" sodankäyntiä. Yksin on orpo olo, varsinkin kun tietää, että jokainen vastapuolen eliittisotilas on ihan yhtä kova taistelija kuin mitä itse on.

Jos pelin pahimpia puutteita on linnunlaulun puuttuminen rantamaisemasta, kertoo se mielestäni jotain tekeleen tasosta. Mitä enemmän peliä pelaan, sitä näyttävämmältä, mielenkiintoisemmalta ja yksinkertaisesti paremmalta se vaikuttaa. Ensikosketus ei tuonut muassaan päänräjäyttävää, maailmaa mullistavaa tai omaa kemiaani sekoittavaa tunne-elämystä, mutta lähemmällä tarkastelulla Halo 2 on hyvin moniulotteinen ja syvältä riipaiseva pelikokemus.

Halo 2 ei saavuta aivan sitä tunnelmaa, minkä ensimmäinen Halo ennen Library-pelleilyä sai aikaan. Toisaalta Halo 2 saa aikaan erilaisen tunnelman - se vie pelaajan keskelle sotaa, jonka näkee, kuulee ja ennen kaikkea tuntee paremmin kuin koskaan. Viisi tähteä, mutta ei papukaijamerkkiä, sen verran lyhyeksi elämys jää. Kuitenkin.