© Vitonen Entertainment 2002-2009
Valid XHTML - Valid CSS - vito @ vitonen.net
Lauantai, 31.07.2010

Vitonen Entertainment

• Uutiset
• Arvostelut
• Ennakot
• Artikkelit
• TopVitonen

• Uutiset
• Arvostelut
• Ennakot
• Artikkelit

• Etusivu
• Info
• Päivitykset
• Toimitus
• Linkit
• Palaute

Muistan elävästi Housemarquen ensimmäisen lumilautailupelin, Supreme Snowboardingin. Se oli monella tapaa erilainen: se keskittyi enemmänkin laskemiseen pelkän temppuilun sijasta ja toisaalta se oli ensimmäisiä suomalaisia niin sanottuja "kunnon pelejä". Nurjana puolena allekirjoittanutta haittasi temppuilun liian vähälle huomiolle jättäminen ja oikeastaan kaiken jääminen hiukan vajaaksi, grafiikkaa lukuunottamatta. Tiimin toinen lumi-ilottelu, Transworld Snowboarding parantaa Supremestä monella osa-alueella ja ilmestyy PC:n asemesta vain Xboxille.

Housemarquella oli kokemusta jo yhdestä lautailupelistä, ja se näkyy Transworld Snowboardingissa. Kenttiä, lautailijoita, videoita ja ennen kaikkea musiikkiraitoja on hirmuinen määrä. Grafiikka on upeaa ja lumilautailusta mitään tietämätön tai asiasta edes kiinnostumatonkin pääsee nopeasti mukaan pelin henkeen. Ehkä vähän liiankin nopeasti, sillä hupi loppuu hieman liian lyhyeen.

Uutta ja vanhaa

Aloitetaan koko pelin ideasta, eli uramoodista: Tony Hawkin lanseeraamaan tyyliin ensin valitaan pelihahmo. Johtuen Transworld-lisenssistä niin hahmot, laudat kuin radatkin ovat tuttuja oikeasta snoukkamaailmasta. Mukana on myös muutama suomalaislaskija. Hahmon jälkeen valitaan lauta, joita jokaisella ukolla on neljä. Pientä miinusta pelille tästä, sillä varsinkin kun kaikkien pelaajien laudat ovat statseiltaan samanlaisia (jokaisella hahmolla on lasku- ja temppulaudat), tuntuu määrä kovin vähäiseltä. Lautojen ominaisuudet vaihtelevat joustavuudessa, kääntyvyydessä ja nopeudessa.

Uramoodin perimmäisenä tarkoituksena on suorittaa kentiltä löytyviä haasteita, jälleen Tony Hawk-tyyliin. Jokaiselta radalta löytyy runsas kymmenen haastetta, jotka vaihtelevat eri temppujen suorittamisesta tietyn radan osan löytämiseen. Jokaisen kentän haastelistat on kasattu saman kaavan mukaan, eli ensin pari kentän erikoisuutta, tietyt temput, reilaus ja lopuksi parit pisterajat. Ongelmaksi haastesysteemi muodostuu siinä vaiheessa, kun haastemoodin on parilla eri laskijalla läpäissyt, sillä kaikilla hahmoilla tehtävät ovat prikulleen samat. Haasteet ovat suhteellisen helppoja, ja aika niiden parissa kuluu tarpeettoman nopeasti.

Ura-pelimuodossa on silti osattu hyödyntää lumilautailun osa-alueiden eroja hyvin. Noin kymmenen eri rataa koostuvat laskukisoista (pääasiallisena tarkoituksena olla ensin maalissa), Half-Pipeista (lähinnä temppuilukisoja) ja "tavallisista" radoista. Periaatteessa radat eivät eroa toisistaan kuin haasteiden osalta, mutta tehtävät onkin kasattu kenttien tarkoitukset huomioon ottaen. Erityismainintaa Housemarquen pojille pitää vielä antaa ratojen massiivisesta koosta - ne ovat pitkiä, leveitä, korkeita ja ties mitä. Kentistä löytyy jos jonkinmoista rekvisiittaa, joka antaa mahdollisuuksia temppuiluun ja huimien temppusarjojen tekemiseen.

Ensimmäisen uramoodin läpäisykerran jälkeen ovat radat auki. Ratoja voi sitten käyttää muissa pelimuodoissa; aika-ajossa, yksittäisissa kisoissa, harjoittelussa ja moninpelissä. Moninpelissä on mahdollista joko laskea kilpaa yrittäen olla ensin maalissa tai saada muita enemmän pisteitä tai temppuilla vuoronperään. Toisaalta moninpelissä on vähän tekemistä ja se on toteutettu huonosti, mutta vastaavasti siihen pääsee nopeasti peliä aikaisemmin pelaamaton mukaan ja sitä on mukava pelata, ainakin pienissä annoksissa.

Parhaat pisteet saavutetaan edelleen helvetillisellä kombottamisella. Jos mielii saada kaikki tavoitteet täytetyiksi, on pakko osata veivata hirmuiset määrät (anteeksi asiantuntemattomuuteni) grabejä, reilauksia, spinejä, flippejä ja muuta vastaavaa. Temput linkitetään toisiinsa painamalla juuri ennen maahantuloa molempia olkanappeja yhtä aikaa. Ilmalennot venyvät usein naurettavankin pituisiksi, ja siksi ei olekaan aina helppoa laskeutua oikein. Tämä on tärkeää, sillä jos "Lousy Landing" pärähtää ruutuun, puolittuvat temppusarjan pisteet heti. Täydellisellä laskeutumisella sen sijaan pisteet kilahtavat tuplana pelaajan kirstuun, ja luonnollisesti kyseessä on usein oikeastaan koko laskun onnistuminen. Suurin osa radoista on myös rakennettu siten, että koko laskun voi suorittaa samaan komboon, josta saadut pisteetkin ovat jo huimia.

Grafiikka ja äänet

Transworld Snowboarding näyttää upealta. Hahmomallinnus ja animaatio on erittäin luonnollisen näköistä, ja esimerkiksi lautailjoiden takit heiluvat tuulessa näyttävästi. Lumi on niinikään toteutettu hienosti, ja erilaiset maastot, kuten asvaltti tai paksut lumikerrokset näyttävät juuri siltä miltä pitääkin. Kenttien piirtoetäisyys on kiitettävällä mallilla, niin kuin pitääkin. Erityisesti valaistusefektit ovat Transworldissa maukasta jälkiruokaa silmille.

Pelin ääniefektit on saatu aidon kuuloiseksi, ainakin maallikon korvaan. En tiedä miltä kuulostaa, kun lumilaudalla "ländätään" puolentoistasadan hyppy, mutta voisin hyvin kuvitella sen kuulostavan tismalleen siltä kuin se Transworld Snowboardingia pelatessa korvaan kilahtaa. Myös erilaiset materiaalit ja pinnat on huomioitu äänten kohdalla.

Yksi Transworld Snowboardingin valttikorteista on ehdottomasti sen valtava musiikkivalikoima. Musiikkiraitoja on pelissä yli sata. Mukana on punkkia, rokkia, hip-hoppia ja elektronista jynkytystä. Artisteista mainittakoon englanniksi veivaava Apulanta, Hoobastank, Otep ja Black Eyed Peas. Musiikkia voi vaihtaa lennosta mustalla ja valkoisella näppäimellä, ja soittolistat on järjestetty kentittäin, tyyleittäin, tai jos ei miellytä, niin ihan oman mielen mukaan. Myös omia soittolistoja tuetaan, vaikka havaitsinkin niiden kanssa erään bugin: Sufflen ollessa päällä kappaleiden nimet menevät sekaisin, ja peli näyttää kappaleiden nimet järjestyksessä, ei soivan kappaleen mukaan. Aina päävalikkoon mentäessä alkaa soimaan Apulannan englannin kielinen versio Reunallasta, Bring Me Down. Siinä räjähtää kärsivällisemmältäkin ihmiseltä pää.

Helppo ohjata

Kontrollit on helppo oppia ja Housemarque on tuonut niihin myös jotain uutta ja omaa. Ohjaus tapahtuu tietysti vasemmasta tatista jaa hyppy A-napista. Railit aloitetaan B:llä ja boostia käytetään X:stä. Niin kuin jo mainitsinkin, mustavalkonäppäimet vaihtavat musiikkiraitoja ja molempia olkanappeja painetaan yhtäaikaa komboja varten. Muuten olkanapit vaihtavat lautailijan asentoa goofyn ja normaalin välillä. Grapit vedetään oikean tatin avulla kahdeksaan eri suuntaan joko tatti pohjassa tai normaalisti, eli yhteensä grapejä on 16. Ratkaisu, jota en ainakaan muista muissa peleissä nähneeni.

Eli...

Transworld Snowboarding on paras lumilautailupeli, minkä olemassaolosta olen tietoinen. Se on liian helppo ja sen pelaaminen alkuhuuman jälkeen saattaa tuottaa vaikeuksia ainakin pitkissä erissä, mutta videoiden aukaiseminen ja peli-ilo pakottaa kuitenkin palaamaan pelin pariin uudestaan, "vielä kerran". Jos aihepiiri tai hyvät pelit yleensä kiinnostavat, on Transworld Snowboarding ostamisen väärti.