© Vitonen Entertainment 2002-2009
Valid XHTML - Valid CSS - vito @ vitonen.net
Maanantai, 06.09.2010

Vitonen Entertainment

• Uutiset
• Arvostelut
• Ennakot
• Artikkelit
• TopVitonen

• Uutiset
• Arvostelut
• Ennakot
• Artikkelit

• Etusivu
• Info
• Päivitykset
• Toimitus
• Linkit
• Palaute

Kun Peter Jackson sanoi tekevänsä elokuvan Taru Sormusten Herrasta -trilogiasta, heräsi pelistudioissa ahneus. Mitä siitä vaikka elokuva olisi huono? Nimi myy ja Jackson hommaa peleille ilmaista mainetta. Jos elokuvat on huonoja, niin ei pelistudioilla siltikään ole mitään suurempaa hätää. Tolkien-fanit syöksyvät Jacksonin kurkkuun kiinni ja pelistudiot luistavat kuin koirat veräjästä. Mutta mitä jos elokuva on hyvä ja peli huono? Ei hätää! Tyhmä kuluttaja ostaa, pelistudiot kahmivat rahat ja selviävät täten helpotuksella. Niinpä Electronic Arts taisteli itselleen lisenssin elokuvaan. Mutta nytpä en voi kuin ihailla Vivendiä joka nokitti taitavasti. Vivendi lisensoi kirjat ja täten saattoivat ristiä pelinsä "viralliseksi" peliksi. Mutta onko "virallisuus" hyvästä?

Sauron on ollut ilkimys ja jekuttanut maagisia sormuksia takomalla oman sormuksen. Sormus on kuitenkin päätynyt Frodo Reppulille ja nyt hyvisvelho Gandalf vaatii Frodoa heittämään sormuksen Tuomiovuoren uumeniin. Näin lähtee Frodo matkaan napaten muutaman Hobitin, yhden haltian, yhden kääpiön ja kaksi ihmistä mukaansa. Seurueen täytyy selvitä läpi Keski-Maan ja tusinan vaaroja. Tehtävän onnistuminen lepää veitsenterällä ja horjahtaminen tietää varmaa kuolemaa. Näin mehukkaista lähtökohdista peli käynnistyy. Ja näihin lähtökohtiin se mehukkuus valitettavasti jää.

Hurja joukkomme tää...

Pelin hahmojen suoma anti on todella tumpusta. Frodolla hiivitään ja tarvittaessa käytetään sormusta avituksena. Frodo myös on ainoa hahmo, jolla voidaan hoitaa itse juonen ulkopuolisia tehtäviä, mutta valitettavasti nämä tehtävät ovat tylsiä, tyhmiä ja nopeasti ohi. Frodo joutuu mm. kantamaan sikoja ja kivittämään tuuliviiriä. Sormusta on tietenkin tarkoitus käyttää säästeliäästi, sillä sormus syö Frodon "hyvyyttä". Mikäli "hyvyys" loppuu, kokee Frodo Klonkun kohtalon, sormus päätyy Sauronille ja peli päättyy. Frodolle suodut tehtävät pelin alussa onkin tarkoitettu ?hyvyyden? tienaamiskeinoiksi. Tietenkin Frodo voi myös varastaa joidenkin Hobittilan kanssa asukkaiden omaisuutta, mutta tämä syö jälleen "hyvyyttä". Idea voisi toimia, mutta valitettavasti Frodon "hyvyys" ei kiinnosta katin vertaa. Niin kauan kuin ei kaikkea "hyvyyttä" ei menetä on "Frodoilu" muutamaa kohtaa lukuun ottamatta sangen helppoa ilmankin sormusta.

Ryhmän toinen pelattava hahmo on Gandalf, jolla pääsee kiusaamaan muita tulipalloilla ja muilla silmänkääntötempuilla. Aragorn taas puolestaan on se kliseinen ja pakollinen barbaari miekkansa kanssa. Näistä hahmoista Aragorn on pelaustyyliltään kaikista suppein. Frodon hiippailu ei pahemmin kiinnosta. Meillähän on Metal Gearit ja sen kaltaiset pelit tuota varten! Gandalfin loitsut taas ovat sen verran kuiva ilmestys ettei niillä jaksa leikkiä muutamaa vihua kauemmin. Mutta ei hätää, sillä jokainen kolmesta hahmosta osaa miekkailla. Jokainen kunnollisen kokemuksen (muutaman miekkapelin) omaava koti-Conani, selviääkin pelistä Nikkei-veitsisarjasta varastetuilla "miekoilla" ilman mitään ongelmaa.

Myös Aragorn omaa toisen lähestymistavan ongelmiin. Inkkaria leikkivä Aragorn on nimittäin aika haka jouskarilla (kommenttia säestetään lapsekkaalla hihkumisella). Jousipyssy puolestaan tekee Aragornista porukan tarkk'ampujan. "Red Sniper!" "Target down". Tuo intohan hommasta pitäisi lähteä, mutta kun ei. Olen harvoin snaippaamista suosinut jos on voinut käyttää suorempia lähestymistapoja, enkä pahemmin ole uskonut että konsolilla ammuskelu sujuisi padia käyttäen. Tämän uskon Buffy the Vampire Slayer kumosi melko hyvin (en minä kyllä siinäkään sniputtamaan pahemmin ruvennut). Mutta tässä touhu on oikeasti karmeaa! Jousipyssy kädessä Aragorn hyppää automaattisesti kaameasti toteutettuun First-Person tilaan, ja valkoinen ristikko ilmestyy avustamaan tähtäämisessä. Siinä sitten ammut viholliseen viisi nuolta ennen kuin tämä kuolee kuulostaen ihan humalaiselta vappupelleltä. Ja veri lentää! Kun meno on tätä tyytyy Aragornillakin miekkailuun, mutta kun kaksi muuta hahmoa ovat jo varastaneet miekkapaikat ei homma kiinnosta. Eihän kukaan kolmikosta edes miekkaile hyvin.

Mullapas onkin kultainen ääni

Pelin taistelu oli hirveää huttua. No ei peli siitä parane. Pelin välivideot ovat täynnä suoraan kirjasta kopioituja (tai paikoitellen hiukan muotoiltuja) korulauseita tyyliin: "Now Legos! Finis the faul beast." Mikäpä tuossa etenkin kun ääninäyttely on säälittävää. En tiedä mistä katuojasta ääninäyttelijät on kiskottu, mutta hommaansa he eivät osaa. Äänet eivät täysin sovi hahmoille, eikä heidän vuorosanoissaan ole mitään henkeä. Jokainen vain kyynisesti mumisee jotain, ja yrittää kuulostaa hätääntyneeltä, iloiselta tai jotain sellaista. Kun pelissä ei ole muuta antia, kuin Tolkienisteille suunnattua matkaa kirjasta lainatuista lausahduksista toiseen, olisi edes voinut odottaa hivenen laatua. Näin ei asia ole ja siksi eteneminen onkin aikamoista tuskaa. Pelin taustalla soiva musiikki ei pahemmin ärsytä, mutta se on puolestaan mieleenpainumatonta roskaa.

Matkanne kestää... yhden levyn verran

Peliä tahkoaa hampaat irvessä loppua rukoillen. Ja kyllähän se lopulta koittaakin. Tuota ennen on saanut tosin kepittää puuta, Balrogia ja ties mitä muita möhköjä.

Vihollisten tekoäly on todella surkeaa. Tästä voimme pitää esimerkkinä tyypillistä tilannetta: Vihollinen äkkää sankarin ja lähtee rynnäköimään tätä kohti. Kun vihollinen saavuttaa pelaajan, se alkaa yllättäen hiipimään tämän vieressä. Vihollisetkin tulevat melkein aina edestä, joten hiipimistoiminto on niillä täysin turha. Tätä sitten koitetaan paikata paikoitellen pirullisilla vastustajilla. Aragornin viimeinen pomovastustaja on sekin hermoja riipivä tuttavuus (ei hyvässä mielessä).

Pelissä on muutama mukava kohtaus jotka jaksavat hivenen miellyttääkin, mutta se on aika vähän loppujen lopuksi. Peli on pitkästyttävä ja tylsä eikä puzzleja pahemmin ole tarjolla. Pari aivopähkinää saattavat hetkeksi pysäyttää pelaajan. Syy tähän ei ole puzzlejen vaikeus, vaan se, että pelaaja on jo ajat sitten tottunut etenemään tappamalla kaikki. Tämän ansiosta puzzle-kohdissa pelaaja on hetken sivuraiteilla etsiessään sitä yhtä poimittavaa esinettä, tai tapettavaa örkkiä. Kun pelaaja äkkää, että edessä onkin puzzle, sen ratkaisee heti. Näin peliä ei millään voi suositella kenellekään.

Kohta taitaa kauppoihin jo saapua toisesta osasta kyhätty peli. Täysin tavoistani poiketen kyllä taidan tällä kertaa olla uhrautumatta, enkä sitä osta. Tämän pelin hintaan varatuilla rahoilla voi aivan hyvin ostaa vaikkapa läjän pokerikortteja. Tähän tekeleeseen verrattuna pokerikortteja voi jo pitää sijoituksena.